Porsliinit ja kristallit

Tällä palstallahan on hiljaista huopatossusteppikisoissa (Huopatossuverstaassa on muutes melkoinen meteli). Pistetään siis kalluppia peliin, muistellen muinoista juttua jossa venemalleista keskustellessa luisteltiin aina keittiökalusteisiin saakka. Kysymys on jotta minkälaisia astioita teillä on pentterissä ja minkälaisissa vällyissä nukutte purjehdusreissuilla?

Jossain pursimainoksissa on näkynyt niitä kattauksia, joissa shampanjalasit ja kristallinen kukkavaasi töröttävät pöydällä. Luulin ennen, että tuo on pelkkää fantasiaa purjehtimisesta vähän ymmärtäviä varten ja naureskelin partaani. Nyt sitten kuulin, että ihan oikeasti joku viitsii varjella kristalleja veneessä ja kaiken lisäksi ei raaski hankkia melamiiniastiastoa.

Meille hankittiin melamiiniset astiat (matalat/syvät lautaset, mukit) viitisentoista vuotta sitten. Olihan ne tyyriit, nyt näyttäisi Raision Autotarvike myyvän paljon halvemmalla. Joka tapauksessa ovat kestäneet uuden veroisina runsaan käytön. Kertakäyttölasit ja pikarit ovat muina juoma-astioina. Ainoat lasiset ovat Kaunissaaren museosta ostetut tervantuoksuiset snapsipikarit. Lasipulloja tai purkkeja on myös niin vähän kuin mahdollista, muoviset ovat kätevimpiä ja tölkkijuomia sekä -säilykkeitä on myös. Aterimet ovat terästä, ei muovia. Satamakapakan terassillakin voi joutua juomaan muovista, mutta jos pistäytyy kaupunkiolosuhteissa niin löytyy juottoloita joissa on lasiset lasit.

Nukumme makuupusseissa. Suurin pointti siinä on myös kätevyys ja helppous. Ne voi pakata nopeasti aamulla ja ne on helppo tunkea säilytyslokeroon tai vaikka jättää pakattuna keulapiikkiin päivätyynyiksi. Ehkä tottumus on toinen luonto, aina on veneessä nukuttu makuupussissa ja lakanoiden ym. untuvapeitteiden kanssa ei ole tottunut toimimaan kuin kotona. Tuo olosuhteiden erilaisuus lie osa takaraivoon tarttuneesta merifiiliksestä.
183630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mulla on lasisia ruskeita ja ne sisältävät ... keppanaa. Nukun samoissa vaatteissa missä elänkin, aina on Jussi-paita ja verkkarit. Ne on makuupussin väärtti.

Äänestä
  • Minulla ei ole lasisia ruskeita. Pilssissä on tölkkejä, niitä mahtuu enemmän, mieluummin vielä sellaisia jotka on käytetty naapurimaassa, jottei pakkauspanttia olisi. Tyhjennettynä taivutetaan muutaman kerran mutkalle edestakaisin, sitten kiertoliike varoen terävää pellin reunaa ja näin obduktoitu tölkki olan yli takavasemmalle. Sinne vaipuu eikä tarvitse roskaa kuskata.

    Ei minulla ole Jussipaitaakaan, mutta sellainen pässinpökkimä harmaa villapaita on, missä napit olkapäällä. Maaseudun Tulevaisuuden ilmoituksista löytyy niiden kauppiaita. Verkkareitakaan ei ole kun ne nykyisin on sellaisia onnettomia missä on repeilevä sisävuori. Kolitsi taitaa olla sen korvaavan asusteen nimi, vai oliko tuffeli vai...? Siis se toinen kerros, mikrokuituisten alusvaatteiden päälle tuleva.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Minulla ei ole lasisia ruskeita. Pilssissä on tölkkejä, niitä mahtuu enemmän, mieluummin vielä sellaisia jotka on käytetty naapurimaassa, jottei pakkauspanttia olisi. Tyhjennettynä taivutetaan muutaman kerran mutkalle edestakaisin, sitten kiertoliike varoen terävää pellin reunaa ja näin obduktoitu tölkki olan yli takavasemmalle. Sinne vaipuu eikä tarvitse roskaa kuskata.

    Hieman ihmetyttää tuo Vikin tapa heittää tyhjät oluttölkit mereen. Toki ne rutistettuna ja rikki revittynä uppoavat ja häviävät, mutta silti epäilyttää. Kauanko mahtaa mennä ennen kuin tuollainen tölkki häviää merenpohjasta?

    Oma periaatteeni on ollut, ettei luontoon heitetä mitään ylimääräistä. Miten muut toimivat, olenko poikkeustapaus?

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Minulla ei ole lasisia ruskeita. Pilssissä on tölkkejä, niitä mahtuu enemmän, mieluummin vielä sellaisia jotka on käytetty naapurimaassa, jottei pakkauspanttia olisi. Tyhjennettynä taivutetaan muutaman kerran mutkalle edestakaisin, sitten kiertoliike varoen terävää pellin reunaa ja näin obduktoitu tölkki olan yli takavasemmalle. Sinne vaipuu eikä tarvitse roskaa kuskata.

    Ei minulla ole Jussipaitaakaan, mutta sellainen pässinpökkimä harmaa villapaita on, missä napit olkapäällä. Maaseudun Tulevaisuuden ilmoituksista löytyy niiden kauppiaita. Verkkareitakaan ei ole kun ne nykyisin on sellaisia onnettomia missä on repeilevä sisävuori. Kolitsi taitaa olla sen korvaavan asusteen nimi, vai oliko tuffeli vai...? Siis se toinen kerros, mikrokuituisten alusvaatteiden päälle tuleva.

    Tottahan toki Viki heittää tölkit mereen. Se sopii kuvaan sitäkin paremmin, jos kyseessä on sama "kippari", joka taannoin tällä palstalla kehui jättävänsä merkkikolmion laittamatta mastoon, kun ajaa koneella. Vikillä on omat sääntönsä. Toivotaan, että reittimme eivät kohtaa...

    Äänestä

  • Seafarer kirjoitti:

    Tuskin kohtaa, en pääse samalle tasolle sitten millään.

    Eikös tunnukin hyvältä, kun voi tuntea moraalista ylemmyyttä? Ajatteles jos meitä alaspäin katsottavia ei olisi?

    Syntipukit ovat sahapukin jälkeen tarpeellisimpia pukkeja!

    Äänestä

astiat ovat melamiinia, snapsilasit lasia.

veneessä nukutaan untuvapeitteiden alla.

mielestämme veneessä tulee olla kotoisaa. tarkoituksena kun on viettää mahdollisimman paljon vapaa-ajasta.

Äänestä

Kertakäyttöastioiden tuonti veneeseeni on ehdottomasti kielletty. En muista lautasten materiaalia, mutta ovat niitä Maritimista saatavia Ranskalaisia astioita (Navigare Nesesse Est). Ovat olleet nyt käytössä reilu 15 vuotta. Löytyy matalat- ja syvät lautaset ja kahviastiasto. Lasit Italan Verna -sarjaa ja mukit Arabian, en muista nyt sitä tyyppiä, mutta ovat samaa mallia, joista on tehty mm. Muumimukeja. Lasiset kuohuviinilasit löyttyy. Aterimet ovat rosteria, samoin kuin kattilat. Myrskykäyttöön löytyy sitten isot peltiset, emaloidut mukit joista voi myös syödä keittoa tms. Ja tietysti kaiken laista kulhoa ja kuppia eri tarkoitukseiin, mutta pää sääntöisesti ei muovisia. No tietysti "jääkaappitavaran" säilyttämistä varten on myös "Tupperware" -tyyppiset, hyvin suljettavat purkit.

Makuupusseissa ei ole veneessä nukuttu sitten vuoden -86. Tyynyt untuvatäytteiset, peitot "normaalit" lakanat tietysti merihenkiset. Veneesä on riittävän tehokas lämmitin, joten makuupusseja tai untuvatäkkejä ei tarvitse.

Äänestä
  • Kyllä olemme samoilla linjoilla useimpien vastanneiden kanssa. Veneilyn tulee olla "yhtä juhlaa". Siksi lasit ovat lasia, konjakkilasit jopa kristallia. Lautaset kaikki keramiikkaa, nuo muoviset/melamiiniset kun naarmuntuvat pihviveitsillä niin rumiksi.
    Sängyssä on Tempur patja ja tempur tyynyt ja kunnon lakanat ja untuvapeiteet. Miksi nukkuisin veneessä huonommin kuin kotona? En myöskään ymmärrä miksi pöytä pitäisi kattaa huonommin/rumemmin veneessä kuin kotona?

    Äänestä

  • Tyyliveneilijä kirjoitti:

    Kyllä olemme samoilla linjoilla useimpien vastanneiden kanssa. Veneilyn tulee olla "yhtä juhlaa". Siksi lasit ovat lasia, konjakkilasit jopa kristallia. Lautaset kaikki keramiikkaa, nuo muoviset/melamiiniset kun naarmuntuvat pihviveitsillä niin rumiksi.
    Sängyssä on Tempur patja ja tempur tyynyt ja kunnon lakanat ja untuvapeiteet. Miksi nukkuisin veneessä huonommin kuin kotona? En myöskään ymmärrä miksi pöytä pitäisi kattaa huonommin/rumemmin veneessä kuin kotona?

    Ekana kesänä yritimme pärjätä kertiksillä mutta jäte vuori oli ankara, joten luovuimme luonnon tuhoamisesta ja kävimme ikeassa jossa myydään posliinia ja lasia halvalla.
    Kertiksiin emme palaa muoviset menee naarmuille ja on kesän jälkeen ikävät.
    Peitot ja lakanat on meilläkin, yritin kyllä alussa makuupussia. Eihän siitä mitään tullut.

    Äänestä

  • Pilotti kirjoitti:

    Eräs tuttuni sanoi kerran, että jos kerran laittaa veneeseen vaikkapa kesämökin verran rahaa ja viettää siinä paljon aikaa - niin miksei siellä olisi yhtä hienoa kuin kotona.

    Musta se on hyvä pointti, jos sulla on asuttava hieno vene, niin miksi loppusilaus pitäisi pilata halvoilla ja tyyliin sopimattomilla astioilla.

    Vähän sama kuin ostaisi hienot vaatteet, mutta edelleen kengät olisivat kamalat ressukan tossut.

    Äänestä

  • puuvene kirjoitti:

    Arcoroc astiat kestävät veneessä hyvin ja ovat hyvän näköiset ja helpommin pestävät kuin muoviastiat, joista ei tunnu rasva lähtevän millään. Rosteriaterimet luonnollisesti kuuluvat mukaan.
    Lakanoiden välissä tietysti nukumme ja pussilakanassa on viileillä keleillä untuvatäkki. Paremmin nukkuu kun hengitysilma on viileätä, siksi käytämme lämmitintä lähinnä pitämään vene kuivana. Ainoa kertisastioiden käyttöä puoltava seikka ovat tiheät tiskivuorot, muttei sekään ole riittävä peruste kestämättömän kehityksen tielle.

    Äänestä

  • Luxu kirjoitti:

    lasia ja keramiikkaa meilläkin veneessä on. keittiövälineissä ollaan pyritty panostamaan, jotta plätyt ei pala pannuun välineiden huonouden takia. paremmin meillä veneellä tuntuu asiat olevan, mitä kotona.

    vuoteissa on untuvatyynyt ja peitteet. jotenkin tuntuvat toimivan kosteissa olosuhteissa paremmin, mitä keinokuituiset. voi tietysti olla, että tämä johtuu omasta päästä.

    Äänestä

  • perheveneilijä kirjoitti:

    En ole ainoa jonka peittona veneessä on makuupussi, tuttavapiirissä on muitakin samanhenkisiä. Taidamme olla vähemmistö, mutta miksipä kaikilla pitäisikään olla korolla :-)

    Se mitä höttöä täkki tai pussi sisältää, untuvia vai keinokuitua, ei minusta ole oleellista. Tärkeämpi on pintamateriaali, minkälaista kangasta teidän lakanne ovat? Puuvilla on aika surkea materiaali, ainakin minun kokemukseni perusteella. Puuvillainen tyynynpäällys tuntuu avomerellä märän nihkeältä, etenkin jos siihen vielä tarttuu suolaa Itämeren pärskeissä kastuneista hiuksista.

    No, ehkä vähän väärä käsitys tuli tuosta kertakäyttölasit jutustani. Niistä ei todellakaan tule jätevuoria, koska käyttöä on yleensä silloin satamaolosuhteissa, kun aterialla on viiniä. Muut juomat hörpitään niistä melamiinisista mukeista tai suoraan pullosta eli tölkistä (kait teillä on kunnon lasiset olutkolpakotkin mukana kaljan juontia varten ;-) Lähinnä vierasvarana on muistakin kerta-astioita, käyttökelpoisia myös niissä olosuhteissa kun sopivaa tiskauskeliä ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä.

    Vai että purressa pitää olla mukavampaa kuin kotona? Minä taas olen luullut että purjehdus vaatii jonkunmoista masokismia. Muutenhan joku saattaisi luopua harrastuksesta sen jälkeen kun on kärsinyt meritautia pari vuorokautta veneessä joka koko ajan liikkuu vertikaalisesti muutaman metrin ylös alas samalla rullaten tai on 30 astetta kallellaan ja muutaman tunnin torkkujen välillä joutunut kaatosateeseen tähystämään pimeyttä ja roikkumaan pinnassa.

    Heh, nytpä teen lisäkysymyksen: Mitä teillä paistetaan veneen uunissa? Tuo on minua askarruttanut, itsellä ei ole kuin kaksiliekkinen tenttuliesi. Hyvin keinuripustettu tietenkin, salongin pöytäkin on kallistettavissa. Se on muuten hupsun näköistä valokuvassa kun pöytä on parikytä astetta kallellaan mutta pöydän päällä rokka pysyy lautasella. Venemessuilla olin hoksaavinani että joidenkin veneiden uuniliedet eivät kallistuneet kovinkaan reilusti. Olikohan niissä kuljetusesteitä vielä paikallaan? Mutta... leivotteko leipää vai teettekö karjalanpaistia uunissa kesähelteellä?

    Tuo uuniasia kiinnostaa minuakin. Omassa veneessäni on uuni, mutta sen käyttö rajoittuu yleensä uunivalmiiden patonkien ja sämpylöiden lämmittämiseen. Niistäkin yleensä pohja palaa ja pinta jää valkoiseksi, jollei niitä kääntele koko ajan.

    Eli miten te muut onnistutte kokkaamaan uunilla? Siinähän lämpö tulee hyvin epätasaisesti vain alhaalta.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    En ole ainoa jonka peittona veneessä on makuupussi, tuttavapiirissä on muitakin samanhenkisiä. Taidamme olla vähemmistö, mutta miksipä kaikilla pitäisikään olla korolla :-)

    Se mitä höttöä täkki tai pussi sisältää, untuvia vai keinokuitua, ei minusta ole oleellista. Tärkeämpi on pintamateriaali, minkälaista kangasta teidän lakanne ovat? Puuvilla on aika surkea materiaali, ainakin minun kokemukseni perusteella. Puuvillainen tyynynpäällys tuntuu avomerellä märän nihkeältä, etenkin jos siihen vielä tarttuu suolaa Itämeren pärskeissä kastuneista hiuksista.

    No, ehkä vähän väärä käsitys tuli tuosta kertakäyttölasit jutustani. Niistä ei todellakaan tule jätevuoria, koska käyttöä on yleensä silloin satamaolosuhteissa, kun aterialla on viiniä. Muut juomat hörpitään niistä melamiinisista mukeista tai suoraan pullosta eli tölkistä (kait teillä on kunnon lasiset olutkolpakotkin mukana kaljan juontia varten ;-) Lähinnä vierasvarana on muistakin kerta-astioita, käyttökelpoisia myös niissä olosuhteissa kun sopivaa tiskauskeliä ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä.

    Vai että purressa pitää olla mukavampaa kuin kotona? Minä taas olen luullut että purjehdus vaatii jonkunmoista masokismia. Muutenhan joku saattaisi luopua harrastuksesta sen jälkeen kun on kärsinyt meritautia pari vuorokautta veneessä joka koko ajan liikkuu vertikaalisesti muutaman metrin ylös alas samalla rullaten tai on 30 astetta kallellaan ja muutaman tunnin torkkujen välillä joutunut kaatosateeseen tähystämään pimeyttä ja roikkumaan pinnassa.

    Heh, nytpä teen lisäkysymyksen: Mitä teillä paistetaan veneen uunissa? Tuo on minua askarruttanut, itsellä ei ole kuin kaksiliekkinen tenttuliesi. Hyvin keinuripustettu tietenkin, salongin pöytäkin on kallistettavissa. Se on muuten hupsun näköistä valokuvassa kun pöytä on parikytä astetta kallellaan mutta pöydän päällä rokka pysyy lautasella. Venemessuilla olin hoksaavinani että joidenkin veneiden uuniliedet eivät kallistuneet kovinkaan reilusti. Olikohan niissä kuljetusesteitä vielä paikallaan? Mutta... leivotteko leipää vai teettekö karjalanpaistia uunissa kesähelteellä?

    pakastetuotteite: pitsaa, pullaa, sämpylää. välillä jotain kotona puolivalmistettua laatikkoa lämmitellään.

    Äänestä

  • perheveneilijä kirjoitti:

    pakastetuotteite: pitsaa, pullaa, sämpylää. välillä jotain kotona puolivalmistettua laatikkoa lämmitellään.

    Veneessäni on paljon tarpeellista yleellistäkin varustusta, mutta ei uunia. Me kun vietämme Joulun jossain lämpimässä purjehtien, emmekä paista Joulukinkkua veneessä. Eipä sitä uunia kotonakaan enää oikeastaan mihinkään käytetä, vaikka paljon kokataan. Teen safkat talvellakin ulkona kaasuhellalla ja grillissä.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    En ole ainoa jonka peittona veneessä on makuupussi, tuttavapiirissä on muitakin samanhenkisiä. Taidamme olla vähemmistö, mutta miksipä kaikilla pitäisikään olla korolla :-)

    Se mitä höttöä täkki tai pussi sisältää, untuvia vai keinokuitua, ei minusta ole oleellista. Tärkeämpi on pintamateriaali, minkälaista kangasta teidän lakanne ovat? Puuvilla on aika surkea materiaali, ainakin minun kokemukseni perusteella. Puuvillainen tyynynpäällys tuntuu avomerellä märän nihkeältä, etenkin jos siihen vielä tarttuu suolaa Itämeren pärskeissä kastuneista hiuksista.

    No, ehkä vähän väärä käsitys tuli tuosta kertakäyttölasit jutustani. Niistä ei todellakaan tule jätevuoria, koska käyttöä on yleensä silloin satamaolosuhteissa, kun aterialla on viiniä. Muut juomat hörpitään niistä melamiinisista mukeista tai suoraan pullosta eli tölkistä (kait teillä on kunnon lasiset olutkolpakotkin mukana kaljan juontia varten ;-) Lähinnä vierasvarana on muistakin kerta-astioita, käyttökelpoisia myös niissä olosuhteissa kun sopivaa tiskauskeliä ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä.

    Vai että purressa pitää olla mukavampaa kuin kotona? Minä taas olen luullut että purjehdus vaatii jonkunmoista masokismia. Muutenhan joku saattaisi luopua harrastuksesta sen jälkeen kun on kärsinyt meritautia pari vuorokautta veneessä joka koko ajan liikkuu vertikaalisesti muutaman metrin ylös alas samalla rullaten tai on 30 astetta kallellaan ja muutaman tunnin torkkujen välillä joutunut kaatosateeseen tähystämään pimeyttä ja roikkumaan pinnassa.

    Heh, nytpä teen lisäkysymyksen: Mitä teillä paistetaan veneen uunissa? Tuo on minua askarruttanut, itsellä ei ole kuin kaksiliekkinen tenttuliesi. Hyvin keinuripustettu tietenkin, salongin pöytäkin on kallistettavissa. Se on muuten hupsun näköistä valokuvassa kun pöytä on parikytä astetta kallellaan mutta pöydän päällä rokka pysyy lautasella. Venemessuilla olin hoksaavinani että joidenkin veneiden uuniliedet eivät kallistuneet kovinkaan reilusti. Olikohan niissä kuljetusesteitä vielä paikallaan? Mutta... leivotteko leipää vai teettekö karjalanpaistia uunissa kesähelteellä?

    ovat lakanat ja lämppäriä käytetään veneen kuivana pitämiseen menestyksellisesti.

    Lagerit nautin suoraan tölkistä, mutta vaahtoavampia tummia herkkuja varten on nätti kolpakko, jonka kylkeen on kaiverrettu soma sakkelinkuva. :))

    Uuni on helpoin ruuanlaittoväline kelissä kuin kelissä. Ei tarvitse kenenkään olla uunin kaiteessa kahlehdittuna; senkuin tökätään esivalmistetut muonat uuniin annosvuo´issa ja kukin saa omaan tahtiinsa noutaa sapuskansa. Näin liikkeellä oltaessa reippaammassa kelissä.

    Äänestä

Aluslakanat ja pussilakanat käytössä. Täkeissä ja tyynyissä sisällä mitä lienee Dacron-vanua?

Lautasina käytössä melamiinilautaset ja erikokoisia kertakäyttölautasia. Ruokailuvälineet rosteria, niitatut muovikahvat. Pihviveitsiä ei veneessämme ole eikä ole kaivattukaan - minä en ainakaan halua ruveta leikkimään Chaîne des Rôtisseurs -leikkejä petroli-Wallaksella.

Lasisia, reilunkokoisia ja -mallisia viinilaseja (IKEAn Klunk - lähinnä punkkukokoa, saavat kelvata valkkarillekin) löytyy 4 kpl omasta tiikkitelineestään roikkumassa. Lasiset shottilasit (6 kpl) saavat toimittaa lasin virkaa terävämmille juomille. Oluet ja lantratut viinat kirkkaista muovisista kertakäyttökipoista. Kahvikupit (-mukit) 1 sarja melamiinia ja 1 sarja valkoista kivitavaraa.

Hienostelua ja herrastelua ei ole meillä yritetty opetella yhdistämään veneilyyn vaan vesille lähdetään rentoutumaan ja viihtymään. Jos menee jonkun mielestä rimanalituksen puolelle niin menköön.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Viki kirjoitti:

Tällä palstallahan on hiljaista huopatossusteppikisoissa (Huopatossuverstaassa on muutes melkoinen meteli). Pistetään siis kalluppia peliin, muistellen muinoista juttua jossa venemalleista keskustellessa luisteltiin aina keittiökalusteisiin saakka. Kysymys on jotta minkälaisia astioita teillä on pentterissä ja minkälaisissa vällyissä nukutte purjehdusreissuilla?

Jossain pursimainoksissa on näkynyt niitä kattauksia, joissa shampanjalasit ja kristallinen kukkavaasi töröttävät pöydällä. Luulin ennen, että tuo on pelkkää fantasiaa purjehtimisesta vähän ymmärtäviä varten ja naureskelin partaani. Nyt sitten kuulin, että ihan oikeasti joku viitsii varjella kristalleja veneessä ja kaiken lisäksi ei raaski hankkia melamiiniastiastoa.

Meille hankittiin melamiiniset astiat (matalat/syvät lautaset, mukit) viitisentoista vuotta sitten. Olihan ne tyyriit, nyt näyttäisi Raision Autotarvike myyvän paljon halvemmalla. Joka tapauksessa ovat kestäneet uuden veroisina runsaan käytön. Kertakäyttölasit ja pikarit ovat muina juoma-astioina. Ainoat lasiset ovat Kaunissaaren museosta ostetut tervantuoksuiset snapsipikarit. Lasipulloja tai purkkeja on myös niin vähän kuin mahdollista, muoviset ovat kätevimpiä ja tölkkijuomia sekä -säilykkeitä on myös. Aterimet ovat terästä, ei muovia. Satamakapakan terassillakin voi joutua juomaan muovista, mutta jos pistäytyy kaupunkiolosuhteissa niin löytyy juottoloita joissa on lasiset lasit.

Nukumme makuupusseissa. Suurin pointti siinä on myös kätevyys ja helppous. Ne voi pakata nopeasti aamulla ja ne on helppo tunkea säilytyslokeroon tai vaikka jättää pakattuna keulapiikkiin päivätyynyiksi. Ehkä tottumus on toinen luonto, aina on veneessä nukuttu makuupussissa ja lakanoiden ym. untuvapeitteiden kanssa ei ole tottunut toimimaan kuin kotona. Tuo olosuhteiden erilaisuus lie osa takaraivoon tarttuneesta merifiiliksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu