Siemenet kylvetty

kasvihuoneeseen

Päätin ohittaa sisäkasvatuksen ja laitoin kaikki kesäkukat turveruukkuihin ja muovikasvihuoneen hyllyille ulos terassille. Siemenet ei kai kylmästä säikähdä, mutta kun taimet alkavat pilkistellä mullan alta, on kai paras nostaa sisälle yöksi, jos on pakkasta. Viime vuonna aloitin myöhemmin ja käärin kasvihuoneen kasviharsoon kylminä öinä eikä yksikään taimi paleltunut.

11

1103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paha juttu vaan

      ettei ne kylmässä idä, mutta pidä vaan siellä ulkona, homehtuvat sitten, eikä ole mitään huolta koko kukista koskaan. Mieti ohjeitten tarkoitusta, ei ne ihan huvikseen ole tehty.

    • jos ei homehtuneet

      joskus toukokuun aikana. kylmä ja märkä on pahin siemenille ja taimille.

    • Logiikankin ?

      Taisit ohittaa luonnontieteen tunnitkin vai menikö koko koulu ohi ? Matematiikka auttais logiikkaan.

      • viherpeukku

        Ei tämä ihan niin aktiivinen palsta sentään ole, että saman viestin lukee viiden minuutin sisään kolme henkilöä jotka vastaavat täysin samalla tavalla. - Tai uskoo ken tahtoo. Tuon tyypin kasvatustaidosta kyllä kertoo jotakin että kaikki menee homeeseen. Kyllä on kasveja ja taimia pidetty iät ajat vaikka kylmälavassa ilman homehtumista. Kyllähän niitä on mahdollista tuulettaa, kuten tuota huonettakin. Tuo henkilö ilmeisesti ajattelee, että myös ammattikasvihuoneissa taimet ensin kasvatetaan ikkunaladalla kotona ja sitten vasta viedään kasvihuoneeseen. Omaa kunnollista kasvihuonetta minulla ei ole joten tarkemmin en osaa neuvoa. Kasvihuoneessa olosuhteet kyllä ovat mitä parhaimmat jos päivällä tuulettaa. Yölämpötilat kyllä vähän huolestuttavat. Alkuperäisen kysyjän kannattaa odottaa että joku jolla on ihan oikeaa kokemusta vastaa.

      • kasvihuoneeseen
        viherpeukku kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi edellisten kirjoittajien taidoista. Eipä kukaan vastannut, milloin ne olisi pitänyt laittaa sinne kasvihuoneeseen. Se kai on sisätilan ja pelkän ulkoilman välissä... Onkohan näissä lukijoissa kellään sellaista 0,5 m2 kasvihuonetta(korkeus n. 160 cm.), jossa on neljä hyllyä ja muovihuppu ympärillä? Äsken kävin katsomassa ja ihana lämmin mullantuoksu tuli vastaan. Tuuletan tietysti päivällä ja aion yöksi laittaa sen harson, jos menee pakkasen puolelle.

    • monet !

      Ihan hyvä taktiikka, olen osittain toiminut samoin. Kylminä öinä olen pannut joitakin kynttilälyhtyjä lämmikkeeksi, isolikekkinen kynttilä nostaa lämpöä yhdellä asteella. nyt tosin löytyi pikkuruinen sähköpatteri, joka hoitaa homman.

    • tommaatti

      Minä oon laittanut siemenet toukokuun alussa itämään kasvihuoneeseen ja samoin tomaatin taimet. Kannattaa hankkia sisälle lämpömittari, mulla on semmoinen malli joka näyttää sekä sisä- että ulkolämpötilan. Viileinä öinä (alle 10 astetta) virittelen kasvihuoneseen lämmityksen; eli lankkuja poikittain hyllyjen väliin alatasolle ja siihen lämpökynttilöitä, toki silleen että kasvit eivätkä huone kärähdä. Myös hyvin tehty kasvihuoneen perusta auttaa siinä ettei kylmyys hohka maasta. Perusta pitää kaivaa hyvin, siihen turveojat molemmille seinustoille, peittää pohja pressulla tai muovilla, turpeet ja multa päälle, ja tomaateille oon käyttänyt myös olkisilppua. (toivottavasti löytyy tuttava maanviljelijä, jolta saat sitä...) Olkisilpun sijaan voi käyttää myös kaupassa myytävä kariketta. Hyvin on kasvaneet tällä menetelmällä. Hometta voi estää tuulettamalla huonetta riittävästi.

      • ketjun aloittaja

        Joten sen alla on 30 cm tyhjää tilaa. Viime keväänä ei ollut ongelmia, mutta nyt aloitin aikaisemmin, joten pitää eristää myös alhaalta. Tuikkuja en uskalla laittaa, kun on muovinen hökötys ja puutalo. Tulee vielä kalliiksi yrtit, jos mökki palaa.

      • tommaatti
        ketjun aloittaja kirjoitti:

        Joten sen alla on 30 cm tyhjää tilaa. Viime keväänä ei ollut ongelmia, mutta nyt aloitin aikaisemmin, joten pitää eristää myös alhaalta. Tuikkuja en uskalla laittaa, kun on muovinen hökötys ja puutalo. Tulee vielä kalliiksi yrtit, jos mökki palaa.

        Luulin että se on ulkona. Tulee tosiaan tomaateille hintaa jos saat aikaseksi ennenaikaisen juhannuskokon :o) Jos alapuolella on tyhjää (varmaan rakenteet) niin vohan sinne väliin ujuttaa vaikka pahvia eristeeksi niin ei pääse kylmä sieltä kautta.

      • toiminut
        tommaatti kirjoitti:

        Luulin että se on ulkona. Tulee tosiaan tomaateille hintaa jos saat aikaseksi ennenaikaisen juhannuskokon :o) Jos alapuolella on tyhjää (varmaan rakenteet) niin vohan sinne väliin ujuttaa vaikka pahvia eristeeksi niin ei pääse kylmä sieltä kautta.

        Käärin koko komeuden kaksinkertaiseen harsoon ja laitoin alle muovin ja kumipohjaisen maton. Tänä aamuna kun avasin paketin, oli siellä huomattavasti lämpimämpää kuin ulkona, jossa oli 10 auringossa. Eikä näkynyt hometta. Purkit ja multa ovat tasaisen kosteita eikä ole tarvinnut vielä lisätä vettä. Jatkan samaan malliin.

      • kasvihuonekokeilua
        toiminut kirjoitti:

        Käärin koko komeuden kaksinkertaiseen harsoon ja laitoin alle muovin ja kumipohjaisen maton. Tänä aamuna kun avasin paketin, oli siellä huomattavasti lämpimämpää kuin ulkona, jossa oli 10 auringossa. Eikä näkynyt hometta. Purkit ja multa ovat tasaisen kosteita eikä ole tarvinnut vielä lisätä vettä. Jatkan samaan malliin.

        Eipä ole homehtunut vaan kolmasosa jo nostanut ensimmäiset sirkkalehdet esille. Aamuaurinko on lämmittänyt tilan lähelle 50 astetta ja hienoinen höyry tupsahtaa ulos, kun avaan tuuletusta varten luukun. Yöllä huone on kuin morsian kaksinkertaisen harson peittämänä. Kastelen ruukut silloin kun ovat kuivuneet. Turveruukut ovat muovisissa kaupan jauhelihapakkauksissa, joita olen säästänyt vuoden mittaan. Niihin mahtuu hyvin 4-6 ruukkua koon mukaan ja ovat helppo siirtää päivää paistattamaan terassin lattialle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      139
      3326
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      82
      2930
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      40
      2297
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      114
      2212
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      145
      2096
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      2031
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1466
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      28
      1359
    9. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      133
      1055
    10. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1024
    Aihe