häkämies valittaa

lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905039519054_uu.shtml Häkämies valittaa: Liikaa töitä Sunnuntai 3.5.2009 klo 13.03 Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) valittaa Itä- ja Länsi-Savon sunnuntailukemistossa, että hänen niskaansa on kipattu liikaa työtä. Jyri Häkämies on ensimmäinen ministeri, jolle on keskitetty kaikki valtion omistajapolitiikkaan liittyvät tehtävät. (KARI KUUKKA) - En haluaisi sanoa, että hallituksessa on vähemmän työllistettyjä ministereitä, joilla valtion omistajaohjaus voisi olla, Häkämies muotoilee haastattelussa. Puolustusministeri sanoo kuitenkin suoraan, ettei hän suosittele, että valtion omistajapolitiikka ja puolustusasiat enää seuraavassa hallituksessa kipataan samalle ministerille. Omia tehtäviään hän kuvailee muun muassa "vaikeiksi" ja "mahdottomiksi" - joskin myös "hurjan hyväksi kokemukseksi". Sitä Häkämies kuitenkin harmittelee avoimesti, että hänen ajastaan puolustusministerinä suurin osa tuhraantuu valtio-omistajapolitiikkaan. Häkämies on Suomen historian ensimmäinen ministeri, jolle on keskitetty kaikki valtion omistajapolitiikkaan liittyvät tehtävät. Häkämies tuntee itsensä tikkatauluksi Samaisessa haastattelussa puolustusministeri ilmoittaa myös, että hän kokee olevansa tikkataulu, johon kaikki vuorotellen nakkelevat tikkoja. - Valtio-omistaja ei voi estää maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutusta yhtiöihinsä, Häkämies puolustautuu. - Jos yksittäisen poliitikon päätökset pitäisivät talouskriisin loitolla, tämä olisi helppoa. Voisimme kaikki palkata valtionyhtiöihin töihin. Tällainen on älyllisesti epärehellistä. "Kummajainen puolustusvoimien johtamisessa" Häkämies kertoo haastattelussa myös, että hänen mielestään puolustusvoimain komentaja pitää siirtää tasavallan presidentin alaisuudesta puolustusministerin alaisuuteen. - Meillä on kummajainen puolustusvoimien johtamisessa, kun presidentin ja puolustusvoimain komentajan välisestä suhteesta puuttuu parlamentaarinen kontrolli, hän moittii.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

liikaa töitä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu