luin tässä muutama vuosi sitten Ivan Jefremovin kirjan "Andromedan tähtisumu". Mahtava lukukokemus. Tässä talvella oli tilaisuus hankkia paljon kehuttu Michael Crichtonin "Andromeda uhkaa". Ihan täyttä skeidaa. Jo ihan alussa kun porukat kuljetti kahta saastuneelta alueelta löytynyttä eloonjäänyttä ihan vain sellaisenaan helikopterilla huippusuojattuun laboratorioon niin meni uskottavuus ja kun juttu jatkui samanlaisena niin roskikseen lensi.
kaksi Andromeda
4
911
Vastaukset
- The Rat
Chrichton ei kovin montaa hyvää kirjaa ole kirjoittanut, mutta lukemistani (ehkä 3-4, en edes muista varmasti), on tuo Andromeda uhkaa ehdottomasti paras. Ja ainut Chrichtonin kirja, jota en hyllyssäni häpeä... Aikansa lapsihan se on, monessakin mielessä. Mutta tuollainen sivuseikka, kuin miten eloonjääneitä kuljetetaan, ei minun lukukokemukseeni vaikuta (en itse asiassa edes muista, mitä kirjassa luki - leffa tuli pari päivää sitten, siinä vietiin helikopterilla ainakin alkumatka, mutta eipä ollut hirveästi vaihtoehtoja).
- -kirjaa
minä olen ns. "kovan" Scifin ystävä ja luen paljon, väitän miltei että yksityinen alan kirjastoni on kaupungin paras ;-) Minua häiritsee suunnattomasti jos kirja vilisee ihan alkeellisia virheit joista näkyy ettei kirjailija yhtään arvosta lukijaa. Tuo Chrictonin kirja on selkeästi elokuvakäsis siksi se lienee moinen, tärkeää on vain näyttävä toiminta, ei mikään muu. Tuota "lensi roskikseen" ei nyt ihan kirjaimellisesti pidä ottaa; joutuipa vain vaatehuoneen perällä olevaan ö-luokan kirjojen hyllyyn piiloon, en kehtaa vieraille näyttää.
- The Rat
-kirjaa kirjoitti:

Itsellä tulee luettua nykyään ehkä enemmän muuta kuin kovaa scifiä, mutta joskus kymmenen vuotta sitten tilanne oli täysin päinvastainen. Oma spefihyllyni on aika aneeminen, ehkä 6 metriä, josta scifiä noin 4. En voi väittää itseäni kovin kummoiseksi harrastajaksi (sen jälkeen kun olen parin "oikean" harrastajan hyllyt nähnyt). Mutta tuleehan tuota luettua silloin kun ehtii... :) Niistä Chrichtonin muista kirjoista vielä... Jos et ole lukenut, vältä kuin ruttoa. Tuon Andromeda Strain on vielä kovaa scifiä ja muutenkin laatukamaa verrattuna siihen muuhun tuotantoon. Siitä toisesta Andromedasta, löytyy hyllystä mutten muista juuri yhtään siitä (pitääpä lukaista uudestaan). Jos kuitenkin neuvostoscifin ystäviä olet, suosittelen Strugatskin veljesten "Miljardi vuotta ennen maailmanloppua" teosta - joka minulla pitäisi olla hyllyssäni, mutta joka on muutossa kadonnut. Ei kylläkään hirveän kovaa, tai ei sinne päinkään, mutta lukukokemus. :)
- -kirjaa
The Rat kirjoitti:

nimittäin Strugatskin veljesten "Miljardi vuotta ennen maailmanloppua" joskus kauan, kauan sitten. Mutta täytyypä kerrata... samoinkuin "Hankalaa olla jumala" ja "Poika helvetistä" jotka myös olen lukenut. Täytyy sanoa että Strugatskit eivät ole ihan suosikkieni kärjessä, vivahtavat vähän liikaa fantasiaan, mutta muuten ok.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621575- 121559
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211431Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91213Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit451005Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 171875
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747