Writer’s weapon
Mustien tanssikenkien koroista kajahtava kopsahdus kiirii läpi vanhan majatalon pyökkisen lattian. Se kajahtaa vankoista puuseinistä ilmoille kuin mustaihoisen huuto kun sitä lyö pesäpallomailalla kasvoihin. Musiikkia korville sanoo viereeni ajautunut smokkiin pukeutunut herrasmies.
Musiikkia?
Kysyn häneltä.
Niin poikaseni, musiikkia.
Hän kertoi aiemmin omasta aloitteestaan olevansa jonkinlainen professori, tangoprofessori tai jokin. Itse eksyin tähän tunkkaiseen, pieneen, mutta tunnelmalliseen tangotaloon sattumalta kun kynäni ei enää kotonakaan luistanut.
Itse olen muuten kirjailija, kerron hänelle.
Hän ynähtää ja naurahtaa vaimeasti.
Minä tunsin kerran erään kirjoittajan, professori toteaa.
Nyökkään ikään kuin olisin kiinnostunut. Minkähän vuoksi ylipäätään annoin hänelle luvan istuutua pöytääni. Keskustelu ei tunnu menevän eteenpäin. Tanssivien naisten kengistä lähtevä ääni saa sisälläni olevan pedon kiehumaan. Puristan hampaitani yhteen. Vedän syvään henkeä, suutun joskus herkästi. Sitä vihan tunnetta ja mieletöntä raivoa jota tunnen tuota vieressäni istuvaa ärsyttävän näköistä toveria kohtaan, ei voi sanoin kuvailla.
Ajatukseni harhailevat, säpsähdän kun tuntematon, mutta hyvin kaunis nainen kysyy minua tanssimaan. Muutaman sekunnin häntä tuijotettuani nyökkään myöntävästi. Ajatukseni alkavat jälleen harhailla, painan pääni käsieni uomaan. Punainen väri täyttää ajatukseni. Pitkähiuksinen hahmo kurottaa kohti minua käsillään, mutta en saa Hänen kasvoistaan selvää. Hänellä on yllään valkoinen vaatekappale. Liitelen pois todellisuudesta. Parempaan paikkaan.
Hyvä herra olen odottanut Teitä tanssimaan kohta viisi minuuttia, kaunis nainen huudahtaa.
Anteeksi, tokaisen.
Hän tuhahtaa ja pakenee paikalta. Professori repeää hillittömään nauruun. Hänen karmaisevat hampaansa loksahtelevat yhteen, hän yskäisee. Kuolaa lentää kasvoilleni. Nauru jatkuu, kuin se ei ikinä loppuisi. Pyörittelen sormieni välissä kynää, heilautan kättäni ja pusken lyijykynäni hänen henkitorvesta sisään. Pappa parka ei edes pysty huutamaan. Veri pulppuaa ulos, kun otan kynän pois vedettyäni sen hänen aataminomenan kohdalle. Majatalossa tulee hiljaista, musiikki lakkaa. Professori sylkee vertaa ja yskii tuskissaan, hän rojahtaa kuolleena puiselle pöydälle. Satunnaista naurua kajahtaa majatalon perukoilta. Orkesteri aloittaa taas iloisen soittonsa, ihmiset jatkavat tanssimista, puheen sorina yltyy. Siemailen olueni loppuun ja vetäisen takin niskaan. Kävelen huojentuneena kohti kotia.
Mustien tanssikenkien koroista kajahtava kopsahdus kiirii läpi vanhan majatalon pyökkisen lattian. Se kajahtaa vankoista puuseinistä ilmoille kuin mustaihoisen huuto kun sitä lyö pesäpallomailalla kasvoihin. Musiikkia korville sanoo viereeni ajautunut smokkiin pukeutunut herrasmies.
Musiikkia?
Kysyn häneltä.
Niin poikaseni, musiikkia.
Hän kertoi aiemmin omasta aloitteestaan olevansa jonkinlainen professori, tangoprofessori tai jokin. Itse eksyin tähän tunkkaiseen, pieneen, mutta tunnelmalliseen tangotaloon sattumalta kun kynäni ei enää kotonakaan luistanut.
Itse olen muuten kirjailija, kerron hänelle.
Hän ynähtää ja naurahtaa vaimeasti.
Minä tunsin kerran erään kirjoittajan, professori toteaa.
Nyökkään ikään kuin olisin kiinnostunut. Minkähän vuoksi ylipäätään annoin hänelle luvan istuutua pöytääni. Keskustelu ei tunnu menevän eteenpäin. Tanssivien naisten kengistä lähtevä ääni saa sisälläni olevan pedon kiehumaan. Puristan hampaitani yhteen. Vedän syvään henkeä, suutun joskus herkästi. Sitä vihan tunnetta ja mieletöntä raivoa jota tunnen tuota vieressäni istuvaa ärsyttävän näköistä toveria kohtaan, ei voi sanoin kuvailla.
Ajatukseni harhailevat, säpsähdän kun tuntematon, mutta hyvin kaunis nainen kysyy minua tanssimaan. Muutaman sekunnin häntä tuijotettuani nyökkään myöntävästi. Ajatukseni alkavat jälleen harhailla, painan pääni käsieni uomaan. Punainen väri täyttää ajatukseni. Pitkähiuksinen hahmo kurottaa kohti minua käsillään, mutta en saa Hänen kasvoistaan selvää. Hänellä on yllään valkoinen vaatekappale. Liitelen pois todellisuudesta. Parempaan paikkaan.
Hyvä herra olen odottanut Teitä tanssimaan kohta viisi minuuttia, kaunis nainen huudahtaa.
Anteeksi, tokaisen.
Hän tuhahtaa ja pakenee paikalta. Professori repeää hillittömään nauruun. Hänen karmaisevat hampaansa loksahtelevat yhteen, hän yskäisee. Kuolaa lentää kasvoilleni. Nauru jatkuu, kuin se ei ikinä loppuisi. Pyörittelen sormieni välissä kynää, heilautan kättäni ja pusken lyijykynäni hänen henkitorvesta sisään. Pappa parka ei edes pysty huutamaan. Veri pulppuaa ulos, kun otan kynän pois vedettyäni sen hänen aataminomenan kohdalle. Majatalossa tulee hiljaista, musiikki lakkaa. Professori sylkee vertaa ja yskii tuskissaan, hän rojahtaa kuolleena puiselle pöydälle. Satunnaista naurua kajahtaa majatalon perukoilta. Orkesteri aloittaa taas iloisen soittonsa, ihmiset jatkavat tanssimista, puheen sorina yltyy. Siemailen olueni loppuun ja vetäisen takin niskaan. Kävelen huojentuneena kohti kotia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta älä hylkää rakasta possessiivisuffiksia.
Tangoprofessorisi sai ivalliset suupieleni kaartumaan hymyyn. Oli tässä pari hyvää juttua.
Empä uskonut saavani positiivista palautetta :) Muuta kiitos kuitenkin.