Rehellistä

Mitenkähän tämä menee. Keskustelin erään lestadiolaisen pariskunnan kanssa, ja he kertoivat avoimesti käyttävänsä ehkäisyä, koska se ei ole synti, vaan seurakunnan taholta oltiin kerrottu, että se on seurakuntalaisen oma-asia. Onko näin? Tällähän vesittyy kaikki. Kysyinkin heiltä miksi eivät hanki tv:tä, ala kuuntelemaan menevämpää musiikkia, kävisivät harvemmin seuroissa jne.. Mitkä ne lestadiolaisuuden ohjeet nykyään oikeen ovat? Eihän jokaiseen asiaan voi sanoa että se on oma asia, eikä välttämättä ole syntiä. Ollessani aikoinaan lestadiolainen minulle hyvin selkeesti kerrottiin ja ohjeistettiin mikä oikein ja mikä väärin. Entä nykyään? Miten suhtaudutte "yle veroon"? Maksatte sen omistamatta tv:tä. Kyllä on kuumalliseks menny touhu mielestäni.
13598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jotka käyvät seuroissa ja näyttäytyvät mallikelpoisina maksimilapsisina - ja niitä, jotka eivät käy seuroissakaan syystä tai toisesta. Kun eivät näyttäydy, kukaan ei pysy perässä miten sitä ehkäisyasiaa hoidetaan. Luulenpa, että on sitten vielä niitäkin, joiden lestadiolaisuus ei ilmene muutoin kuin runsaslapsisuutena. Missään näissä ei kuitenkaan ole kysymys uskonelämästä.

Äänestä
  • Raamatussa on Jumalan kehoitus, jossa kehotetaan lisääntymään ja hoitamaan ja varjelemaan maata. Kehotus lisääntyä ja tehdä ajallista työtä. Raamattu on asettanut ne samanarvoisiksi. Jos jollakinei ole voimia tai terveyttä tehdä työtä, niin kukaan ei ota uskoa häneltä pois. Miksi te sitten käytte tämän lisääntymisasian perusteella toistenne kurkkuihin kiinni. " Kun eivät näyttäydy, kukaan ei pysy perässä miten sitä ehkäisyasiaa hoidetaan." Haluatte vahtia toisianne asiassa, joka on perheen oma asia. Heille Jumala sanoo: "Lisääntykää". Ei Jumala liitä siihen uhkausta, että menette kadotukseen jos keskeytätte lisääntymisen edes toipumisen ajaksi. Tästä saa käsityksen, että te elätte vallan tekojen orjuudessa. Oman vanhurskauden rautavitjoissa. Vain hyvänä ja onnistuneena saan uskoa...

    Äänestä

  • hyvät ystävät sentään kirjoitti:

    Raamatussa on Jumalan kehoitus, jossa kehotetaan lisääntymään ja hoitamaan ja varjelemaan maata. Kehotus lisääntyä ja tehdä ajallista työtä. Raamattu on asettanut ne samanarvoisiksi. Jos jollakinei ole voimia tai terveyttä tehdä työtä, niin kukaan ei ota uskoa häneltä pois. Miksi te sitten käytte tämän lisääntymisasian perusteella toistenne kurkkuihin kiinni. " Kun eivät näyttäydy, kukaan ei pysy perässä miten sitä ehkäisyasiaa hoidetaan." Haluatte vahtia toisianne asiassa, joka on perheen oma asia. Heille Jumala sanoo: "Lisääntykää". Ei Jumala liitä siihen uhkausta, että menette kadotukseen jos keskeytätte lisääntymisen edes toipumisen ajaksi. Tästä saa käsityksen, että te elätte vallan tekojen orjuudessa. Oman vanhurskauden rautavitjoissa. Vain hyvänä ja onnistuneena saan uskoa...

    SRK ei armoaan anna kuin harvoille ja valituille. Muut eivät parjää syntilistakilvoittelussa.

    Äänestä

asiahan on ihan yksinkertaisesti nii että teoilla ei sinne taivaasenn päästä!!! ei isolla lapsilaumalla eikä muillakaan suurilla saavutuksilla vaan ihan ja yksinkertaisesti omakohtaisella uskolla sinne mennään, jos mennään!!! jos Jumala siunaa suurella lapsilaumalla ja otat sen kuuliaisena vastaan mutta jätät lapset heitteille ja hoitamatta oman väsymyksesi takia nii se on todellakin synti. samaten kuin ehkäisykin on synti. mutta jokainen voi omakohtaisesti miettiä kumpi on parempi voihtoehto!!! myöskin äitien on voitava hoitaaa terveyttään tässä vanhoillislestadiolaisessa uskossa ja yhteisössä. ei mikään uskonto voi olla niin julmaa että sairaan äidin on henkensä uhalla lapsia tänne maailmaan tehtailtava.. ja tähä asia on myöskin perheen oma asia. jos vanhemmat päätyvät hoitamaan itseään jos raskaukset ovat terveydelle liiallinen riski heidän on voitava saada tehdä se hyvällä omalla tunnolla ja kenenkään kyttäämättä!! ja niin he saavatkin tehdä!! kukaan täällä maan päällä ei voi niitä taivaspaikkoja jaella vaikka srk ja vl:lät niin luuleekin. se nähdään sitten viimeisellä tuomiolla kuka sinne pääsee ja kuka ei. eräs puhujaveli totesi saarnassaan että "tulette todellakin yllättymään että ketä siellä taivaassa on ja ketä puuttuu" kiiltokuva perheitähän on vaikka kuin ja puitteet on kunnossa mutta mitä sanoo sitten ihmisen usko.. onko se uskomassa vaikka niin esittääkin.. vl ja suurperheenäiti

Äänestä

Ei ole ihmisen vallassa päättää kuka saa syntyä, kuka ei. Mutta sielunvihollinen piirittää uskovaisia ihmisiä juuri sillä alueella kutakin, "missä aita on matalin", eli mikä/mitkä asiat ovat vaikeimpia. Úskon, että joillakin tää lapsiasia voi olla vaikeakin asia, ja silloin sielunvihollinen voi saada yliotteen ja saada heidät uskomaan että eihän tää syntiä oo. Toivotaan, että tämäkin pariskunta vielä ymmärtää sen sunniksi ja laittavat syntinä pois, jotta jaksavat puhtain tunnoin kulkea kaidalla tiellä. Muutoin on vaarana väsyä ja sielunvihollinen saa lisää ja lisä syntiä sydämelle ja "ymmärrystä", että eihän nyt tuokaan ja tuokaan oo syntiä. Sit huomaakin, että mitäs minä tuolla uskolla oikein teen, parempi elää oman tahdon mukaan ja näin kävelee itse omilla jaloilla ulos Jumalan valtakunnasta. Näin se menee. Kukaan ei tästä Jumalan valtakunnasta lähde puhtaalla omalla tunnolla. AINA on synti ollut syynä, sitä on alkanut kerääntyyn sydämelle, eikä niitä ole jaksanut/tahtonut pois laittaa, niin sit on pikkuhiljaa usko loppunut. Mutta onneksi on paljon niitä ihmisiä, joilla usko on loppunut ja ovat joutuneet "tämän maailman turuille", niin heillä on muistunut Isän koti mieleen myöhemmin kuin tuhlaajapojalla, ja ovat saaneet palata takaisin tähän ihanaan anteeksiantamuksen valtakuntaan.

Äänestä
  • sekö ei ole syntiä, että vanhemmat eivät suuren lapsimäärän, oman väsymyksen, ahdistuksen, sairauden vuoksi jaksa huolehtia jälkeläisistään? Tarttuvat ahdistuksensa seuraavaan lapsiinsakin? Se kuule vasta syntiä onkin!!! Olen sen synnin seurauksista elämässäni kärsinyt. Uskon hedelmä on lähimmäisenrakkaus.

    Äänestä

  • Synniksi saarnaaja kirjoitti:

    sekö ei ole syntiä, että vanhemmat eivät suuren lapsimäärän, oman väsymyksen, ahdistuksen, sairauden vuoksi jaksa huolehtia jälkeläisistään? Tarttuvat ahdistuksensa seuraavaan lapsiinsakin? Se kuule vasta syntiä onkin!!! Olen sen synnin seurauksista elämässäni kärsinyt. Uskon hedelmä on lähimmäisenrakkaus.

    olemiseen. Älkää antako itseänne sitoa uudelleen. Ei mikään lahko saa ihmistä taivutettua jumalan kansalaiseksi. Se on Jumalan Pyhän Hengen täydellinen työ, jos joku saa armon ja pelastuksen vastaanottaa. Voin sanoa, että, minä en ole löytänyt Jeesusta, vaan Jeesus löyti minut. Kiitos Jumalalle, taivaan ja maan valtiaalle.

    Äänestä

  • Jos ajatellaan että ehkäisy on syntiä ja lasten heitteillejättö on syntiä, kumpi on suurempi synti? Mielestäni heitteillejättö on suurempi synti, koska silloin on kysymys myös toisen ihmisen hyvinvoinnista eikä pelkästään omista tekemisistä. Lapsi on täysin riippuvainen vanhemmistaan eikä pärjää yksin. On parempi ehkäistä kuin jättää lapsi/lapset hoitamatta.

    Äänestä

  • Tai vielä pahempaa -kynsilakkasyntiin:( Sitä Jumala jo itkee..

    Äänestä

Jos olet mediajohtaja-vl-uskovainen, ei sinun tarvitse hankkiakuin neljä lasta. Rahvas synnyttäköön niin kauan kuin kuolema äidin tavoittaa.

Äänestä

1. Tim. 5: 1 Älä vanhaa kovin nuhtele, vaan neuvo häntä niinkuin isää, nuoria niinkuin veljiä, 2 Vanhoja vaimoja niinkuin äitejä, nuoria niinkuin sisaria, kaikella puhtaudella. 3 Kunnioita niitä leskiä, jotka oikiat lesket ovat. 4 Mutta jos jollakulla leskellä lapsia on eli lasten lapsia, ne oppikaan ensin oman huoneensa jumalisesti hallitsemaan ja vanhempainsa hyvän työn maksamaan; sillä se on hyvin tehty ja Jumalalle otollinen. 5 Ja se on oikia leski, joka yksinänsä on ja asettaa toivonsa Jumalan päälle, pysyin aina rukouksissa ja avuksihuutamisessa yötä ja päivää; 6 Mutta joka hekumassa elää, se on elävältä kuollut. 7 Senkaltaisia neuvo, että he nuhteettomat olisivat. 8 Mutta jos ei joku omistansa, liiatenkin perheestänsä, murhetta pidä, se on uskon kieltänyt ja on pakanaa pahempi.

Äänestä

näe mitä toisten makuuhuoneissa tapahtuu. Näin emme myöskään tiedä tekevätkö he syntiä, joten Jumala tuomitsee viimeisellä tuomiolla tekojen mukaan. Hepr. 13:4 Aviokäsky pitää kunniallisesti kaikkein seassa pidettämän ja aviovuode saastatoinna; mutta huorintekiät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee. Jos joku uskovainen kertoo käyttävänsä ehkäisyä, hän on ottanut Jumalalta vallan uuden elämän luojana. Job 34:37 Hän on tehnyt syntiä, hän kapinoi. Hän ojentaa meille kätensä mutta jatkaa puhettaan Jumalaa vastaan.

Äänestä

Jos vanha meno olis jatkunu niin se olisi ollut koko liikkeen loppu. On pakko lieventää sääntöjä jotta kaikki ei lähtis veks

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastausta kirjoitti:

Mitenkähän tämä menee. Keskustelin erään lestadiolaisen pariskunnan kanssa, ja he kertoivat avoimesti käyttävänsä ehkäisyä, koska se ei ole synti, vaan seurakunnan taholta oltiin kerrottu, että se on seurakuntalaisen oma-asia. Onko näin? Tällähän vesittyy kaikki. Kysyinkin heiltä miksi eivät hanki tv:tä, ala kuuntelemaan menevämpää musiikkia, kävisivät harvemmin seuroissa jne.. Mitkä ne lestadiolaisuuden ohjeet nykyään oikeen ovat? Eihän jokaiseen asiaan voi sanoa että se on oma asia, eikä välttämättä ole syntiä. Ollessani aikoinaan lestadiolainen minulle hyvin selkeesti kerrottiin ja ohjeistettiin mikä oikein ja mikä väärin. Entä nykyään? Miten suhtaudutte "yle veroon"? Maksatte sen omistamatta tv:tä. Kyllä on kuumalliseks menny touhu mielestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu