Sen vannot varmaksi

"Hoos.2:20." "Minä kihlaan sinut itselleni uskollisuudella". Näillä sanoilla ylistää Herra ensin uskollisuuttaan meitä kohtaan, kuin Hän tahtoisi sanoa: Minä en ole muuttelevainen, minä en unohda enkä ole muistamatta omiani (niinkuin moni muu ylkä jättää ja hylkää kihlattun morsiammensa), vaan minun rakkauteni on ikuisesti muuttumaton, enkä minä kihlaustani "pyhässä kasteessa" riko. " Minä kihlaan sinut itselleni uskollisuudella ", Sanoo: Herra. - Tätä taivaallisen Yljän uskollisuutta ylisti jo Daavid, sanoen: "Sinun totuutesi ulottuu pilviin asti ", Ps. 36:6.; 108:5.
44720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Vanhan Testamentin pyhät esi-isät, ja heihät luettiin vanhurskaiksi tämän luottamuksen tähden. Sillä uskollisuus vaatii uskoa; niin vaatii Herramekin, uskollisuus meidän luottamustamme ja mielistyy siihen. Mutta muutoin ei, niinkuin on kirjoitettu: "Vanhurskas on elävä Uskostansa", Hab. 2:4 . Jokainen joka siis panee uskalluksensa Herran uskollisuuteen ja pysyy vahvana uskossa loppuun asti, hän on elävä iankaikkisesti,sillä Herra ei milloinkaan lupauksiaan petä . Joka uskoo Kristukseen Jeesukseen, se luottaa Jumalan uskollisuuteen; "sillä kaikki Jumalan lupaukset ovat "niin " hänessä; ja ovat "aamen" hänessä ", 2 Kor. 1:20 .

Äänestä
  • Elävä uskostaan eikä teoistaan, sillä yksin uskollaan hän ylistää Jumalan uskollisuutta, pitäen häntä totisena, Jumalana, mutta taas: "Joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valehtelijaksi " 1 Joh. 5:10, joka on suurin häväistys, minkä voi osoittaa Jumalalle.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Elävä uskostaan eikä teoistaan, sillä yksin uskollaan hän ylistää Jumalan uskollisuutta, pitäen häntä totisena, Jumalana, mutta taas: "Joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valehtelijaksi " 1 Joh. 5:10, joka on suurin häväistys, minkä voi osoittaa Jumalalle.

    Apostolin sanat: "ILMAN USKOA ON MAHDOTON OLLA OTOLLINEN JUMALALLE". Hebr. 11.;6.

    Äänestä

  • Nuo lupaukset eivät koske Jeesususkoisia ollenkaan, ne koskevat juutalaisia. Kristinusko on ainoastaan yrittänyt riistää nämä lupaukset ja perintöosat.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Nuo lupaukset eivät koske Jeesususkoisia ollenkaan, ne koskevat juutalaisia. Kristinusko on ainoastaan yrittänyt riistää nämä lupaukset ja perintöosat.

    Voin sanoa, että ne kuuluvat nimenomaan Jeesukseen USKOvia , eikä Jumalaa hyljeksiviä Juutalaisia . KristinUSKO on nimenomaan saanut Lupaukset ja perintöosat .

    Äänestä

  • Sanoisin pahemmin mutta se ei ole tarkoitus, vaan nätisti. Sanat Habak. 2:4. Katso , sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostasa. ja sen selitys: UT:Lainaa 3 kertaa , Room. 1:17.; Gal. 3:11.; Heb. 10:38. sanat "vanhurskas on elävä uskostansa . Kopeilu, ylpeys, kierous, ("eikä ole suora") ovat tämän vastakohta:"joutuu syynalaiseksi tuo, jolla oma voimansa Jumalana" Vanhurskauttamisen armon saa kieroilematta parannukseen nöyrtyvä. Aabraham oli ensimmäinen, joka VT sanoo tulleen uskon kautta vanhurskautetuksi: Aabraham uskoi herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudesi ja ennen sitä Aabel oli saanut todistuksen, että oli vanhurskas . Jatkoa 2 Kor. 1:20.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Sanoisin pahemmin mutta se ei ole tarkoitus, vaan nätisti. Sanat Habak. 2:4. Katso , sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskostasa. ja sen selitys: UT:Lainaa 3 kertaa , Room. 1:17.; Gal. 3:11.; Heb. 10:38. sanat "vanhurskas on elävä uskostansa . Kopeilu, ylpeys, kierous, ("eikä ole suora") ovat tämän vastakohta:"joutuu syynalaiseksi tuo, jolla oma voimansa Jumalana" Vanhurskauttamisen armon saa kieroilematta parannukseen nöyrtyvä. Aabraham oli ensimmäinen, joka VT sanoo tulleen uskon kautta vanhurskautetuksi: Aabraham uskoi herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudesi ja ennen sitä Aabel oli saanut todistuksen, että oli vanhurskas . Jatkoa 2 Kor. 1:20.

    kun itsestään liikoja luulee

    Äänestä

  • ei Herra anna kirjoitti:

    kun itsestään liikoja luulee

    Joka olet kiero, ja et halua myöntää että sinussakin on vikaa .

    Äänestä

Vannomatta paras, Raamatunkin mukaan, oli sitten asia mikä tahansa. 3 "Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. [2. Moos. 20:7; 3. Moos. 19:12 | 4. Moos. 30:3 ; 5. Moos. 23:22] 34 Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, [Jaak. 5:12 | Jes. 66:1; Ap. t. 7:49] 35 älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. [Ps. 48:3] 36 Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. 37 Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta. [2. Kor. 1:17 | Sir. 23:9-11] Eli vannomatta paras Jeesuksen ja Uuden testamentin mukaan. :) :) Asiasta sinänsä olen täysin samaa mieltä. Jumala käyttää unien ja näkyjen maailmassa tunnuksenaan monta kertaa kuusta. Eli Hän on niinkuin kuusi, sama kesällä ja talvella, täynnä rakkautta ja armoa. Ovatha lehtipuutkin komeita tässä lähiviikkoina, ja silmä lepää niiden vehreydessä, mutta syksytuulien tullessa ei olekaan muuta jäljellä kuin kellastuneet lehdet. Sellaista maailman ja ihmisten rakkaus usein on, mutta Jumalan rakkaus pysyy!

Äänestä
  • En ole asiantuntija, mutta jo etelä-Ruotsissa käydessäni havaitsin, ettei sielläkään ollut kuusia. Toivottavasti joku asiaan tunteva kirjoittasi "israelin kuusipuista". Raamatussa ei ole havainnut puhuttavan kuusista ollenkaan. Mistähän nämä edellisen kirjoittajan "Jumalan kuuset" lienevät kotoisin? Puutun asiaan vain sen tähden, koska olen havainnut että täällä on useita kirjoittajia joilla on sellainen Raamattu jota ei löydy muualta kuin kirjoittajan omista mielikuvituksista. Eipä ole ihme että kristikunta on hajaantunut niin moneen osaan ja jopa sotii keskenään, viis veisaten Kristuksen pelastavasta evankeliumin sanasta.

    Äänestä

  • ihmettellöö kirjoitti:

    En ole asiantuntija, mutta jo etelä-Ruotsissa käydessäni havaitsin, ettei sielläkään ollut kuusia. Toivottavasti joku asiaan tunteva kirjoittasi "israelin kuusipuista". Raamatussa ei ole havainnut puhuttavan kuusista ollenkaan. Mistähän nämä edellisen kirjoittajan "Jumalan kuuset" lienevät kotoisin? Puutun asiaan vain sen tähden, koska olen havainnut että täällä on useita kirjoittajia joilla on sellainen Raamattu jota ei löydy muualta kuin kirjoittajan omista mielikuvituksista. Eipä ole ihme että kristikunta on hajaantunut niin moneen osaan ja jopa sotii keskenään, viis veisaten Kristuksen pelastavasta evankeliumin sanasta.

    Ei Israelissa tarvitse olla kuusipuita, mutta silti Raamatussa voidaan puhua kuusesta - siinä ei ole mitään väärää eikä virheellistä.

    Äänestä

  • Taisi olla nuo alku sanat virrenkirjottajan ja lainasin niitä , eli ne ei ollut sinänsä JUmalan sanaa, eikä minun, siis lause: sen vannot varmaksi. Olen Raamatun ja sinun kanssa samaa mieltä, mikään vannominen ei ole hyvästä .

    Äänestä

  • ihmettellöö kirjoitti:

    En ole asiantuntija, mutta jo etelä-Ruotsissa käydessäni havaitsin, ettei sielläkään ollut kuusia. Toivottavasti joku asiaan tunteva kirjoittasi "israelin kuusipuista". Raamatussa ei ole havainnut puhuttavan kuusista ollenkaan. Mistähän nämä edellisen kirjoittajan "Jumalan kuuset" lienevät kotoisin? Puutun asiaan vain sen tähden, koska olen havainnut että täällä on useita kirjoittajia joilla on sellainen Raamattu jota ei löydy muualta kuin kirjoittajan omista mielikuvituksista. Eipä ole ihme että kristikunta on hajaantunut niin moneen osaan ja jopa sotii keskenään, viis veisaten Kristuksen pelastavasta evankeliumin sanasta.

    Siellä kasvaa puista Liibanonin SEETRI .

    Äänestä

  • viisasstelua kirjoitti:

    Ei Israelissa tarvitse olla kuusipuita, mutta silti Raamatussa voidaan puhua kuusesta - siinä ei ole mitään väärää eikä virheellistä.

    Ja siksi sen haluankin korjata. Missään kohtaa ei mainita "kuusi" mutta moninpakoin "seetri "

    Äänestä

  • viisasstelua kirjoitti:

    Ei Israelissa tarvitse olla kuusipuita, mutta silti Raamatussa voidaan puhua kuusesta - siinä ei ole mitään väärää eikä virheellistä.

    Vai on sinulle yhdentekevää uskotko Jumalan sanaan vai omiin mielikuvituksiisi. Jos Raamatussa puhutaan kuusesta bnii laita ne paikat tänne, että voidaan lukea muutkin.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Siellä kasvaa puista Liibanonin SEETRI .

    _______

    Äänestä

  • ihmettellöö kirjoitti:

    En ole asiantuntija, mutta jo etelä-Ruotsissa käydessäni havaitsin, ettei sielläkään ollut kuusia. Toivottavasti joku asiaan tunteva kirjoittasi "israelin kuusipuista". Raamatussa ei ole havainnut puhuttavan kuusista ollenkaan. Mistähän nämä edellisen kirjoittajan "Jumalan kuuset" lienevät kotoisin? Puutun asiaan vain sen tähden, koska olen havainnut että täällä on useita kirjoittajia joilla on sellainen Raamattu jota ei löydy muualta kuin kirjoittajan omista mielikuvituksista. Eipä ole ihme että kristikunta on hajaantunut niin moneen osaan ja jopa sotii keskenään, viis veisaten Kristuksen pelastavasta evankeliumin sanasta.

    Mitenkäs se alkoikaan se vanha saksalainen joululaulu: O Tannebaum, o Tannebaum, wie treu Oi kuusipuu, oi kuusipuu, kuinka uskolliset sind deine Blätter. ovat neulasesi (sananmukaisesti lehtesi) Jumala sen kuusen meille pohjoisen ihmisille iloksi loi, ei kaikki Raamatun maailmaan rajoitu. Omalla kohdallani Jumala varmaan muistuttaa Itävallasta, jossa olemme useaan kertaan olleet ja jonka puolesta Jumala on käskenyt rukoilla. Siellähän on kuusien lisäksi paljon muotojumalisuutta, mutta Jumala haluaisi saada yhä useamman itävaltalaisen rakkauden heräämään itseään kohtaan. Ne kuuset ovat lähtöisin näkyjen maailmasta: Joel. 2:28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Eli Jumala haluaa puhua omilleen yhä tänä päivänä. Ei Raamattua kumotakseen, vaan sitä selventääkseen, henkilökohtaisia ohjeita elämänsuunnasta ja päivittäisistä tehtävistä antaakseen. Lue Apostolien teot alusta loppuun, niin löydät kyllä vastaavia esimerkkejä kymmenittäin! Kommentoithan sitten uudelleen, jooko? :) :) :)

    Äänestä

  • sunnyriver kirjoitti:

    Ja kysymys oli siitä .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Ja kysymys oli siitä .

    Mielestäni taas on kysymys enemmänkin siitä, ettö Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti ja täyttää Pyhällä Hengellä jakaa armolahjojaan niin kuin Apostolien teoissa kerrotaan. Ei Jumala ole muuttunut. Ilmoitus vain leviää laajemmalle alueelle. Se on Raamatun kanssa sopusoinnussa, ei sitä kumoavaa, vaan vahvistavaa.

    Kirjoittanut viestiäni, vaan tiedon vuoksi . Ei siellä kasva herneitäkään, että Jaakobin oli tehtävä keittonsa linssistä . Hyvän ja pahan tiedon puussa kasvoi ? mikä Hedelmä , omenakaan ei kasvanut siellä.

    Äänestä

  • tarkistin asian kirjoitti:

    Ja siksi sen haluankin korjata. Missään kohtaa ei mainita "kuusi" mutta moninpakoin "seetri "

    Edelleenkin: En halua väittää, että Raamatussa kuusista puhuttaisiin. Mutta ei Jumala meille puhuessaan pelkästään Raamatun sanoja tai puita tai pensaita käytä, vaan Hän puhuu suomalaiselle suomalaisten esimerkkien kautta, afrikkalaiselle aavikon hiekan kautta, inuiitille Alaskassa lumen eri muotojen kautta. (Googlaa muuten: inuit, Amazing Grace, näet komeat revontulet ja kuulet Armo suuri ihmeinen inuiitin laulamana, tosi komea!) Jumala tietää meidän jokaisen elämämme, on kiinnostunut sitä ja haluaa mieleellään ohjata meitä viisauden ja tiedon sanojen, näkyjen ja unien kautta. Joel. 2:28     Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Pyhän Hengen armolahjat toimivat ihan niin kuin Apostolien teoissa kerrotaan. Ei mitään uutta auringon alla. Kaikki on tarjoalla kaipaaville. Jumalan puolelta ovi on avoin .

    Äänestä

  • jes jassoo kirjoitti:

    Vai on sinulle yhdentekevää uskotko Jumalan sanaan vai omiin mielikuvituksiisi. Jos Raamatussa puhutaan kuusesta bnii laita ne paikat tänne, että voidaan lukea muutkin.

    Edellenkin: Raamattu on ensimmäinen ja tärkein ohjenuoramme. Kaiken muun on oltava sen kanssa sopusoinnussa. Mutta jos otat tosiaan vaikka Apostolien teot ja tutkit kaikki ne sanomat, miten Jumala omia apostoleitaan ja opetuslapsiaan ohjasi, niin paljon sieltä näitä kohtia löytyy. Joskus ohjasi jonnekin, joskus kielsi menemästä. Ap. t. 16:9     Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä". Samoin Hän haluaa ohjata ja vahvistaa uskovia yhä nykyaikana. Monta kertaa Hän saattaa sanoa ihmisen nimen, käskeä mennä katsomaan. Vahvistaa sanallaan väsynyttä, kertoa että on uskollinen kuin ikivihreä kuusi. Mitä pahaa siinä on? Keneltä se on pois, jos väsynyt saa lisää voimaa Luojaltaan? Kellä on tarpeeksi valtaa maan päällä sanoa, että Jumalan Pyhä Henki ei saa toimia haluamallaan tavalla?

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Siellä kasvaa puista Liibanonin SEETRI .

    Samaa aitaa varmaan katsellaan, mutta mahtaa olla itse kullakin eri seiväs sihdissä. Kellä seetri, kellä kuusi. Luojan luomia kaikki, niin puut kuin mekin. Ja Luoja haluaa pitää yhteyttä luotuihinsa niin kuin Isä haluaa olla yhdessä lastensa kanssa. Israelissa israelilaisittanin, Suomessa suomalaisittain. :) :) :)

    Äänestä

"Minä kihlaan sinut irselleni uskollisuudella," Tarkoittavat siis ennen kaikkea hänen uskollisuuttaan riko kihlaustaan tahi unohda lupauksiaan, - aikojen alussa yhtä vähän kuin niiden lopussa, ei ilmoisna ikinä! Muista kuten jo mainitsimme, tämä ylkämme uskollisuus vaatii hänen kihlattunsa puolelta uskoa eli luottamusta, ja siihenkin nähden hän sanoo uskollisuudella kihlanneensa meidät itselleen.

