Vieläkö ehtii kasvattaa

Minulla on kasvamassa ruukuissa jo viikkoja sitten siemenestä kylvetyt basilika ja persilja, ja sitruunamelissa on vielä tulossa. Eli ikkunalaudalla niitä kerrostalossa kasvattelen, ihan ensikertalaisena. Voi olla, että kesällä vien niitä parvekkeelle jatkamaan kasvuaan. Nyt minua kiinnostaisi kylvää vielä lisää yrttejä, kun kerran pääsin alkuun. Kaipailisin vielä esimerkiksi timjamia, rosmariinia, korianteria tai erikoisempia basilikalajikkeita. Kannattaako niitä enää kylvää siemenestä, vai onko kevät jo liian pitkällä? Kannattaako joku niistä ennemmin ostaa taimena? Menestyvätkö ne ylipäätään kerrostalon ikkunalla - tai kesällä parvekkeella (joka ei ole supervaloisa, muttei pimeäkään, ja lasittamaton)?
61875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

talvella ovat tietenkin kituksavuisempia, mutta kesällä voi laittaa uutta tulemaan milloin vaan. Minä laitan uutta itämään silloin kun näyttää että entiset alkavat loppumaan, näin on aina uutta satoa tulossa. Kerrostalon ikkunalla menestyvät, katso vaan että siinä ei ole liian kuumaa tai paahteista, jos sinulla on parveke niin se on enkä parempi paikka. Viileinä öinä ne ruukut on sitten helppo nostaa sisälle. Basilikalajikkeista sitruunabasilika on kokelemisen arvoinen.

Äänestä

Kannattaa laittaa yrtit kesäksi parvekkeelle. Sisällä voivat jäädä vähän honteloiksi. Ainakin mun kokemusteni mukaan sitruunamelissa pitää vähän varjoisammastakin ja kasvaa reheväksi puskaksi kunhan sillä on tarpeeksi iso ruukku. Voit myös onnistua talvehdittamaan monivuotiset yrtit ja saat ensi keväänä aikaisin satoa. Ainakin ruohosipuli ja persilja(2-vuotinen) selviytyvät helposti talven yli isossa ruukussa. Luulisin että ehdit vielä kylvää, mutta jos ostat taimet, onnistut varmemmin. Toisaalta onhan se oma ilonsa kasvattaa itse siemenestä :)

Äänestä

  • Anne814 kirjoitti:

    Ostin Sokokselta tällaisen http://pengerpuisto.blogspot.com/2009/04/yrtteja-parvekkeella.html paketin ja hyvin lähti kasvamaan muutamassa päivässä. vielä siis kerkii. Minttu toimi minulla länsiparvekkeella tosi hyvin, Basilika oli kranttu, sille parveke ja keittiön ikkuna olivat liian kuumia.

    pistä ihmeessä parvekkeelle.
    Itse asun vyöhykkeellä II ja ryytini ovat jo viikon - kaksi olleet parvekkeella. Tosin tyydyin kaupan valmiisiin, jotka istutin saviruukkuihin. Parveke on etelään ja keskikesällä tosi paahteinen, joten silloin siirrän ne varjoon kokonaan. Basilika osoittautui minullakin krantuksi, se jo kertaallen kärventyi niistä lehdistä jotka olivat kohti aurinkoa.

    Aika monet yrtit on myös monivuotisia, etä jos kylvät siemenet, eivätkä ehdi tänä vuonna, odota ensi kevättä, siten ovat valmiina ajoissa!

    Äänestä

  • Anne814 kirjoitti:

    Ostin Sokokselta tällaisen http://pengerpuisto.blogspot.com/2009/04/yrtteja-parvekkeella.html paketin ja hyvin lähti kasvamaan muutamassa päivässä. vielä siis kerkii. Minttu toimi minulla länsiparvekkeella tosi hyvin, Basilika oli kranttu, sille parveke ja keittiön ikkuna olivat liian kuumia.

    Itse olen kasvattanut jo vuosia basilikaa etelä-ikkunalla keväästä pitkälle syksyyn. Ainoa mikä pitää muistaa on vesi. Basilika "juo" vettä ;D

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yrttejä siemenestä? kirjoitti:

Minulla on kasvamassa ruukuissa jo viikkoja sitten siemenestä kylvetyt basilika ja persilja, ja sitruunamelissa on vielä tulossa. Eli ikkunalaudalla niitä kerrostalossa kasvattelen, ihan ensikertalaisena. Voi olla, että kesällä vien niitä parvekkeelle jatkamaan kasvuaan. Nyt minua kiinnostaisi kylvää vielä lisää yrttejä, kun kerran pääsin alkuun. Kaipailisin vielä esimerkiksi timjamia, rosmariinia, korianteria tai erikoisempia basilikalajikkeita. Kannattaako niitä enää kylvää siemenestä, vai onko kevät jo liian pitkällä? Kannattaako joku niistä ennemmin ostaa taimena? Menestyvätkö ne ylipäätään kerrostalon ikkunalla - tai kesällä parvekkeella (joka ei ole supervaloisa, muttei pimeäkään, ja lasittamaton)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu