Ostin Lidl:stä kaikki kesäkukat siemeninä. Ihmettelen pusseissa olevien siemenien määrää verrattuna mitä pussin kyljessä lukee. Joka pussissa on moninkertainen määrä siemeniä. Esim. Samettiruusupussissa luki "60 kasvia" ja pussi oli täysi haituvia, joita laskin olevan n. 150. Onko itävyys 30%? Lobelioita oli varmaan tuhat, nehän ovat olemattoman kokoisia. Krasseja piti olla 10, mutta oli 30. Ihan kiva saada "ilmaisia" kasveja (jos itävät kaikki), mutta toisaalta tämä on huijausta, jos ostan ilmoitetun lukumäärän mukaan ja ostan monta pussia kun en tiedä, että sisällä on moninkertainen määrä siemeniä. Eikä uskalla olla kylvämättä, jos itävyys on huono.
Vastaukset 2
- savimaa
Taidanpa lähteä Lidliin ostoksille. Ostin valesiniunikon siemeniä ja siellä oli varmaan vain 5 siementaä. Sitten kerrottu petunia oli 6 siementä ja väriminttua oli peräti 9. Samettikukka on hyvä itämään, eikä se hätkähdä vaikka kesken kasvukauden siirteleisi paikasta toiseen. Seuraan innolla mitä tässä keskustelussa tulee tietoa lidlin siemmenistä.
- Lidlin siemenistä
Ostin myös viime vuonna siemenet Lidlistä. Silloinkin niitä oli paljon, mutta aloittelin harrastusta ja uskoin, että vain osa itää. Mutta kuinkas kävikään, kaikki iti, minulla oli 60 koristekurpitsan tainta mm!!. Laitoin ne väärään paikkaan kasvamaan ja kukittuaan yhden kukan mätänivät pois. Muut täyttivät tarpeeni ja kukoistivat hyvin. Samoin kaikki sipulit itivat ja kasvoivat upeiksi kukiksi. Tänä keväänä pääsiäislijat, krookukset ja lumikellot tekivät vain muutaman kasvin. On kuulemma vesimyyrä syönyt. Tulppaanit sensijaan ovat kaikki nousseet ja aloittaneet kukinnan. Pari ruusua on 5cm korkuisia ja töyhtö??-pensas ei ole ilmaantunut ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541610Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48762
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678