Äänestä
  • Tämä kihlaus solmitaan näin: Hän antaa evankliumin sanan kautta ilmoittaa meille uskollisen rakkautensa, minkä kautta Pyhä Henki sytyttää uskon ja samalla myös sydämisssämme sinettinä vahvistaa solmitun liiton. Sillä "joka uskoo Jumalan poikaan, hänellä on todistus itsessään", 1 Joh. 5:10.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tämä kihlaus solmitaan näin: Hän antaa evankliumin sanan kautta ilmoittaa meille uskollisen rakkautensa, minkä kautta Pyhä Henki sytyttää uskon ja samalla myös sydämisssämme sinettinä vahvistaa solmitun liiton. Sillä "joka uskoo Jumalan poikaan, hänellä on todistus itsessään", 1 Joh. 5:10.

    pitiolla : On lailla kallion .

    Äänestä

  • nämä kaksi morsianta, Jumalan morsiammen Israelin ja Jeesuksen morsiammen???

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    nämä kaksi morsianta, Jumalan morsiammen Israelin ja Jeesuksen morsiammen???

    Eli laittaisin molemmat samaan nippuun .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tämä kihlaus solmitaan näin: Hän antaa evankliumin sanan kautta ilmoittaa meille uskollisen rakkautensa, minkä kautta Pyhä Henki sytyttää uskon ja samalla myös sydämisssämme sinettinä vahvistaa solmitun liiton. Sillä "joka uskoo Jumalan poikaan, hänellä on todistus itsessään", 1 Joh. 5:10.

    On lailla kallion Sun vahva liittosi Saa luottaa aina armohon Sen vannot varmasti.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    nämä kaksi morsianta, Jumalan morsiammen Israelin ja Jeesuksen morsiammen???

    Tiedätkö kenen morsian on sellainen joka ei usko Jeesukseen? Jos tietäisit niin kauhistuisit. Messias syntyi maailmaan jo 2000 vuotta sitten, niin ylpeät judaistit joihin sinäkin lukeudut, ovat täysin tietämättömiä koko asiasta. Men kottiis täältä Jumalaton. Jos parannusta ei tule, niin sinulla ei ole osaa taivaalisen isän perinnöstä, joten pidä pienempää lärviä täällä, täällä ovat uudestisyntyneet Jumalan lapset koolla eivät uppiniskaiset judaistit. 1. Joh. 5:11   Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. 1. Joh. 5:12   Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

    Äänestä

Diana-ad-rem

Äänestä
  • Ei mene läpi heti. eikä ehkä 15,päiväkään.

    Äänestä

  • Herran puolison ajateltiin olevan Israel, mutta se on samalla myös Hänen pyhänsä.

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxxxxxxxv kirjoitti:

    Herran puolison ajateltiin olevan Israel, mutta se on samalla myös Hänen pyhänsä.

    Että Herran puoliso olisi Israel, ja että se olisi samalla Hänen pyhänsä ? JEESUKSEN KRISTUKSEN Seurakunta on minusta molemmat, silloin se on koko maailman laajuinen.

    Äänestä

21. Minäkihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi ,Minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, Rakkaudella ja hyvyydellä . 22. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden siten ja sinä tulet tuntemaan Herran . 23. Tuona päivänä minä vastaan pyyntöihin, sanoo Herra , Minä vastaan taivaan pyyntöön, ja taivas vastaa maalle . 24. Maa vastaa viljan, ja öljyn pyyntöön, ja ne vastaavat Jisreelille. 25. Minä kylvän Israelin tähän maahan omaksi kansakseni, Minä rakastan Lo- Ruhamaa, minä sanon Lo-Ammille:"Sinä olet minun kansani !" Ja hän vastaa minulle "Sinä olet minun Jumalani": Jos jolle kulle aukeaa antaa tulla.

Äänestä
  • Olis nyt luullut jollakin olevan sanan selitys intoa !

    Äänestä

"Minä olen se hyvä paimen, Hyvä paimen panee hengensä lammasten edestä". Joh. 10:11. Kun me kaikki vaelsimme eksyksissä. Luopuneina Jumalasta ja synnin tähden kuoleman ja perkeleen vallan alaisina, niin tuli tämä siunattu sielujemme paimen alas taivaasta tänne synkkään synnin ja kuoleman korpeen, etsimään ja pahan perkeleen pauloista pelastamaan kadonneita lampaitaan, meitä syntisparkoja .

Äänestä
  • Mutta voi, minkä katkeran kärsimyksen - minkä verisaunan saikaan tämä rakas paimenemme kestää edestämme! Hän antoi henkensä lammastensa edestä . Kaikki meidän vihollisemme ahdistivat Häntä, kun Hän meni tempaamaan meitä vihollisten kidasta. Meidän syntimme heitettiin Hänen päälleen, meidän kirouksemme tarttui Häneen, meidän kuolemamme hätyytti Häntä ja meille määrätty helvetin tuska ahdisti Häntä hirveästi .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Mutta voi, minkä katkeran kärsimyksen - minkä verisaunan saikaan tämä rakas paimenemme kestää edestämme! Hän antoi henkensä lammastensa edestä . Kaikki meidän vihollisemme ahdistivat Häntä, kun Hän meni tempaamaan meitä vihollisten kidasta. Meidän syntimme heitettiin Hänen päälleen, meidän kirouksemme tarttui Häneen, meidän kuolemamme hätyytti Häntä ja meille määrätty helvetin tuska ahdisti Häntä hirveästi .

    "Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä. Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut,"ES.53. Jonkun aikaa näytti jo siltä kuin olisivat vihollisemme saaneet voiton, kun hänen tuskissaan täytyi huutaa: "Jumalani , Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Ja kun Hän kohta sen jälkeen kallisti päänsä kuoleman uneen,(Jumala herätti hänet, ja hän kävi lunastamassa VT:uskovat ) Mutta he eivät saaneet kuitenkaan pitkäaikaista iloa. Sillä kohtä "nosti" kirkkauden Isä meille, "kuolleista Hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen Herramme Jeesuksen , Hebr. 13:20.

    Viattoman kuolemansa ja verensä vuodatuksen kautta hän vastaa oikein vihittiin suureksi sielujemme paimeneksi. Hänen jumalallisen verensä sovitti koko syntivelkamme ja perusti iankaikkisen armoliiton Jumalan ja ihmisten välille, jonka tähden tätä verta kutsutaankin "iankaikkisen liiton vereksi".

    Tämä hyvä paimenemme kuolemansa ja verensä kautta laumansa, antaessaan oman hengensä lammasten edestä. Noustuaan kuolleista ja taas mentyään taivaaseen on hän sielläkin puolustajamme Isän tykönä, niin että "meillä on luja luottamus siihen, Että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsö kaikkein pyhinpään:"

    Niin on meidänkin ainoa turvamme ja autuutemme tässä suuressa sielujemme paimenessa Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä meillä on sovitus korkeimman Isän itsensä kanssa ja syntien anteeksisaaminen Hänen verensä kautta, Ef. 1:7. Hän on myös voittomme kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä, vieläpä ylösnousemuksemme ja iankaikkinen elämämme, Joh. 11:25.

    Vielä ehtii, sano

    Äänestä

kun meillä on kaikilla YLKÄ joka rakastaa ehdoitta ja heikointakin!Se on niin SUURI LAHJA meille jokaiselle ettemme sitä tällä maallisella majallamme pysty ymmärtämään kuin pienen himpun verran,ainakaan minä.VOI jospa se pistäisi samaan ILOON ja INNOSTUKSEEN kuin esim.jääkiekko-ottelu mis; Suomi voittaa!!!!!!!!!!!???urheilufani tän maan päällä!Ei kande alkaa jauhaan tästä,mä oon mikä oon!LÄMPÖÄ KAIKILLE aava,savinen liha itsessäni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

teutatess kirjoitti:

"Hoos.2:20." "Minä kihlaan sinut itselleni uskollisuudella". Näillä sanoilla ylistää Herra ensin uskollisuuttaan meitä kohtaan, kuin Hän tahtoisi sanoa: Minä en ole muuttelevainen, minä en unohda enkä ole muistamatta omiani (niinkuin moni muu ylkä jättää ja hylkää kihlattun morsiammensa), vaan minun rakkauteni on ikuisesti muuttumaton, enkä minä kihlaustani "pyhässä kasteessa" riko. " Minä kihlaan sinut itselleni uskollisuudella ", Sanoo: Herra. - Tätä taivaallisen Yljän uskollisuutta ylisti jo Daavid, sanoen: "Sinun totuutesi ulottuu pilviin asti ", Ps. 36:6.; 108:5.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu