luulla, että sä jopa välität musta, mutta toisaalta jos yhtään välittää kenestäkään, ei jätä vastaamatta.
Mä olisin.
saattanut
9827
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
soita uuvestaan.
Lähetin viestin johon hän vastasi. En sitten enää osannutkaan lähettää mitään vastuasta, kaikki mitä ajattelin kirjoittaa(tekstarilla) tuntui ihan pöljältä joten viestin lähettäminen "jäi". Kun aikaa kului, tuntui että eihän sitä enää kehtaa lähettä ainakaan vastausta joten nyt ikäänkuin kulen virran mukana, ehkä taas tapaan tämän henkilön pian, vähään aikaan ei olla nähty. Mun pointti lienee, et vastaamattomuus ei välttämättä tarkoita mitään negatiivista. Niin voi vain tapahtua varsinkin kaltaisilleni ihmisille jotka analysoivat ja miettivät liiaksi asti mitä sanoisi kunnes jää kokonaan sanomatta. Kyllähän se harmittaa, oma käytökseni siis. Ja tottakai hävettää, mutta en ehkä osaa paikata sitä enää, tapahtu mitä tapahtu ja ehkä enskerralla annan vaan sydämmen sanella ja käsken järjen olla hiljaa.
tuntuu, että toi on tuttu asia monelle, niin kyllä sitä etenkin siksi pitäisi ymmärtää toisissakin. Mulla on tosi samankaltaisia tunteita. Jos tykkää jostain, niin kaiken sanominen, minkä se kuulee, on vaikeaa, koska pelkää että sanoo jotain tyhmää, sanoo jotain mistä tulee väärinkäsityksiä tai sanoo jotain minkä vuoksi se ei enää tykkää. Esimerkiksi minulla on sellainenkin vahva tunne, että jos avoimesti kerron kuinka paljon hänestä tykkään, sen jälkeen ajattelen että hän vihaa ja inhoaa minua. Tai oikeastaan pelkään sitä kaiken sanotun jälkeen, mutta etenkin silloin. Tajuan kyllä, että se on tyhmää ja yritän toistaa itselleni, että hölmöä pelätä. Niin olen vaan miettinyt sitä, että minä olen saattanut ainakin vahvistaa hänelle hyvin paljon sitä oloa, että ei kannata sanoa mitään ettei sano mitään väärin. Ja tuntuu todella pahalta se. Kun kerran hän kirjoitti jotain, mikä kosketti minua luultavasti eniten kuin mikään koko elämäni aikana. Ja ymmärsin tahallani kaiken väärin, koska silloin sattui yleisesti. Enkä enää ymmärtänyt, että huomiota ei saa toiselta olemalla ilkeä ja vihainen ja peittämällä hyvät asiat. Siihen liittyi paljon asioita. Mutta luulen, että hän saattoi kokea, että pilasi jotain. Vaikka niin ei oikeasti käynyt. Joskus toivon, että kunpa hän tietäisi kuinka paljon hänen sanansa koskettivat ja lämmittivät. Ja muutenkin jos tykkää toisesta, niin ei sillä ole edes väliä mitä sanoo. Kai kaikki kuitenkin ymmärtävät, että ihmiset ovat ihmisiä ja kommunikointi ei ole aina helppoa eikä varmasti koskaan täydellistä. Jos vaikka molemmat voisi aina kysyä toiselta, jos jää jotain epäselväksi, niin se auttaa aina paljon. Ainoastaan silloin minusta voi tulla vahinkoa puhumisesta jos toiseen sattuu oikein paljon tai sitten jos on katkeruutta ilmassa, koska silloin ihmiset eivät välttämättä osaa ottaa vastaan sanoja sillä tavalla kuin normaalisti. Mutta muuten tuskin kannattaa ottaa hirveästi paineita, sitä yritän aina sanoa itselleni. Niin tuttuja tunteita nuo, mitä kirjoitit. Minulla jäisi kaikki sanomatta juuri tuon liian analysoimisen vuoksi, mutta olen päättänyt että sanon vaan, tuli se sitten tyhmästi ulos tai ei. Yleensä tulee :) Se kirpaisee joka kerta kun on mitä tahansa kirjoittanut, mutta minulle parempi näin, että tiedän ettei jää sanomatta mitään.
nyt mietin tätä asiaa, että kun miettii, niin oma ihastukseni ei pystyisi sanomaan mitään, mikä saisi minut ajattelemaan hänestä ihmisenä vähemmän. Johtuu varmasti siitä, että pidän hänestä suunnattomasti ja kunnioitan häntä. Jos olisimme jostain asiasta aivan eri mieltä, niin se että kunnioittaa toista tekee sen, että asiaa pohtii siitä näkökulmasta että saatan ollakin itse väärässä. Paljon hän voisi sanoa, josta tulkitsen ettei hän välitä minusta, mutta osaisin aina kysyä tarkentavasti ja ahdistaa toisen nurkkaan, että ajatteletko todella noin ennen kuin loukkaannun ja lähden ovet paukkuen :D No joo, ei tässä nyt ollut päätä eikä häntää, mutta tuli vaan vielä mieleen :)
kun häntä tekstiviesteillä lähestyin niin hän oli aika vaisu. Jäi tunne, että hän epäröi paljon ja ei sitten vastannut koskaan viimeiseen viestiini jossa myönsin välittäväni hänestä. Tuli siis todella vahva tunne että se oli vain epävarmuutta?
En siis ole yksin :) Mut eiköhän oteta itseä niskasta kiinni ja anneta palaa. Kerran tässä vaan eletään ja jos vastapuoli tykkää takaisin ni saa tosiaan aika rumasti sanoa että loukkais. Menee vähän liian paljon siihen että yrittää luoda itsestä vastapuolen ihannemiehen/naisen kaltaista. Tämähän tietenkin luo vain ongelmia tulevaisuudessa kun ne asiat joita kovin tarkoin piilotteli tulee esille ja ne asiat joita korosti, näkyvätkin oikeassa suhteessaan. Mieluummin haluaisin että hän rakastuu minuun, ei vain kiillotettuun ja vääristettyyn ihmiseen, ehkä jopa täysin toiseen persoonaan. Helppoa se ei ole. Joskus tulee aika ahistunutkin olo siitä mitä teki/jätti tekemättä tai sanoi/ei sanonut.
yrittää olla murehtimatta jo tapahtuneista asioista. Tiedän kyllä miltä sellainen ahdistus tuntuu, eikä ole helppoa sivuuttaa sitä. Kun tykkää toisesta, niin on vaan yleensä liian ankara itselleen. Ei se toinen varmasti muistele kuin niitä omia tekemisiään, eikä varmasti edes haluaisi, että toinen tulee turhaan ahdistuneeksi omistaan. Kun tykkää toisesta, niin ymmärtää kyllä. Ainakin minusta tuntuisi pahalta jos toinen tulisi ahdistuneeksi asioista, joita minä en edes ajattele. Vielä pahemmalta tuntuisi se, jos toista ahdistaisi asiat joita ajattelen lämmöllä. Totta, että menee hirveästi siihen, että yrittää olla täydellinen toiselle. Ja sinäänsä hullua, koska minusta ainakin täydellisyys on tylsää. Joten miksi ihmeessä tulee olo, että pitää yrittää olla täydellinen, kun en edes rakastuisi kehenkään, jossa ei olisi yhtään epätäydellisyyttä. Ja ajatuksena tuntuu vähän hassulta se, että jos joku yrittäisi piilotella minulta vaikka juuri niitä asioita, joihin ihastuisin. Ja muutenkin kun ihmiset ovat kokonaisuuksia, niin ei yksityiskohdilla ole maailmaa mullistavia vaikutuksia. Tuo on positiivinen ajatus ja sellainen josta kannattaa pitää kiinni, että haluaa hänen rakastuvan aitoon itseensä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että monesti tai joskus ihmiset kyllä tietävät keneen ihastuvat. Näkevät sen kiilotetun kuvankin taakse. Joskus varmaan vaan saattaa itsestä tuntua etteivät näe, koska edelleen tykkäävät niin paljon :) Joka on todella hassu ajatus, mutta vähän surullinenkin. Minä ainakin haluan ihmisen, ja inhimillisyys on epätäydellisyyttä. Siinä on jotain lämmintä ja kiilotetuissa asioissa on yleensä vähän kylmää. Toista rakastaa ihan varmasti sellaisena kuin hän on. Ja kaiken tämän valossa ehkä se on myös sellainen pieni hassu virhe, jonka ymmärtää, että haluaa olla täydellinen toiselle :) Tuokin on totta, että helposti ei pysty sanomaan sellaista, mikä yhtäkkiä muuttaisi jotain jos toinen tykkää. Niin paljon tuli tuosta ajatuksia, mutta tuntuu että sain vain tyhmästi ja sekavasti niitä kirjoitettua, mutta lähetänpä tämän silti :)
eräästä miehestä. Mitä hän tekikään.
yhteydenottoihin välitä vasta niin ei halua olla missään tekemisissä, ei edes ystävänä. Olen yllättynyt kyllä. Luulin ihan toisenlaiseksi ihmiseksi. Niin sitä voi erehtyä. Joten sulla on ihan sasmat kokemukset.