Tuossa aikaisemmassa ketjussa puhuttiin siitä kun ujot tytöt on niin söpöjä, kun he punastelevat eivätkä ole samanlaisia kotkottajia kuin muut tytöt. Mutta määrittelettekö te tuon söpön punastelun ujoudeksi? Siis sellaiseksi ujoudeksi, josta pitää keskustella täällä mielenterveys palstalla? Minusta tuommoinen on vain kainostelua.
Minusta ujo ei voi olla kovin kaunis, jos hän olisi kaunis hän olisi tottunut huomioon ja kehuihin, ja jos ihminen on tottunut varsinkin vastakkaisen sukupuolen huomioon ja mukaviin kehuihin ei hän voi olla mitenkään "sairaaloisesti ujo". Kauniit ujot tytöt saavat yleensä kavereita ja kavereiden seurassa he vähitellen oppivat olemaan rennompia ja jos eivät opikaan niin heidän hyväksytään sellaisina kuin he ovat.
Mutta meillä ei-niin-söpöillä ujoilla tytöillä tilanne on aivan toinen. Ei kukaan edes vilaise meihin päin. Jos olisin nätti, niin varmasti edes joku tulisi istumaan minun viereeni koulussa, kahvilassa yms. Mutta kun olen tylsä ja harmaa niin ei ketään koskaan kiinnosta.
ujous ja kauneus
eivät kulje
122165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tytöt tuntuvat olevan hirveän kriittisiä omaa ulkonäköään kohtaan. Huono itsetunto ja sitä kautta ujous voi alkaa jo ala-asteella, jossa vaikkapa kiusatuksi joutumisella ei välttämättä ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa ja jos onkin, niin se ulkonäkö voi muuttua vielä vaikka miten radikaalisti. Sitä menetettyä itsetuntoa ei kuitenkaan tule yhtä helposti takaisin. Ja kauneushan on katsojan silmässä. Ei ainakaan minun mielestäni tarvitse olla näyttävä ollakseen kaunis/söpö.
Se, kumpaan kategoriaan tuollainen punastelu mielletään (ujosteluun vai kainosteluun) riippuu pitkälti siitä henkilöstä. Minä näkisin kainostelun tilapäisenä ujoutena, jota ilmenee vain tietyissä tilanteissa (jotkut esimerkiksi eivät osaa ottaa kehuja vastaan, vaan punastuvat), kun taas oikeasti ujoilla se ilmenee lähes tilanteesta riippumatta. Olipa kyse sitten kummasta tahansa, niin söpöä se on silti :) Tuohon "ujo ei voi olla kaunis" -väittämään sanoisin hieman kliseisesti, että kauneus on katsojan silmissä. Harvemmin ujot naiset ovat samalla tavalla kauniita kuin esimerkiksi missit, (mikä on ihan ymmärrettävääkin jo mainitsemistasi syistä) mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ujo voisi olla myös kaunis. Omalla tavallaan. Eikä sillä ulkonäöllä oikeasti ole niin paljoa väliä, mitä naiset luulevat. Itse ainakin pidän enemmän ihan tavallisen näköisistä naisista. Jos vielä sattuu olemaan ujo, niin se on vaan plussaa :)
toisilla on syntymästään asti ulkonäköä ja toisilla ei. Persoona ei liity siihen mitenkään. On mukavia, ujoja, epävarmoja, hauskoja jne. kauniita/komeita ja on ylimielisiä, leuhkoja, tunneköyhiä kauniita/komeita.
Persoona liittyy ulkonäköön hyvinkin. Kun on hyvä itsetunto ja avoin ja iloinen luonne, se säteilee kilometrin päähän. Pää pystyyn marmattajat! ;)
Eihän ujous varsinaisesti vaikuta synnynnäisiin ulkonäköpiirteisiin ja toisin päin. Itse olen 22v nuori nainen ja olen saanut viime vuosina kuulla olevani kaunis, hyvännäköinen ja jonkun mielestä missikisoissakin pärjäisin jos en olisi näin lyhyt. En retostele, vaan näin olen saanut kuulla ja siitä tietenkin olen tullut ilahtuneeksi, koska minullakin on aina ollut huono itsetunto ja yleensä itse en ole koskaan itsestäni ajatellut, että olisin ylipäätään kaunis. Näin huonolla itsetunnolla ei yleensä koskaan tule luultua liikoja itsestään. Huonon itsetunnonkaan ei tarvitse kilometrisäteellä näkyä, vaan olen kyllä pystynyt hyvin peittämään sen "pinnallisessa" kanssakäymisessä esim. työpaikoilla. Vanhassa työpaikassa minut tunnettiin rauhallisena ja hymyilevänä ja sain aika paljon huomiota miehiltä, joka tietysti tuntui mukavalta. Mutta siinä se este tuleekin eteen kun joku alkaa tosissaan vaikka pyytämään kahville jne., koska tämän ujouteni takia en rohkene ja olen vaivaantunut ja "ujostelen." Että ei se pahemmin auta vaikka treffipyyntöjä satelisi kun on niin estynyt ettei uskalla mitään.
Periaatteessa luonne ei voi vaikuttaa ulkonäköön. Kun taas käytännön elämää ajattelee ja kokemuksiaan palvelutyössä, muotoutuu käsitys, että ilkeät, pirulliset ja yliäänekkäät ihmiset ovat miltei aina petolinnun oloisia. Heidän kasvonpiirteensä ja ilmeen pilke kertovat pahasta tahdosta myös hymyillessä. Kyllä jotenkin vaan ihmisen ajatus-, arvo- ja tunnemaailma näkyy hänen naamastaan hymynkin läpi, jos havaitsija on harjaantunut tai herkkä.
Olen nuori nainen ja olen saanut usean vuoden ajan ns. kehuja ulkonäöstäni. Olen kuitenkin myös ujo enkä ole vielä tähän päiväänkään mennessä pystynyt vastaanottamaan kyseisiä kehuja niin, etten olisi vaivaantunut. Menen monesti hämilleni kehuista eli en millään tavalla ole tottunut niihin. Ei sillä, että niitä mitenkään päivittäin satelisi, vaan vain silloin tällöin. Huono itsetunto vaivaa myös.
Pukeutuminen vaikuttaa melko paljon. Itse muutin pukeutumistyyliäni ja nyt olen melko sosiaalinen, jos näin voisi sanoa. Ihmiset katsovat minua normaalisti (ennen eivät katsoneet lainkaan), puhun enemmän ja hymyilen. Ihmiset siis saattavat pelätä hiukan ujompia ja eivät osaa lähestyä tällaisia ihmisiä, ei se tarkoita etteikö voisi olla nätti. Sisin ei vaikuta millään tapaa ulkoiseen kauneuteen. Kauneus on edelleenkin katsojan silmissä, eikä siitä voi kiistellä. Rohkea, ujo, sosiaalinen, erakko, huumorintajuinen, tosikko...mikään näistä luonteen omaisista piirteistä ei vaikuta ulkoiseen sinuun, paitsi oma ulosantisi.
Entä sitten, minä en ainakaan halua kavereita jotka ovat kavereitani vain siksi että olisin "kaunis". Mitä kaunis tarkoittaa? Onko vain sellainen ihminen kaunis, joka näyttää amerikkalaisten ahneperseiden luomilta kauneusihanteilta?
No minusta kaunis on sellainen joka on löytänyt sen oman tyylin, eikä häpeile olla oma itsensä. Yleensä me ujot, tai ainakin minä olen sellainen tylsä harmaahiiri, johon kukaan ei kiinnitä mitään huomiota. Jos minulla olisi joku tyyli, tai edes kantaisin vaatteeni ylpeästi niin olisi varmasti jo paljon helpompaa.
No onhan jokaisella joku oma tyyli, sinullakin on. Kiva, piristävä, tavanomaisen tyylinen vaatetus voi olla tosi söpöä ja purevaa, tai ainakin joidenkin mielestä on.
Ja tuosta löytämisestä tuli mieleen, niin helpompi ja kivempihan se on pitää vaatteita, joihin on tottunut. Vähän aina jarrailee toisenlaisia ja uusia juttuja, vaikka niistäkin voisi pitää. Monesti vaan jää kokeilematta.
Tykkäävät sekä eskimot.Eivät Suomalai juntit ole ainoita.