Mielen raunioilla

Hiljainen kuiskaus sydämestä. Kuin lempeä tuulenvire. Kosketuksena hipaisten. Muistatko? Lupasin sinulle. Olen aina läsnä. Ja joka kerta,kun sydämesi kuiskaa, tunnen...

Mitä jäisikään ihmiselle elämässä tässä jos ei olisi mielenrauniota edes seuraa pitämässä siellä on hyvä jokaisen joskus piipahtaa mutta ei muuttaa sinne kokonaan asumaan on avoinna sinne jokaisella omanlaisensa ovi sekä lukkoon avain missä siihen sopiva lovi Tallustellessa siellä hetken tai tovin saattaa hämmästyä itsekin joskus kovin sillä siellä muistojen oikeassa mielikuvamaassa on elämäntahtokin joskus teljettynä haassa ja siellähän se vahvistuu ja voimaa kerää kunnes sieltä taas kerran eloon herää Mielen raunioissa on varmaan olemassa se ero kaikkiin muihin mahdollisiin raunioihin nähden, että vaikka mielen raunioihin voi sukeltaa, upota, vajota tai niissä voi rypeä kuin suuressa suossa, tarpoa kovassa vastatuulessa ja tempoutua kuin pyörremyrskyn silmässä, niin kuitenkin niissä raunioissa on olemassa jäljelle jääneenä aina se keväälle tuoksuva kukkiva niitty, uudelleen nousevan auringon häikäisevä kauneus ja elämää ravitsevan kastehelmen kirkkaus kun se sielunsilmä sattuu siihen osumaan läpi sen sillähetkellä mustaksi palaneen tai rautamöykyksi tai kivikasaksi jäljelle jääneen raunionsiellä ehkä pimeimmässäkin louhikossa, syvällä kyyynelmassojen keskellä tai tummanpuhuvan pelon takana. Siksi vahvaa on elämän voima ja sydämen tahdo, että jollakin tavalla se niiden elämää pulppuavan lähde jatkaa eloaan vielä silloinkin kun muka kaikki kaunis oman mielen syövereissä katoaisikin.

Eräällä tavalla mitattuna kuin elettynä runosi tunnelmassa - Vapputimantti.