Haloo?!?

Ei voi kuin ihmetellä.. Onko teiniäitiys joku muoti-ilmiö.....?
En ymmärrä, kun 16- vuotiaat hankkivat lapsia. Lapsi hankkii lapsen. Harva ns. teini osaa ottaa vastuuta edes itsestään, niin miten hän voi osata ottaa vastuun pienestä ihmisestä, joka on riippuvainen äidistä.
Itse päädyin 17-vuotiaana aborttiin, koska en todellakaan tuntenut olevani valmis sellaiseen vastuuseen. Lapsi olisi syntynyt pari kuukautta sen jälkeen kun täytin 18. Tulevaisuus oli vielä siinä vaiheessa niin auki, etten voinut kuvitella tekemäni elinikäistä sopimusta tuokkani kanssa.
Ja nyt neljä vuotta myöhemmin olen tyytyväinen, etten ruvennut teiniäidiksi. Elämä on heittänyt sellaista kärrynpyörää, etten olisi jaksanut kaikkea, jos joku olisi minusta riipuvainen.

Ehkä joistakin tuntuu raskauden alussa ihanalta, odottaa innolla sitä lasta, mutta miettikää oletteko valmiita tekemään elinikäisen sopimuksen..?
Ja toinen pointti on nämä avioero- ja yhtilastot..Ehkä nyt rakastat kumppaniasi, mutta et ikinä voi tietää, rakastatko vielä huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna, ja vielä kymmenen vuoden päästä.
Joskus sitä vaan herää kumppaninsa vierestä ja tajuaa ettei rakasta enää.

Ja hyvät ihmiset, lapsia ei ryhdytä sen takia tekemään, että saisi sidottua kumppanin itselleen...

-Lapsia ei tehdä, lapset saadaan-
201128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos nyt tuosta rakkaudesta puhutaan,niin kyllä sitä vanhempikin ihminen herää ja huomaa ettei toista rakasta.Eiköhän sen huomaa jo avioero tilastoistakin...Ja jotka naimisissa ovat eivät ole mitään teiniäitejä.

Äänestä

Et sitä on täällä turha sanoa, et mieti onko yhdessä vielä huomenna, ens viikolla, kymmenen vuoden päästä, nimittäin aika suuri osa vanhemmista ihmisistä eroaa vielä 30 vuoden avioliiton jälkeen. Et nii, jokainen synnyttäköön lapsensa kun tuntee olevan valmis. Tietenkin mielellää se ikäraja ei menis alle 16:sta, mut se ei ole meidän muiden ongelma. Ne nuoret "teiniäidit" joko itse hoitavat hyvin tai vievät omille vanhemmilleen välillä.. Se asia ei kuulu meille....

Äänestä
  • kyllä se nyt saattaa olla vähän muidenkin ongelma jos miettii asiaa yhteisölliseltä kannanlta, että mihin tämä maailma menee, miten täällä kasvatetaan lapsia ja mitä niistä lapsista tulee. teinit on vielä muurrosikäisiä lapsia. miten murrosikäinen joka taistelee vielä oman itsensä kanssa, vanhempiensa ja mahdollisesti yhteiskuntaa vastaan voi olla valmis antamaan tasapainoisen kasvatuksen lapselleen. lapsen saanti ei ole pelkkää hoitamista ja sen ihanan nyytin hellimistä. se on myös kasvattamista ja se kasvattaminen on kaikkein rankinta.

    Äänestä

  • Ihmiset eroaa joo, mutta 30 avioliittovuoden jälkeen lapset ovat yleensä jo poissa kotoa. Itse olen vanhanaikaisen ydinperheen kannattaja henkeen ja vereen. Koska maailma on muuttunut ja ihmiset haluavat kokea niin paljon enemmän kuin vielä 20 vuotta sitten, olisi lasten saamista mietittävä pitkään ja hartaasti.

    Äänestä

Itse oon miettiny kanssa tuota muoti-ilmiötä. Mun tuttavapiirissäni se ainakin siltä vaikuttaa. Kaksi ystävää ovat raskaana, molemmat täysin kouluttamattomia ja aivan pentuja muutenkin. Ystäväni ystävän kaveripiirissä on kahdeksan ihmistä raskaana. Ihmettelen vain, mihin tämä maailma on oikein menossa. Seuraava muoti-ilmiö on varmaan saada FAS lapsi tai muuten häiriökäytöksinen.

Äänestä
  • tuo kouluttamattomuus on huono juttu.
    kyllä ammatti kannattaisi hankkia enne kuin tekee lapsia.
    sitten kun on se lapsi ja perhe siinä niin kyllähän se täytyy elättää. se on melko huono hakea töihin jos ei ole ammttia ja siihenkään ei voi aina luottaa että mies elättää ja varsinkin jos on teineistä kyse niin sillä miehelläkään ei välttämättä ole ammattia.

    Äänestä

  • meijänkii luokalla (amiksessa,eli kaikki 17v-18v.)
    on 4tyttöö raskaana ja 2 on just synnyttänny pienokaisen!!!!aikas outo muoti!!mut toisaalt haluisin kyllä itekki lapsen koska olin raskaana jonkuuaikaa sitte mutta menetin sen ja mä ajattelen sitä joka päivä!!Muuten olisin saannu sen lapsen viikko sitte!!!!mutta, elämä on joskus vittumaista.eikö?

    Äänestä

Ehkä turhan radikaalia yleistämistä. "Teiniäitejä" on aina ollut ja todennäköisesti tulee olemaankin. Vielä 300 vuotta sitten mentiin naimisiinkin 14-16 vuotiaina ja siinä ei ollut mitään erikoista. Ihminen biologisesti n. 16-22 vuotiaana parhaassa lisääntymis iässä. Tämä teiniäiti juttu on vain sosiaalinen termi. Toki elämän kokemus ja kypsyys antaa hieman erillaiset valmiudet lapsen kasvatuksessa. Mutta samaan tapaan myös nuoret rakastavat lapsiaan ja tekevät parhaansa. Itse tein 15 ikäisenä abortin jonka koin olevan siinä tilanteessa paras ratkaisu. Ensimmäisen lapsen sain tasan kuukauden kuluttua siitä kun olin täyttänyt 18. Ikinä en olisi osannut kuvitella miten onneliseksi pieni ihminen osaa tehdä. Ikinä en valintojani tule katumaan. Odotuksen ja äitiyden myötä kasvaa siihen rooliin. Ei ikä kouluta vanhemmuudessa vaan kokemus.

Äänestä
  • niin tosiaan. ei ikä vaan kokemus.
    itse olen kahden lapsen äiti 20 vuotiaana saanut ensimmäisen. 7vuotiaana olen vaihtanut ensimmäisen vaipan serkulleni ja siitä lähtien ollut tasaisesti tekemisissä lasten hoidon kanssa. ystäväni on vähän alle 40vuotiaana saanut ensimmäisen lapsensa ja siihen asti ei ole ollut paljoakaan lasten kanssa tekemisissä. miettikääpä kumpi voisi olla kokeneempi.
    vanhemmilla äideillä on nuoria äitejä kohtaan ylimieleinen asenne. luulevat osaavansa kaiken paremmin vain siksi koska ovat vanhempia. mielestäni se ylimielisyys on epävarmuutta.
    on siinä vielä semmoinekin pointti että nuorena aivan varmasti jaksaa paremmin (yövalvomiset,kitinät,ym..). ja itselläni ainakin vaikutti päätökseen tehdä lapsia suht nuorena se että en itsekkään ole mikään raihnainen vanhus kun lapseni lentävät pesästä.

    Äänestä

  • täällä just kirjoitteli joku sairaanhoito-ihminen että 23-30 vuotta olis paras ikä lasten hankkimiseen.... mikä lie se oikea ikä? ;)

    Äänestä

  • On ihan turha heittää jotain historiaa tähän. 300 vuotta sitten naisilla ei ollut oikeutta opiskella tai tehdä palkkatyötä kodin ulkopuolella. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on kuitenkin luotu pohjalle, että kaikki (myös äidit) käyvät töissä. Naisia kohdellaan työntekijöinä riippumatta lasten määrästä ja tämä näkyy sosiaalituissa. Siitä syystä koulutus ja ainakin muutama vuosi palkkatyössä on enemmän kuin järkevää.

    On kuitenkin ihan selvää, että teiniäiti rakastaa lastaan kuten vanhempikin.

    Äänestä

  • äitykkä kirjoitti:

    niin tosiaan. ei ikä vaan kokemus.
    itse olen kahden lapsen äiti 20 vuotiaana saanut ensimmäisen. 7vuotiaana olen vaihtanut ensimmäisen vaipan serkulleni ja siitä lähtien ollut tasaisesti tekemisissä lasten hoidon kanssa. ystäväni on vähän alle 40vuotiaana saanut ensimmäisen lapsensa ja siihen asti ei ole ollut paljoakaan lasten kanssa tekemisissä. miettikääpä kumpi voisi olla kokeneempi.
    vanhemmilla äideillä on nuoria äitejä kohtaan ylimieleinen asenne. luulevat osaavansa kaiken paremmin vain siksi koska ovat vanhempia. mielestäni se ylimielisyys on epävarmuutta.
    on siinä vielä semmoinekin pointti että nuorena aivan varmasti jaksaa paremmin (yövalvomiset,kitinät,ym..). ja itselläni ainakin vaikutti päätökseen tehdä lapsia suht nuorena se että en itsekkään ole mikään raihnainen vanhus kun lapseni lentävät pesästä.

    Vaipan oppii vaihtamaan kuka tahansa, mutta elämänkokemus karttuu iän myötä.

    Moniko keskivertomies on vaihtanut vaippaa ennen ensimmäisen lapsen syntymää?

    Äänestä

  • Takku kirjoitti:

    On ihan turha heittää jotain historiaa tähän. 300 vuotta sitten naisilla ei ollut oikeutta opiskella tai tehdä palkkatyötä kodin ulkopuolella. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on kuitenkin luotu pohjalle, että kaikki (myös äidit) käyvät töissä. Naisia kohdellaan työntekijöinä riippumatta lasten määrästä ja tämä näkyy sosiaalituissa. Siitä syystä koulutus ja ainakin muutama vuosi palkkatyössä on enemmän kuin järkevää.

    On kuitenkin ihan selvää, että teiniäiti rakastaa lastaan kuten vanhempikin.

    mielestäni sitten kun se takaa jokaiselle ammattiin kouluttautuneelle kansalaiselleen työtä.

    18 opiskeluvuoden jälkeen haluaisin päästä vakituiseen työhön ja perustaa perheen... mutta eipä olekaan vakituisesta työstä tietoakaan!!!
    arvatkaapas kiinnostaako odottaa työllistymistä ja samalla vanheta niin, että kun vihdoin saan työtä, olen jo parhaan synnytysiän ohittanut.

    yhteiskunnalla on siis varaa kouluttaa työttömäksi ja määrätä että minä en saa tässä maassa ihmisarvoa tai oikeutta tehdä lapsia..

    olisikohan pohjoismainen hyvinvointivaltio sittenkin hieman lahonneen pohjan päällä...

    Äänestä

  • työtön kirjoitti:

    Tuo on tilanne Suomessa. Muissa Pohjoismaissa asiat ovat ainakin vielä paremmin. Mutta niinhän ne ovat olleet aina.
    Toisaalta, jos uskaltaisi/huvittaisi/viitsisi/voisi tehdä edes jotain työtä, vaikka ei juuri siltä omalta alalta edes sen kuusi(?) kuukautta.

    Tässä on toinen mielenkiintoinen näkökohta. Esim. Australiassa ja Britanniassa käydään kouluja niin pitkälle kuin käydään, mutta jos oman alan töitä ei heti löydy, otetaan se mikä saadaan. Suomessa jäädään enemmän odottamaan. En yritä kritisoida ketään, mutta tuoda vain esiin kultturieroja.

    siivonnut, mummoja paaponut, postia jakanut, kaupan kassana istunut, kännyköitä myynyt, valokuvamallina, matkaoppaana, puhelintyttönä...

    omalla alallani puoli vuotta/vuosi kerrallaan ei paljoa mieltä ylennä.

    tällä hetkellä tekemiäni osa-aikatöitä kehitysvammaisen avustajana en nyt tähän laske. omalla alallani olen työtön.Sitäpaitsi on väärin myös alemmin koulutettuja kohtaan että teen heidän töitään...

    Äänestä

Tiedäpä nyt tuosta muoti-ilmiöstä, mutta kautta aikojenhan osa naisista on synnyttänyt lapsensa todella nuorina. Itse en olisi valmis äidiksi näin nuorena (22) vieläkään, entäpä sitten joku viistoistakesänen? Enkä olisi silloin peruskoulussa tiennyt, onko tämä poika minulle se oikea... ja useammillahan se ensirakkaus (?)ei taida sitä olla. Helppoa ei ole teiniäiti olla, koska kyllähän siinä oma koulutus yms. lykkääntyy .Ja myös rahapuoli on aikas heikoilla. Mitä nyt sitten lapsilisät... yms. Ja vaikka mies kävisikin töissä, niin mahtaa aika tiukkaa olla. Ei sillä, eihän raha maailman tärkein asia ole, mutta helpottaa monia asioita.

Mutta varmasti teiniäidit parhaansa yrittävät ja tekevät! Eikä sitä voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olit sitten teini tai et. Kyllähän nuori tyttö kummasti aikuistuu, kun saa vauvan, mutta itse en todellakaan olisi ollut niin nuorena valmis... Toivon, että kaikki, jotka haaveilevat nuorena lapsia, miettisivät omalta kohdalta tarkkaan asiat, ennenkuin sitten on liian myöhäistä! Ja kait se sitten niin on että jokainen äiti on lapselleen paras äiti?!

Äänestä

Mistä tiedät että suurin osa nuorista äideistä ei osaa ottaa vastuuta omista lapsista?????????????
Ja vanhemmatki vanhemmat saattavat erota koska eivät rakasta enään toisiaan!!!!!!!!!
Vanhemmatkin äidit voivat olla huonoja äitejä!!!
Minusta taas on älytöntä hankkiutua paksuksi ja sit tehdä abortti. Ei raskaaksi itsestään tulla!!!!!

Äänestä

toihan vasta onkin vastuuntunnotonta että ensin hankkiutuu raskaaks eli ei kunnioita lasta käyttämällä ehkäsyä!!!!! suurin osa nuorista äideistä tietää kyllä mitä tekee ja osaa ottaa vastuun OMASTA mokastaan jos on tullut vahingossa raskaaksi!!!!!! sitä paitsi 17 täyttänyt ei edes sais lain mukaan tehä aborttia ni mikä sä oot arvostelee ihmisiä jotka rakastaa lastaan eikä haluu ottaa sitä pois?! jos sä et ole valmis äidiks, ni et, mut joku muu voi hyvin olla vaikka olisikin nuori.piste.

Äänestä

Näitä tekstejä kun lukee, alkaa tuntemaan itsensä ikälopuksi kun ei ole lapsia..

Ja aina vain se tunne, ettei halua lapsia vahvistuu... Näyttävät muut täyttävän maailman puolestani.

Äänestä
  • Mitäpä niitä lapsia tekemään, kun ei varmaan mulla älykään riittäis, saati sitten, että jaksaisin niin kovasti itteäni kehua... niin kuin muut. Ja taidankin olla jo liian vanha sellaiseen, kun oon jo 23 . Niinhän näillä sivuilla on kirjoteltu, että lapsien saaminen ei onnistu, jos olet yli 25????? Hoh, hoijaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

järkyttynyt kirjoitti:

Ei voi kuin ihmetellä.. Onko teiniäitiys joku muoti-ilmiö.....?
En ymmärrä, kun 16- vuotiaat hankkivat lapsia. Lapsi hankkii lapsen. Harva ns. teini osaa ottaa vastuuta edes itsestään, niin miten hän voi osata ottaa vastuun pienestä ihmisestä, joka on riippuvainen äidistä.
Itse päädyin 17-vuotiaana aborttiin, koska en todellakaan tuntenut olevani valmis sellaiseen vastuuseen. Lapsi olisi syntynyt pari kuukautta sen jälkeen kun täytin 18. Tulevaisuus oli vielä siinä vaiheessa niin auki, etten voinut kuvitella tekemäni elinikäistä sopimusta tuokkani kanssa.
Ja nyt neljä vuotta myöhemmin olen tyytyväinen, etten ruvennut teiniäidiksi. Elämä on heittänyt sellaista kärrynpyörää, etten olisi jaksanut kaikkea, jos joku olisi minusta riipuvainen.

Ehkä joistakin tuntuu raskauden alussa ihanalta, odottaa innolla sitä lasta, mutta miettikää oletteko valmiita tekemään elinikäisen sopimuksen..?
Ja toinen pointti on nämä avioero- ja yhtilastot..Ehkä nyt rakastat kumppaniasi, mutta et ikinä voi tietää, rakastatko vielä huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna, ja vielä kymmenen vuoden päästä.
Joskus sitä vaan herää kumppaninsa vierestä ja tajuaa ettei rakasta enää.

Ja hyvät ihmiset, lapsia ei ryhdytä sen takia tekemään, että saisi sidottua kumppanin itselleen...

-Lapsia ei tehdä, lapset saadaan-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu