Miehelläni on ollut pitkään masennusta. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, hän syö cipramilia. Hänellä on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja joskus hän kuvittelee kaikkea, että esimerkiksi häntä tarkkaillaan. Hän on päivisin tosi väsynyt, nukkuu vain. Olen kauhuissani tilanteesta. Onko hänellä skitsofrenia?
Mieheni masennus
Terhi
61233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kai tuohon ole muuta vastausta kuin että mene ihmeessä mukaan miehesi kanssa psykiatrin vastaanotolle ja kysy suoraan. uollaiset kuvitelmat voivat liittyä masennukseenkin ja ainakaan miehellesi ei ole aloitettu sellaista lääkitystä joka viittaisi skitsfreniaan.
Omin keinoin et varmaankaan voi diagnostista arviota tehdä. Se on josksu tällaisessa tilanteessa ollut vaikea psykiatrillekin.
Cipramil ei ehkä ole vaikuttanut - se aloitetaan usein hyvin pienellä annoksella, näin itsellänikin. Vasta annoksen kaksinkertaistaminen toi avun.
Vaikea masennus voi johtaa psykooseihin, ei tarvitse olla skitsofrenian kanssa mitään tekemistä. Tärkeää siis löytää keino masennuksen lievittämiseksi.
Jos masentuneen ihmisen juottaa humalaan tai vaikka ilokaasuttaa?
Ottaa masennuksen pääaiheeksi ja alkaa selvittämään syitä.
Masennus ei ole mikään kummajainen tai hallitsematon muuten kuin siten että ihminen ei löydä ulospääsyä asioistaan.
Rentoutuneena sitten "uskaltaa" puhua todellisistakin asioista..ehkä?
Masennuskin on kai vain ainoastaan "matalapaineita mielen ilmastossa".
Jos nyt kysymys on vaan pienistä matalapaineista niin kai siitä voi jotain hyötyä olla...
Vaikea masennus on sen sijaan hengenvaarallinen sairaus, joka ei pelkällä jutustelulla parane. Se on todennäköisesti aiheuttanut jo muutoksia aineenvaihdunnassa. Vaikeasti masentunut voi olla niin lähellä psykoosia, että hänen kanssaan keskusteleminen on suunnilleen mahdotonta.
Olet varmasti oikeassa.
Jos puhutaan määritelmistä niin vakava masennus (major depression) tarkoittaa niin vaikeaa masennusta, että työkyky on heikentynyt. Sitä luokitellaan ICD-10:ssä neljää eri luokkaa eli lievä, keskivaikea (käytännössä tavallisin, koodi F32.1), vaikea ja psykoottinen. Vakava masennus tarkoittaa käytännössä sitä, että oma yrittäminen tai kotikonstit eivät auta, vaan tarvitaan lääkärin tai psykologin apua ja arviota.
Yleensä potilas kykenee näissä kaikissa vaikeusasteissa puhumaan ja kuvaamaan tilannettaan. Joskus harvoin (1 potilas tuhannesta?) tulee vastaan potilaita, joiden psykoottinen masennus on niin vaikeaa että he ovat täysin lukossa tai harhat ohjaavat ajatuksia liikaa.
Monet potilaat pystyvät sinnittelemään töissä lievässä masennuksessa (F32.0), mutta töiden jälkeen sohva kutsuu ja viikonloputkin menevät toipuessa. Tällöin voi pelkkä keskusteluterapia autta eikä lääkkeitä tarvita välttämättä ollenkaan.
Keskivaikea masennus yleensä aina vaatii lääkehoitoa ja aika usein täytyy pohtia onko pitkä terapia tarpeen. Monet tekevät niin että ottavat lääkehoidon ja jäävät miettimään mahdollisuuksiaan 1-2 vuoden terapiaan.
Vakavimmissa masennuksissa keskitytään pitkälti hakemaan sopivaa lääkitystä ja vähitelleen haetaan myös mahdollista syytä masennukseen ja tilanteen parantuessa voidaan harkita tiiviimpää terapiaa.