Olen sairastanut paniikkihäiriötä, masennusta, ahdistuneisuutta yms jo nuoresta (noin 15 vuotta). Välillä ollut helpompaa, nyt viimeiset n. 5 vuotta pelkkää alamäkeä. Eli jo vuosia jatkuvaa ahdistunutta, pelokasta oloa ja masennusta/tunteettomuutta. Kroonistunut siis ja pahemman kerran.
Olen siinä pisteessä, että en juuri pysty poistumaan kotoani, koska ahdistus aiheuttaa niin voimakkaita oireita, mm. epätodellisuutta. Tilanne tuntuu epätoivoiselta. En keksi millä alkaisin tätä vyyhtiä purkamaan, ja mahtaako se ylipäänsä olla enää mahdollista?
Nyt en ole kyennyt edes kävelemään talon ympäri tai viemään roskia yli viikkoon, kun neurologi aloitti uuden migreenilääkkeen. Se on tehnyt oloni aivan kamalaksi. En tiedä kestääkö psyykeni tätä. Tuntuu, että hajoan.
Vuosikausien ahdistus ja paha olo
umpikujako?
8918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tiedä, mistä paniikkihäiriösi ja ahdistuksesi johtuu. Ilmeisesti pelkäät ihmisiä niin kovasti, ettet uskalla kodistasi poistua. Voin kertoa, ettei kukaan ihminen kiinnitä sinuun mitään huomiota. Monet ihmiset eivät edes katso silmiin vastaantulijoita, vaan ovat niin vaipuneet omiin murheisiinsa. Ihmispelko on siis turhaa. Mene ihmeessä ulos ja ole iloinen, jos joku vastaantulija katsoo silmiin.
Minulla ei ole sosiaalista fobiaa. Pelkään vain sitä ahdistavaa, suorastaan tuskaista/kiduttavaa oloa mikä minulla on (myös kotona, mutta lievempänä). Eli siis oloni on niin tuskainen ja ahdistunut kun lähden ulos, että en yksinkertaisesti kestä sitä. Ja sille ei ole mitään selkeää syytä, eli pelko ei kohdistu varsinaisesti mihinkään. Siksi esim. altistus ei kohdallani toimi. Jos pakotan itseni menemään itkun kanssa, on tuloksena entistäkin ahdistuneempi ja masentuneempi olo. Todellinen umpikuja..
Linkki. http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000043489647
"Psyykenlääkkeet on välittömästi asetettava myyntikieltoon. Psykiatria on kiellettävä. Psykologeja ja psykiatreja vastaan on ryhdyttävä laajoihin oikeudenkäynteihin ihmisten tuhoamisen vuoksi." Kyllä jo naurattaa, vaikka olenkin masentunut :)) Siirrytään vaan vanhaan aikaan, jolloin hullut tappoivat itsensä, eikä niitä tarvinnut hoitaa. Samalla kannattaa kieltää kaikki muukin terveydenhuolto ja nostaa oikeusjuttu kaikkia lääkäreitä vastaan, valta puoskareille ja kallonporaajille! Kielletään myös vartalon ja etenkin käsien pesu, koska terveellinen lika tukkii ihohuokoset ja estää myrkyllisten tautikaasujen pääsyn ihmisen elimistöön. Ja muistakaa panna navetan ovet lukkoon pääsiäisenä, ettei noidat mee tekeen taikoja lehmille!
Paljosta olen samaa mieltä, jopa suuresta osasta. MUTTA, omalla kohdallani voin sanoa, että tuskin olisin ilman lääkkeitä enää elossa.
Tämä ei ole mikään tieteellinen teoria, vaan ihan oma ajatukseni. Luulen, että ahdistus ja paniikki johtuu aina jostain asiasta, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Itsekin aikoinaan opettelin tunnistamaan mistä asiasta sisäinen paha olo aiheutuu ihan sillä keinolla, että "maistelin" mielessäni eri ajatuksia, ja yritin tunnustella minkälainen tunne niistä lähtee. Siitä muodostuu vähän niin kuin kartta, mitä voi käydä läpi kuumenee-kylmenee-tyylillä. Kumpi on pahempi: sisällä vai ulkona, pihalla vai autotiellä, autossa vai kävellen, jossain tietyssä kaupungin osassa vai keskustassa, kaupassa vai torilla, ihmisten keskellä vai yksin, liikenteen läheisyydessä vai luonnossa, sateella vai auringon paisteessa, jne. jne. Kuvittele että se paniikki iskee jossain paikassa, ja käy läpi mikä tunne sitä edeltää ja seuraa. Johtuuko se jostain mitä sä näet, kuulet, tunnet tai kuvittelet? Koetko jotain tunnetta lähelläolevia ihmisiä kohtaan, tai epäiletkö että he ajattelevat sinusta jotain (negatiivista)? Millä alueilla tunnet olosi epävarmaksi tms? Laita ahdistus mikroskoopin alle, ja ota selvää pystytkö löytämään edes yhden tekijän, mihin konkreettisesti pystyisit tarttumaan.
..sinulle asiallisesta viestistä. Paljonkin löydän asioita, jotka pahentavat ahdistusta: ongelma on enemmänkin se, etten löydä niistä johdonmukaisuutta. Eli joskus pitää vetää verhot eteen kun ahdistaa liika valoisuus ja hetken päästä revin verhoja auki kun hämärä tuntuu kauhean ahdistavalta. Yksin ollessa kaipaa seuraa ja seurassa ahdistaa ja kaipaa omaa rauhaa. Luonnossa on ihanan rauhallista, mutta voi alkaa ahdistaa jos on liian hiljaista ja jos tuntuu että on kovin kaukana kaikesta. Toisaalta kaupungissa liikenteen melu, ihmisten paljous ym. ahdistaa, mutta pyhinä ahdistun siitä kun kaupunki on "liian" hiljainen... Joo, että sellaista. Luulen, että tämän ahdistuksen tekee niin hankalaksi käsitellä ja "kohdata" se, että kärsin depersonalisaatiosta, jolloin ahdistumiseen riittää oma olemassaolo ja sen tutkailu. Olisko antaa vinkkejä, kuinka kohdata pelko nimeltä oleminen? Olemalla se ei tunnu katoavan :D
Lukemisiin sinulle. http://www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/&c=5718506&f=0428248