Olen ymmällä miksi lapset pitää kastaa, kun raamattu sanoo näin "joka uskoo ja kastetaan" mutta eihän vauvat ajattele eli eivät voi tehdä uskon ratkaisua raamattu sanoo ettei saa vaihtaa tekstiä ,mutta nythän kirkko vaihtaa eli näin "joka kastetaa ja uskoo" eihän kasteella pääse taivaaseen vaan uskomalla Jeesukseen
miksi kastatte lapsenne
ymmällä
17706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kirkko opettaa muitakin asioita nukin kurin. Muistan itse kun kavin riparin vuosia sitten kun kaverini pyysi (vl muuten), en kaynyt kuitenkaan konfirmatiota koska en halunnut liittya kirkkoon. Noh, siis muistan hyvin kun yksi tytto ryhmastamme kysyi papilta etta joutuuko han helvettiin. Se pappi sanoi ettei joudu kun hanet on vauvana kastettu. Olin lievasti sanottuna allikalla lyoty! Teki mieleni sanoa pari valittua sanaa!
1. Mikä on Kaste Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen?
2. Mitä kasteessa tapahtuu?
3. Minkä vuoksi ihminen kastetaan?
4. Kaste on singnum, mitä tuo sana merkitsee?
5. Missä kohdassa Raamatussa mainitaan kastettavan ikä?
6. Miksi Raamatussa kastettiin varsinaisesti uskoon tulleen koko perhekunta, eli lapsetkin kastettiin?
7. Miksi me emme saisi kastaa lapsiamme, kun Jeesuksen ajan juutalaiset uskoon tultuaan kastoivat lapsensa.
8. Miksi juutalaisuudessa lapset ympärilikataan 8:n päivän iässä?
9. Epäileekö lapsi?
10. Mikä on epäilyn vastakohta?
11. Sijaitseeko usko ihmisen tiedossa ja ymmärryksessä, vai niin kuin Raamattu sanoo, hänen hengessään.
12. Onko Kristuksen jälkeen tai ennen häntä syntynyt viattomia ihmisiä maailmaan, vai onko Raamattu oikeassa, että ei ole syntynyt.
13. Minkä vuoksi Kristus hedelmöittyi Pyhästä Hengestä, eikä Joosefin spermasta?
Joista jokainen on keskustelun arvoinen.
Kasteessa lapselle annetaan nimi. Toisaalta Raamattu opettaa hyvän omantunnon liitosta. Olikohan se pietari, joka puhui sille korneliuksen väelle ja koko perhekunta kastettiin, kun he uskoivat. Iästä riippumatta. Kastettiin siis tähän uuteen liittoon. Uuden liiton kaste korvasi ympärileikkauksen. Kaste on siis sydämen "ympärileikkaus"... Eli merkki siitä, että haluaa pitää hyvän omantunnon.
Sitten on jokapäiväinen kaste jolla tarttunut synnin saasta pestään pois. Evankeliumi.
Olen eri mieltä, eli ne jotka eivät esim. kuulu kirkkoon ja eivät kasta lapsiaan niin heillä ei siis ole nimeä? vain sukunimi outoa.Sittenhän, kun pappi on kiikuttanut nimipaperin väestörekisteriin niin sitten vasta virallisesti on nimi.Raamattu itse sanoo ettei siellä ole mainintaa lapsikasteesta ja että upotuskaste on ainut oikea miksi sitten vauvat vain kastellaan haluisin sen kohdan raamatusta missä sanotaan ,että vauvat on KASTELTU!vauvathan ovat Jumalan lahja, vauvathan eivät ole syntisiä niin kauan kun erottavat hyvän ja pahan.
"...Eli merkki siitä, että haluaa pitää hyvän omantunnon." Ei nain!
Siis kasteesta on kyse.
Kaste on ensinnäkin liitto Jumalan puolelta, "Jumalan tykönä", Isän Pojan ja Pyhän hengen nimeen.
Kasteessa ei kasteta mininkään elementtiin joka on ihmisestä (lihasta) kuten esimerkiksi omatunto on. Kasteessa on läsnä Isä Poika Pyhä Henki vesi.
Veljemme uskossa, Martti Luther kirkastaa asiaa seuraavasti:
Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen.
Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää.
Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.»
Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, uudestisyntymiseksi ja hengelliseksi syntymiseksi.
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi.
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa.
Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot.
Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista.
Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme. WA 6, 534.
Kyllä siinä on itekin osapuolena. Jeesus teki meidän kanssa liiton, että kun pidämme hyvän omantunnon, niin hänkään ei meitä hylkää vaan antaa meille iankaikkisen elämän.
Sakramentteja on kahdenlaisia. Toiset ovat vanhantestamentin ja toiset uudentestamentin. Vanhantestamentin sakramentit ovat ympärileikkaus ja pääsiäislammas. Uudentestamentin sakramentit ovat kaste ja Herran pyhä ehtoollinen. Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan vesi on suljettu Jumalan käskyyn ja yhdistetty hänen sanaansa eli Jumalan säätämää ja käskemää.
Kaikki, jotka pitävät kasteensa liiton ja pysyvät lujina uskossa loppuun asti, tulevat autuaiksi, mutta tekopyhät, jotka kastattavat itsensä tavan vuoksi ja ajallisen hyödyn tähden, kaste pikemminkin kadottaa kuin pelastaa. Pelkkä kaste ei ritä vaan pitää olla myös omakohtainen elävä usko.
Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Tämä armo annetaan kaikille myös lapsille. Jeesus käski tuomaan lapsia luokseen, koska Jumalan valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen. Lapsilla on puhdas lapsen usko.
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu sisarelta ja tottajokasana.
> pelkkä kaste ei riitä vaan pitää olla myös omakohtainen elävä usko.<
No niin, nytpä tullaan sitten siihen iäisyyskysymykseen, että onko kastettavalla sylivauvalla "omakohtainen" "elävä" usko.
Ei varmaan ole mitään näistä, mutta Jumalalle sylivauva on silti uskovaisen kaltainen.
Sylivauvaa ei siis kannattaisi kastaa, koska hänellä ei ole edellytyksiä uskoa omakohtaisen elävästi. Riittäisi, jos hänet vain siunattaisiin ja nimi annettaisiin.
Jeesuskin aikoinaan siunasi lapsia, mutta ei kastanut. Aina sanotaan: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni" ei tarkoita, että kastakaa lapset pienenä.
Emme voi tietää, hyväksyykö Jeesus lasten kastamisen, koska niin ei ole koskaan hänen aikanaan tehty, vaan vasta vuosisatoja jälkeen Kristuksen. Tämä kastekäytäntöhän on katolisen kirkon toimesta otettu käyttöön ja jo peruskoulussa olemme oppineet kukin Katolisen kirkon olleen harhaoppisen laitoksen, jonka oppeja piti alkaa puhdistamaan. Siinä mittelössä jäi kuitenkin tämä lapsikasteasia puhdistamatta.
lapsikaste raamatussa on tuntematon. Kristuksen aikana ei lapsia kastettu. Silloin vain lapset siunattiin ja nimi annettiin. Vasta sitten myöhemmin, kun lapsi itse tajusi kasteen, hänet kastettiin. Nimenomaan Jeesus siunattiin pienenä ja kastettiin aikuisena jordan virrassa.
Kristilliset kirkkokunnat ovat menneet räikeästi harhaan alkaessaan opettaa lapsikasteesta.
Vähäjärkisinkin tajuaa, ettei lapsi voi pienenä uskoa.
Lapsikastekäytäntö tuli käyttöön kirkkokunnissa vasta Kristuksen ajan jälkeen.
Tästä aiheesta on käyty kovaa polemiikkia iät ja ajat. Tutustumalla kirkkohistorian luotettaviin lähteisiin voi itse todeta, että katolinen kirkko oli tämänkin asian takana, kuten monien muidenkin epäraamatullisten oppien.
Lutherkaan ei tätä asiaa tajunnut, vaikka hän muuten vastusti katolisen kirkon harhaoppeja, eli häneltä jäi tämäkin asia uskosta puhdistamatta.
Kohta varmaan Hynde ja kumppanit käyvät rajuun vastahyökkäykseen kirjoitukseni johdosta väittäen sen olevan harhaoppia.
Nykypäivänä melkein kaikki vapaat herätysliikkeet tajuavat tämän asian, eivätkä kasta lapsia pienenä.
Tästä asiasta kiinnostuneelle löytyy roppakaupalla valaisevaa tietoa seuraavasta linkistä. Ei kannata tuijottaa tietolähteen tekijään, vaan itse tietoon.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm
Perustele nämä kaksi asiaa!
Olisiko Jeesus tarvinnut kastetta vedestä, vai oliko Jeesuksen ottama kaste esikuva? Jumala on sana, joka tuli lihaksi, sen lihan päälle laskeutui Pyhä Henki kyyhkysen muodossa, ei jordan virrassa ja tämä oli myös se järjestys.
"Vähäjärkisinkin tajuaa, ettei lapsi voi pienenä uskoa"
Kelpaako lapsi Jumalalle? Raamattu sanoo, että ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle, joten tuomitsetko lapset uskottomuuteen heidän viattomuutensa ja epäilemättömyytensä tähden?
Lapsi ei olekaan järjen tietäväinen vaan uskovainen.
3. Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman, vihollistes tähden, ettäs vihollisen ja kostajan murentaisit.
-------
16. Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Pieni lapsi kelpaa aina Jumalalle. Ennen aikaan kirkko opetti lasten kastamisen olevan autuuteen pääsyn edellytys. Siitä juontaa ns. hätäkaste, eli nimi piti ehtiä antaa ennen kuolemaa.
Hätäkastetta käytettiin suomessa ennen paljon, kun lapsikuolleisuus oli suurta.
Vanhoissa rippikirjoissa on monasti maininta: "Hätäkastoi" se ja se.
>Ilman uskoa mahdotonta kelvata Jumalalle<
En ole väittänytkään, että ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle. Nyt juuri tullaan tähän hätäkastehommaan. Lapsia ehtii monasti kuolla ennen kastamistakin, joten kaste ei ole uskon edellytys ja mitenpä voisikaan, kun pieni lapsi ei voi uskoa. Kaste ei ole siis uskon edellytys eikä usko kasteen edellytys. Kaste on vain pelkkä rituaali tai paremminkin hyvän omantunnon liitto.
Jeesus ei olisi tarvinnut mitään kastetta, mutta hän jätti meille siitä vain esikuvan, miten pitää toimia. Ehtoollinenkin on vain sellainen uskoa vahvistava muistoateria.
Nyt olikin kysymys vain siitä, onko kaste pienenä tai isona raamatullinen.
Ihminen on sellainen kuvatus, että se haluaa mennä aina helpoimman kautta, eli kastetaan lapset pienenä. Kaikki alkuperäinen halutaan muuttaa nykykäytäntöä vastaamaan.
Ei voida tietää, mitä Jeesus tai Jumala tykkäävät siitä, että heidän esikuvansa on menty muuttamaan.
Lasten kastaminen pienenä on hellyttävä tapa, mutta yhtä hellyttävää olisi se, kun heidät vain siunattaisiin ilman vesikastetta ja nimi annettaisiin.
Haluan tässä vain tuoda esille sitä historiallista tosiasiaa, että lasten kastaminen pienenä tuli kirkoissa käyttöön vasta vuosisatoja jälkeen Kristuksen.
Siksi kaikki vapaat uskonsuunnat kastavat vasta aikuisena väkeään, kun he haluavat noudattaa alkuperäistä kastamistapaa.
Pyhän hengen laskeutuminen kyyhkysen muodossa tarkoittaa aivan eri asiaa kuin kaste. Siinähän annettiin pyhän hengen lahja opetuslapsille, jotta he saivat voiman ja valtuudet mennä saarnaamaan syntien anteeksiantamusta.
Aiheeseen liityvää saa klikkaamalla:
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/ph.htm
Nyt oli vaan kysymys lapsikasteen ja aikuiskasteen historiallisesta taustasta. Lapsi on aina uskovainen niin kauan, kunnes hänelle tulee äly tehdä syntiä.
Selitä se perisyntihomma, sillä siitäkinhän puhutaan. Taitaa sekin olla ja juontaa juurensa siihen hätäkastehommaan, kun pelättiin lapsen joutuvan helvettiin, ellei ehditä kastaa.
Raamattu puhuu aina lapsista. Opetuslapset olivat aikuisia miehiä ja silti heistä käytettiin nimitystä lapset.
Jumalan lapset. Raamattu siis puhuu kuvakieltä, joten pitää muistaa sekin pointti tässä kasteasiassakin.
Kastoivat kokonaisia perhekuntia, johon kuului varmaan lapsiakin, sanotaan monasti.
Siellä ei kuitenkaan tarkenneta, kastettiinko perhekunnan sylivauvat, vai pelkät aikuiset.
Klikkaa seuraavasta linkistä, niin saat asiasta tyhjentävää tietoa.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm
Raamattu sanoo:"Joka uskoo ja kastetaan..."
Jeesus sanoo:"Joka pahentaa yhdenkin näistä pienistä, jotka USKOVAT minuun, parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa..."
Jos Jeesus itse sanoo lapsista näin, niin kuka vielä väittää vastaan!
Lapset voidaan kastaa, m.o.t.
Lapsikasteen historia alkoi vasta paljon myöhemmin Jeesuksen ajan jälkeen.
Lapsikastetta ei ollut käytännössä Jeesuksen aikana.
Jeesus puhuu aina kuvakieltä, eli hän käyttää myös aikuisista puhuttaessa sanaa lapset. Esim. opetuslapset ja Jumalan lapset.
Jos viitsisit hiukan paneutua historiaan, pääsisit selvyyteen tästä lapsi / aikuiskasteen kiistelyn totuudellisuudesta.
Klikkaa sivu ja lue ennakkoluulottomasti.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm