Hei aktiivi-ihmiset, eikö olisi nyt ajankohtaista järjestää kaikkiselvittävä tilaisuus YLE2:n aina tiistaisin lähetettävään, oliko se nyt ajankohtataiseen kakkoseen, mihin kokoontuisi eri katsomuksen ko vaivan hoitamiseen erikoistuneet spesialistit keskustelemaan rakentavasti tämän vitsauksen nujertamiseksi. Uskon. että tällainen tilaisuus selvittäisi paljon asioita!
Ajankohtainen
Kakkonen
10433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minäpä taas en oikein jaksa uskoa, että tuollaisesta olisi yhtään mitään hyötyä.
Uskoisin että LCHF/VHH vastustajat eivät ole kovin kiinnostuneita keskustelemaan jos ovat seuraneet kaskusteluja televisiossa ja radiossa Ruotsissa. Vastapuolen väittet on sahattu polvitaipeita myöten. Periaattees kaatuu asia vastapuolen kannalta joka kerta siihen että rasvan vaarallisuudesta ei löydy ensimmäistäkään puolueetonta tieteellistä raporttia. Mielestäni vastapuolen tulos tätä myöten on joko pateettinen tai naurettava. Joku professori kommentoi eilen Heikkilän ideoita sanomalehdessä ja teki täysin samat virheet/väittämät mitä on yritetty täälläkin. Yllämainituin tuloksin. Minulla on lastina se että tiedän että LCHF toimii minunkin kohdallani ja kaikki mitä on luvattu on pitänyt paikkansa. terveisin
samaa mieltä ei tässä enään keskustelut auta täytyis jotain alkaa jo tekemään
Täytyy tehdä itse. Viraomaisten kääntyminen vie aikkaa. Toivottavasti Suomessa ei tilanne ole se että jos itse aloittaa vähähiilihydraatti dieetin niin saa vastaansa lääkäreitä ja hoitajia myöten kaikki. Jos olet insuliininkäyttäjä niin on erittäin tärkeää saada hoitaja tai lääkäri mukaan alkuun. Insuliinitarve putoaa nopeasti, muutamassa päivässä, joten vaara yliannostokselle on suuri. terveisin
Eivät monet diabeetikot ole mitään lääkäreiltä tai hoitajilta kyselleet, kun ovat vähentäneet hiilihydraatteja. Toisaalta on lääkäreitä ja varsinkin D-hoitajia, jotka suosittelevat kakkosille hiilihydraattien rajoittamista. Pitävät tosin aika matalaa profiilia itsestään. Ruokavaliohoitoisilla ja metformiinihoitoisilla kakkosilla ei ole hypo-ongelmia yleensä, vaikka luopuvat hiilareista. Insuliinineritystä lisäävillä lääkkeillä voi hypoja tulla. Vaatii lääkinnän uusimista. Oikeastaan insuliinineritystä lisäävät lääkkeet eivät muutenkaan ole suositeltavia. Insuliinia käyttävät kakkoset voivat säätää itse insuliinimääränsä hiilareiden ja mittausten mukaan. Ykköset hallitsevat insuliiniensa käytön hiilareiden mukaan muutenkin tai olisi ainakin hallittava. Koskee sekä pistoksin otettavaa insuliinia että insuliinipumpun avulla tapahtuvaa annostelua. Tieto VHH:n eduista olisi saatava leviämään varsinkin kakkosten piiriin. Niillä kakkosilla, joilla on omaa insuliinineritystä jäljellä, on hyvät mahdollisuudet vähentää lääkitystään tai lopettaa sen käyttö kokonaan. Palkintona on tasaisemmat ja paremmat verensokerit. Myös ykköset hyötyvät hiilihydraattien vähentämisestä. Seurauksena on pienemmät vaihtelut verensokereissa, jolloin on mahdollista säätää basalilla verensokereiden perustasoa alemmaksi. Alkuperäinen idea keskustelutilaisuuden järjestämisestä VHH:sta televisiossa on kannatettava. Uskon, että tietoa ja kiinnostusta asiaan on jo tv-katsojienkin piirissä tarpeeksi. Keskusteluun tulisi väkisin mukaan tyypin 2 diabeteksen hoito ruokavaliolla. Toisaalta on pelättävissä, että esimerkiksi tunnin mittaisessa ohjelmassa ei saataisi mitään aikaan. Olisi vain pelkkää omien mielipiteiden esittämistä eikä kunnollisia johtopäätöksiä syntyisi. Tammikuussa oli yleisötilaisuus, jossa oli mm. pääjohtaja Pekka puska, D-liiton ylilääkäri, dosentti Mikael Fogelhom ja VHH-leirin asiantuntijoita keskustelemassa VHH:sta. Yleisöä tilaisuuteen ei paljon mahtunut, koska media vei melkein kaikki paikat.
"Yleisöä tilaisuuteen ei paljon mahtunut, koska media vei melkein kaikki paikat." Yleisöä tilaisuuteen ei päässyt lainkaan, koska kaikki paikat oli varattu medialle. Eräät keskusteluun osallistuneet taisivat vierastaa laajempaa yleisöä, joten tilaisuudelle varattiin riittävän pieni tila kiusallinen yleisö mahtunut mukaan. Kuvastaa suomalaista "keskustelukulttuuria"...
Mitä tuo runsaslukuinen media kirjoitti ko. tilaisuudesta? Kohtauspaikan edustaja teki raportin Kohtauspaikalle ja joku Porvoon lehti kirjoitti jotain. Entä muut?
Ilmeisesti tilaisuus ei tuonut mitään uutta esille. Omiin silmiini ei osunut mitään tietoa julkisen sanan puolelta. En lukenut nähtävästi oikeita lehtiä tai oli otsikoitu liian pienellä. Ehkä televisiossa oli jotakin? Tässä on kuitenkin erään osallistujan sivuilta löytynyt lehdistötiedote, jossa on kerrottu osallistujien puheenvuorojen sisältö etukäteen. http://manninen-nutraceuticals.blogspot.com/2009/02/lehdistotiedote-julkaisuvapaa-3.html Teksti on sellaista, jota juuri on saattanut odottaakin näiltä henkilöiltä. Ei siis mitään uutisarvoa oikein.
Olipa keskusteluyritys. Missä oli Heikkilä.
http://www.ravitsemusjaterveys.fi/tiedekatsaus-osoitti-valtion-rasvavalistuksen-perusteettomaksi.html terveisin