Tarxille..

http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme Tuossa yllä on sivu, josta poimein alla olevat tekstit.. Poikkeako oma arvomaailmasi tuosta alla olevasta perussuomalaisten yleisestä arvomaailmasta, joka pelkäämättä käy taistoon vääryyttä vastaan?? Olen sinullekin siis jo ilmoittanut Köyliön perusturvajohtajan rikkovan lakeja, vaatinut perusturvajohtajan toimien tutkimista. Mikäli lakeja noudatettaisiin, olisi hänet jo aikoja sitten erotettu virastaan. Miksi kukaan ei toimi? Onko sinussa miestä seisoa sanojesi takana??? Kunnanjohtaja Saariselle olen myös toimittanut todisteeni perusturvajohtajaa vastaan. Eilen tekemieni kyselyjeni mukaan, tulee kunnanjohtajan vaatimusteni mukaan ottaa asiat esille valtuustossa, ja vaatia perusturvajohtajaa selvittämään asiat kuten vaatinut olen. Tässä alla siis tiivistettynä puolueesi arvomaailma. Jos sinun arvomaailmasi poikkeaa tuosta alla olevasta, niin ilmoittanet asiasta.. Vaikka ei silti. Eivät muutkaan puolueet mitään tee.. Paitsi että Kallin suku oli edesauttamassa sitä, että minulta vietiin elinikäinen asumisoikeuteni syntymäkotiini.. Niin ja Köyliön perusturvajohtaja antoi asiassa myös apuaan.. ARVOMAAILMAMME Perussuomalaiset - pelkäämätön ja pettämätön vaihtoehto Perussuomalaiset haluavat toimia päättäjinä, jotka eivät katso pelkästään kunnan, vaan ennen kaikkea kuntalaisten etua. Mielestämme tärkeintä on kuunnella tavallisia kuntalaisia ja tarjota ihmisille ahkera sekä pettämätön vaihtoehto, joka puuttuu kunnassa oleviin epäkohtiin vallanpitäjien pientä piiriä pelkäämättömästi. Perussuomalaisten v. 2008 kunnallisvaaliohjelmasta tiivistäneet Vesa-Matti Saarakkala ja Reijo Ojennus
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja omat lait. Pienissä piireissä sumplitaan asiat, ja laki muokataan mieleiseksi. Parempi muuttaa muualle ja jättää p-n haju tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartanomagister kirjoitti:

http://www.perussuomalaiset.fi/arvomaailmamme Tuossa yllä on sivu, josta poimein alla olevat tekstit.. Poikkeako oma arvomaailmasi tuosta alla olevasta perussuomalaisten yleisestä arvomaailmasta, joka pelkäämättä käy taistoon vääryyttä vastaan?? Olen sinullekin siis jo ilmoittanut Köyliön perusturvajohtajan rikkovan lakeja, vaatinut perusturvajohtajan toimien tutkimista. Mikäli lakeja noudatettaisiin, olisi hänet jo aikoja sitten erotettu virastaan. Miksi kukaan ei toimi? Onko sinussa miestä seisoa sanojesi takana??? Kunnanjohtaja Saariselle olen myös toimittanut todisteeni perusturvajohtajaa vastaan. Eilen tekemieni kyselyjeni mukaan, tulee kunnanjohtajan vaatimusteni mukaan ottaa asiat esille valtuustossa, ja vaatia perusturvajohtajaa selvittämään asiat kuten vaatinut olen. Tässä alla siis tiivistettynä puolueesi arvomaailma. Jos sinun arvomaailmasi poikkeaa tuosta alla olevasta, niin ilmoittanet asiasta.. Vaikka ei silti. Eivät muutkaan puolueet mitään tee.. Paitsi että Kallin suku oli edesauttamassa sitä, että minulta vietiin elinikäinen asumisoikeuteni syntymäkotiini.. Niin ja Köyliön perusturvajohtaja antoi asiassa myös apuaan.. ARVOMAAILMAMME Perussuomalaiset - pelkäämätön ja pettämätön vaihtoehto Perussuomalaiset haluavat toimia päättäjinä, jotka eivät katso pelkästään kunnan, vaan ennen kaikkea kuntalaisten etua. Mielestämme tärkeintä on kuunnella tavallisia kuntalaisia ja tarjota ihmisille ahkera sekä pettämätön vaihtoehto, joka puuttuu kunnassa oleviin epäkohtiin vallanpitäjien pientä piiriä pelkäämättömästi. Perussuomalaisten v. 2008 kunnallisvaaliohjelmasta tiivistäneet Vesa-Matti Saarakkala ja Reijo Ojennus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu