epämuodostuma

Haluaisin tietää, että te ketkä olette tehneet keskeytyksen lääketieteellisistä syistä, oletteko katsoneet sikiöön tai oletteko nähneet myöhemmin kuvan. Minä odotin epämuodostunutta sikiötä 10 vuotta sitten. Luulen, että sairaalassa on siitä kuva, en ole uskaltanut vieläkään käydä katsomassa sitä. Nyt minulle tuli mieleen, että mitä jos kuva häipyy sieltä ennenkuin olen nähnyt sitä. Toisaalta en uskalla katsoakaan sitä...
2409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on tallella. Toistaiseksi ei ole ollut tarvetta vilkaista uudelleen, mutta mistä sitä koskaan tietää. Itse koin katsomisen tärkeäksi, koska halusin varmistua siitä, että abortointipäätös on oikea. Sairaalasta löytyy ainakin epikriisi, eli potilaskertomus, vaikka kuvaa ei olisikaan. Varmuuden saat soittamalla ja kysymällä, eihän sitä kuorta ole pakko avata heti kun se postiluukusta kolahtaa, vaan sitten kun tuntuu olevan hyvä aika.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä sen sitten 'tietää', että abortointipäätös on 'oikea'. Liian moni kun näyttää olevan sitä mieltä, että miltei kaikki epämuodostumat 'oikeuttaa' suuremmassa määrin aborttiin, kun ettei epämuodostuma olisi syynä tällaiseen tekoon. Ja en nyt tarkoita sitä, että yksikin ylimääräinen sormi voisi olla liikaa jonkun mielestä liikaa, vaan sellaisista, joissa lapsi saattaisi olla esimerkiksi liikuntavammainen. T: 'Epämuodostunut'

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kolmelle kirjoitti:

Haluaisin tietää, että te ketkä olette tehneet keskeytyksen lääketieteellisistä syistä, oletteko katsoneet sikiöön tai oletteko nähneet myöhemmin kuvan. Minä odotin epämuodostunutta sikiötä 10 vuotta sitten. Luulen, että sairaalassa on siitä kuva, en ole uskaltanut vieläkään käydä katsomassa sitä. Nyt minulle tuli mieleen, että mitä jos kuva häipyy sieltä ennenkuin olen nähnyt sitä. Toisaalta en uskalla katsoakaan sitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu