Suvi suloinen

Raven

Suvia himotti. Hän päätti mennä tyydyttämään itseään ja päätyi fysiikanluokan edessä olevaan vessaan. Avatessaan ''pesuhuoneen'' oven hän näki että varsinaisessa vessassa oli joku. Melkein heti perään hän kuuli naisen, tai tytön, voihkaisun joka Suvin omaksi yllätykseksi kiihotti häntä entistä enemmän. Käsi täristen Suvi aukaisi oven ja hämmentyi nähdessään Annin, lukion ekaluokkalaisista kauneimman, sormettavan itseään vauhdilla. Suvin kiihottuminen oli huipussaan ja omaksi yllätyksekseen hän tarttui Annia kädestä, siis siitä ei-vapaasta, ja toi sen suunsa eteen ja alkoi imeä Annin sormia tämän nesteistä. Anni nousi ylös ja Suvin ohi kurottaen sulki ja lukitsi uloimman oven. Tämän jälkeen Anni ja Suvi tuijottivat toisiaan silmiin noin kaksi sekuntia ja suutelivat intohimoisesti. Suvin käsi automaattisesti hakeutui Annin farkkujen avoimeen sepalukseen ja siellä Suvi alkoi kahdella sormella jatkaa Annin itsensä aloittamaa työtä. Anni laukesi Suvin sormille noin kolmen minuutin intohimoisen suutelun ja Suvin sormityön jälkeen. Anni katsoi Suvia ja hymyillen sanoi tämän kuuman kohtaamisen ensimmäiset sanat: ''Sun vuoro!'' Suvi istui vessanpöntölle ja riisui ne kokonaan. Sitten Suvi aukaisi jalkansa ja Anni asettui niiden väliin. Suvi nosti jalkansa Annin olkapäiden päälle ja sulki niitä sen verran että Annin pää ei jäänyt puristukseen hänen reisiensä väliin. Sitten Anni alkoi nuolla ja Suvi siirtyi taivaaseen. Suvin nautinto oli sanoinkuvaamatonta kun Anni lipoi ja imi Suvin nyt esiin työntynyttä klitorista. Kuinka ollakaan Suvi laukesi jo kolmenkymmenen sekunnin jälkeen räjäyttäen nesteensä Annin kauniille kasvoille. Suvi oli valtavan onnellinen ja jälkijäristyksien aiheuttamien voihkaisujen lomassa Suvi kähisi Annille: 'Anni, mä rakastan sua!' Anni nousi kasvot limaisena Suvin jalkojen välistä ja hetken odottelun jälkeen vastasi: 'Niin mäki sua Suvi, niin mäki sua'

2

5067

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dude

      Meiän lukion ekalla on yks Anni ja sit koulussa useempikin Suvi. :D

      • Raven

        tosiaankin tuon tarinan kirjoitin ekalla ollessani mutta se pitäisikin siirtää nykyaikaan =) (henkilöt kaunistuneet)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1206
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      873
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      668
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe