´Tuolla alempana sanottiin että "SRK lähetti kouluhallitukselle kirjeen jossa koulutv-synti kumottiin".
Jos tämä pitää paikkansa, niin miten on mahdollista että SRK pystyy KUMOAMAAN syntejä?
-vai eikö se ollutkaan synti? Erehtyikö SRK, voisiko sellainen olla mahdollista?
Kumoaako SRK syntejä?
Voi herranjestas
10618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
linkin!
Voitto Savela KOULUN ERITYISTILANTEISSA Kristityt suhtautuvat evankeliumin raittiudella kouluun ja siellä annettavaan opetukseen. Koulun erityistilanteissa joskus joudutaan tekemään ratkaisuja, jotka poikkeavat koulun yleisestä opetustapahtumasta. Ratkaisunsa uskovaiset tahtovat tehdä Jumalan sanan ja siihen sidotun omantunnon mukaan. "Totuuden vaatimusta" ei ole asetettu seurakunnassa opettavan Pyhän Hengen edelle. Erityistilanteissa etsimme ratkaisua, joka on oikein Jumalan ja ihmisten edessä. Koulun erityistilanteina voidaan pitää mm. teatteri- ja konserttitilaisuuksia sekä television käyttöä kouluopetuksessa. Musiikkiliikunta on lisäksi saanut sisältöä, josta lapset tai huoltajat ovat tarvittaessa keskustelleet asianomaisten opettajien kanssa. Omalupaisiin toimiin emme ryhdy koulun erityistilanteissakaan. Neuvottelut opettajien kanssa ja niissä rakkaudella esitetyt toivomukset onkin kouluissa otettu huomioon. Niinpä uskovaisten lasten ei ole tarvinnut osallistua koulun ulkopuolelle suunnattuihin teatteri- ja konserttimatkoihin, vaikka ne kuuluvatkin koulun hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan. Sama on ollut käytäntö eräisiin koululle tehtyihin vierailuihin. Näissäkin erityistilanteissa on osallistumisen ratkaissut tilaisuuden sisältö, eikä nimi. Musiikkiliikuntaan kuuluvasta tanssin opettamisesta on kouluhallitus antanut oppilaitoksille ohjeen, jonka mukaan tähän osallistumiseen ei ole vaatimusta. Muusta musiikkiliikunnasta ovat uskovaiset esittäneet opettajille toivomuksen musiikin valinnasta sanotun ohjeen sisällön mukaisesti. 2 Käytettäessä audiovisuaalisia opetusvälineitä kuten televisiota, videoa tai filmiprojektoria havainnollistamiseen tai opettamiseen eivät uskovaiset pyydä, toisen sisältöistä opetuksen järjestämistä, edellyttäen, ettei kysymyksessä ole nuorisoa tai lapsia viettelevä ja turmeleva ajanviete. Viimeksi mainitussa tapauksessa koulut voivat kouluhallitukselta saamiensa ohjeiden mukaan järjestää opetuksen muuten sitä pyydettäessä. Koulun erityistilanteista ovat uskovaiset vanhemmat keskustelleet lastensa kanssa kotona ja tukeneet evankeliumilla toinen toistansa. Jumala on auttanut lapsia omakohtaisesti valvomaan uskossa Jumalan seurakunnassa. Kristityt opettajat käyttäessään AV-välineitä maantiedon, biologian ym. opetukseen, opettaessaan musiikkia, musiikkiliikuntaa jne. ahkeroivat valvoa, etteivät tuntien sisältöä valitessaan tai muilla menettelyillään turmele omaa eikä lasten uskonelämää. Tähän opettaa Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus. Edellä koottujen koulun erityiskysymysten ymmärtämiseksi ja käytäntöön soveltamiseksi on paikallaan kerrata lyhyesti, mitä muutoksia koulussa on tapahtunut. Samoin on syytä tarkastella, mitä kristillisyydessä on keskusteltu koulussa annettavasta opetuksesta tai otettu siihen kantaa. Kansanopetuksen kehittyminen Lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan on kansanopetuksen kehittäminen ollut keskeisenä yhteiskunnallisena tavoitteena. Päämääränä on ollut luoda koulujärjestelmä, jossa nuoriso kokonaisuudessaan saisi yhtenäisen pohjasivistyksen, ja jota seuraisi erikoissivistyksen saaminen eri oppilaitoksissa. Käytännön toimenpiteet tavoite saavutti vuonna 1968. Silloin eduskunta sääti lain peruskoulun toteuttamisesta maassamme. Peruskouluasetus annettiin vuonna 1970 ja saman vuoden keväällä valmistui opetussuunnitelmatyö. Valtioneuvoston asettaman aikataulun mukaisesti uudistus on toteutettu niin, että vuonna 1977 valmistuivat ensimmäiset peruskoulun tutkinnon suorittaneet Lapin läänistä ja osasta Oulun lääniä. Samoihin aikoihin eteläisin Suomi valmistautui siirtymään peruskouluun. Uudistus merkitsi oppivelvollisuuskoulumme todellista muutosta, jonka tulosten arviointiin on jo osin päästy. Eduskunta on jälleen antanut uuden kootun ja korjatun koululain. Sen voimaansaattamista odotetaan. Koululaitoksen hallinnollisen uudistumisen rinnalla ja edelläkin on koulu myös sisällöllisesti uudistunut. Muutosta on tapahtunut oppiaineiden tuntimäärissä, oppikirjat ovat uudistuneet, audiovisuaalisten opetusvälineiden käytön määrä on kasvanut, opettajakoulutus on uudistunut jne. Nämä ovat tuoneet uuutta sisältöä opetukseen ja oppimiseen. Tässä yhteydessä koululaitoksen muutosten arviointiin ei ole tarvetta. Riittää kun toteamme kristittyjen tukeneen koulun kasvatus- ja opetustyötä yleisesti. Koulukeskusteluja kristillisyydessä Parin viimeisen vuosikymmenen kuluessa on kristillisyydessä yhteisesti keskusteltu kouluasioista. Niissä on otettu kantaa kouluissa annettavan opetuksen sisältöön ja siihen, miten sitä annetaan. Tässä kirjoituksessa käsitellään lähinnä audiovisuaalisten välineiden käyttöä ja jätetään käsittelemättä muut esimerkiksi uskonnon opetuksen asema kouluissamme jne. Kristillisyydessä käyty keskustelu AV-välineiden käytöstä hahmottaa käytännön muihinkin koulun erityistilanteisiin. Periaatteelliset ratkaisut Vuoden 1963 vuosikokouksen televisoasiastä antama periaatteelli-nen kannanilmaisu sisälsi perustan myöhemmin koulutelevisiosta käytävälle keskustelulle, vaikka silloin vielä ei ollutkaan esillä koulutelevisio. Varsinaisesti keskustelu käynnistyi television tultua laajemmin koulujen käyttöön. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunta esitti vuonna 1966 vuosikokoukselle ehdotuksen kannanotoksi ja vastaukseksi useammalta taholta esitettyyn kysymykseen: - Miten menetellääm, kun ammatin vuoksi joudutaan television kanssa tekemisiin? Johtokunta käsitteli asiaa ennen vuosikokousta todeten koulu-telev isiosta: "Lisäksi kouluissa aletaan enenevässä määrässä käyttämään televisiota opetustarkoituksiin. Todettiin, että televisio huonon ohjelman takia ei sovi kristitylle. Mutta varsinainen opetusohjelma, jota kouluissa näytetään,ei kaikki se ole pahasta." Asiaa valmistelleen toimikunnan työn tuloksen johtokunta esitti kannanottonaan vuosikokoukselle. Opetustelevisiosta ehdotus sisälsi seuraavaa: "Opetusvälineenä televisio on tehokas, ja sen käyttö siinä tarkoituksessa jatkuvasti lisääntyy ja monipuolistuu. Tämä on koettu eri oppilaitoksissa. Tehtaissa televisio on valvontaväline, puolustuslaitoksessa johtamis- ja koulutus-väline, lääketieteessä tärkeä työ- ja opetusväline jne. On kuitenkin olemassa vaara, että opetusvälineenäkin televisiota voidaan käyttää väärin. Tämä asettaa, kasvattajat suureen vastuuseen siitä, ettei tähän opetukseen lisätä nuorisoa ja lapsia vietteleviä ja turmelevia ajanvieteohjelmia. Viettelijöille kuuluu Jeesuksen sana: Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" ( Matt. 18: 6 ). Vuosikokous hyväksyi ehdotuksen ja teki seuraavan lisäyksen: "Kristittyjen opettajien kohta huomattiin, mutta kannanilmaisussa TV onkin nähty vain opetusvälineenä, ei ajanvieteohjelmien välittäjänä. Viime mainitussa tapauksessa se on synti ja sellaisenaan hyljättävä." Kokous vetosi hyväksymässään kannanilmaisussa kasvattajiin ja heidän vastuuseensa, "ettei tähän opetukseen lisätä nuorisoa ja lapsia vietteleviä ja turmelevia ajanvieteohjelmia" sekä näki koulutelevision opetusvälineenä. - 5 - Koulutelevisioasiaa käsiteltiin lisäksi vuoden 1976 vuosikokouksessa. Siellä katsottiin oikeaksi avoin keskustelu opettajien kanssa, eikä lapsia haluttu jättää yksin. "Älkäämme asettako tässä lapselle enempää taakkaa kuin hän jaksaa kantaa." 0petusohjelmien nimellä kulkevat ohjelmat ovat tuomassa murhetta monen koululaisen omalletunnolle Jumalan lapselle sopimattomana ohjelmana", totesi vuosikokous. Siksi seurakunnan rakkaudessa olevia opettajia muistutettiin vuoden 1966 kannanoton sisällön mukaisesti, ettei opetustelevisiota käytettäisi "uskonelämää ja lasten mieliä turmelevaan opetukseen." Näin vuosikokous samalla, kun se ei halunnut jättää lapsia yksin, vetosi jälleen kasvattajien vastuuseen kuten kymmenen vuotta aikaisemminkin. Käytäntö ja ohjeita Vuoden 1966 kannanilmaisu käsitettiin kuitenkin eri paikkakunnilla siinä määrin eri tavoin, että käytäntö koulutelevisioon nähden muodostui vähitellen kirjavaksi. Miksi näin tapahtui, siihen osaltaan antaa vastauksen työvaliokunnan pöytäkirjamerkintä vuodelta 1974:"On merkkejä, että toiset ovat asiasta täysin huolettomia ja menevät ajan virran mukana, mutta toisaalta on lainomaista kuivuutta ja kiivautta asian ympärillä. On oikeita ja asiallisia opetusohjelmia, mutta on täysin sopimattomia ohjelmia. Kristillisyyden päätös koulutelevisiosta on oikea", totesi työvaliokunta vuoden 1966 kannanilmaisuun viitaten. Johtokunta lähetti vuoden 1975 keväällä kouluasioista rauhan-yhdistyksille selonteon. Siinä painotettiin mm. koulun ja kodin hyvän yhteistyön merkitystä. Selonteossa ohjattiin käytännön toimiin siten, "että lasten vanhemmat jo ennakolta ottaisivat luottamuksellisesti yhteyttä opettajaan ja yrittäisivät neuvotella sellaisista asioista kuten opetustelevisio, elokuvat, teatteri, konsertit, tanssiopetus, ehkäisyvalistus jne. kysymyksistä, joiden kohdalla kristityt tuntevat hätää. Avoin ja luottamuksellinen suhde opettajaan johtaa useimmiten onnellisempaan lopputulokseen kuin jälkikäteen annetut neuvot ja nuhteet", sanotaan selonteossa. - 6 - Uskovaisille opettajille annettiin ohje, jonka mukaan heidän tulee "selittää lapsille, mistä on kysymys opetustelevisioasiässä ja ottaa etukäteen muutenkin mahdollisimman tarkoin selville opetustelevisio-ohjelman ja siihen rinnastettavan kuvanauhan laatu samalla tavalla kuin opettaja muutenkin valmistautuu opetustyöhön". Viime vuosikymmenen lopulla muutamilla paikkakunnilla lapset ja heidän uskovaiset huoltajansa joutuivat vaikeuksiin koulute-levision käytössä. Eräänä syynä lienee ollut se, että kouluissa seurattiin runsaasti kansainvälisiä urheilukilpailuja oppituntien aikana. Talvella 1976 oli talviolympialaiset ja 1978 talviurheilun MM-kisat Suomessa. Asia oli esillä joulukuun 1978 puhujien kokouksessa, johon oli kutsuttu myös uskovaiset opettajat. Johtokunta esitti opetustelevision käytöstä kantansa alustuksena. Vuosikokousten 1966 ja 1976 kannanilmaisujen ohella alustuksessa käsiteltiin opetustelevisio-ja filmituokioita sekä niihin liittyvää käytäntöä. "Näissä tilanteissa uskovaisille lapsille ei yleensä ole järjestetty muuta opetusta, mutta he ovat osallistuneet luokassa yhteisesti tapahtuvaan opetukseen. Edellä olevaa käytännön koulutyöhön sovellettaessa ei ole ilmennyt sanottavia vaikeuksia. Uskovaiset lapset ovat Jumalan voiman kantamana varjeltuneet valtakunnan lapsina", sanotaan alustuksessa. Kokousta selostettiin Päivämiehessä vuoden 1979 alussa. Sen pääkirjoituksessa sanottiin mm.:"Uskovaiset opettajat ja oppilaat ovat aina joutuneet tapaus kerrallaan tekemään ratkaisunsa oikean ja väärän välillä Jumalan sanan ja siihen sidotun omantunnon mukaan." Johtokunta lähetti viime vuoden lopulla audiovisuaalisia opetusvälineitä koskevan selonteon rauhanyhdistyksille. Selonteossa mainitaan mm.: "Yhä laajemmin televisiota käytetään videokasettien näyttöön peruskouluissa, lukioissa, keskiasteen oppilaitoksissa ja aikuisopetuksessa ." - 7 - "Uskovaiset opettajat ja monet uskovaiset muussa työelämässä, opetus-, koulutus- tai ohjaustehtävissään joutuvat toistamiseen AV-välineiden kanssa tekemisiin televisio ja videokasetit mukaanluettuina ." "AV-välineiden käytöstä voivat olla vastuussa myöskin uskovaiset opettajat tai oppilaat. Näin on esim. opettajainvalmis-tuslaitoksissa, ammattikouluissa ja kurssikeskuksissa eräitä mainitaksemme. Elävän kristillisyyden henki ja neuvo ei ole näissä yksinkertainen "ei", vaan ohjeellinen. Se ei ole kieltoja ja käskyjä eikä sellaisten "kuivaa" noudattamista. Useissa edellä mainituissa tai niiden kaltaisissa tapauksissa ei kristillisyydessä ole kipuiltu eikä tunnettu vaikeuksia." Jumalan voimalla Koulujen erityistilanteet eivät ole pääkysymyksiä uskovaisille kodeille ja niiden lapsille enempää kuin koko kristillisyydellekään, vaikka ne ovat olleetkin keskusteltavina pienenä osana kristityn elämästä. Mutta ne liittyvät pääkysymykseen, jonka Paavali ilmaisi Timoteukselle näin: "Ja pitäisit uskon ja hyvän oman-t.unnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet." ( 1.Tim.1: 19 ) Kristillisyyden yhteinen kanta, jonka pohjalle rakentuvat kirjatut päätöksemme, koskettaa aina opetuksen sisältöä, nekin, joita tässä on käsitelty koulun erityistilanteina. "Tämä asettaa kasvattajat suureen vastuuseen siitä, ettei tähän opetukseen lisätä nuorisoa ja lapsia vietteleviä ja turmelevia ajanvieteohjelmia." Evankeliumin voimalla lapsiamme ja toinen toistamme tukien ahkeroimme kilvoitella uskon ja hyvän omantunnon säilyttäjinä luottaen Jumalan kaikkivaltiaan apuun. "Hän kaitsee minua viheri-äisessä niityssä, ja vie minua virvoittavan veden tykö. Minun sieluni hän virvoittaa: hän vie minua oikialle tielle, nimensä tähden." ( Ps. 23: 2-3 )
Jotain tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000043683052
Olen nähnyt itsekin. Ja kuulin uudesta linjauksesta omalta opettajaltani 70-luvun puolessa välissä.
Savela lähetti yllä olevan "kumoamiskirjeen" kaikkiin rauhanyhdistyksiin. Kaikilla paikkakunnilla eivät kaikki johtokunnat kuitenkaan ottaneet esille eivätkä tiedottaneet jäsenilleen. Ilmeisesti joihinkin rauhanyhdistyksiin jäi vanhemmille ja koululaisille edelleen se luulo, että koulu-tv:stä on uskovaisten kieltäydyttävä ja pyydettävä opettajalta muita tehtäviä siksi ajaksi. Ranuan rauhanyhdistys on yksi näistä.
roomalaiset!
kaikkikin haluamaan pakotetut halajavaisemattomat saavat kuulla sen ilouutisesn, että he olisivatkin saaneet kaikessa rauhassa olla haluamatta, mutta menivät omaa tyhmyyttään retkuun, kun koko kööriä retkutettiin.
mainitaan kyllä kaikki oikeat synnit. Lestadiolaisilla on paljon ihmisten keksimiä "syntejä", jotka Raamatun mukaan eivät ole syntejä. Tässä esimerkkejä sellaisista asioista: Tanssi, elokuvat, television katseleminen, alkoholijuomien käyttö, korvakorut, hiusten värjääminen, parta, eräät musiikin lajit, kilpaurheilu. Syntiä ei myöskään ole syntyvyyden säännöstely. Lestadiolaislahko rikkoo ihmisoikeuksia vastaan kieltäesään jäseniltään ehkäisyvälineet. raamatussa ei missään kohdassa kielletä syntyvyyden säännöstelyä.
Näin juuri kristinoppi opettaa. Luther kieltää keksimästä uusia ihmis-määräyksiä uskon ja armon ehdoksi. Juuri niitä vastaan hän lähti taistelemaan uskonpuhdistuksessa. VL-usko on itse asiassa opillisesti varsin lähellä katolilaisuutta: http://freepathways.wordpress.com/2009/04/15/476/
Voitto Savela kumosi SRK:n laatiman koulu -TV synnin kirjeellä, joka lähetettiin kaikkiin Ry:in.
Joissakin harvoissa ry:ssä (eswim. Porissa), kirje luettiin ja kouluTV -synti kumottiin.
Suurimassa osassa ry:tä kirjettä ei luettu, eikä kouluTV -kieltoa kumottu, kuitenkin lapset katsovat kouluTV:tä. Miten se on mahdollista?
Juorut ovat ainoa selitys asialle, jotkut olivat KUULLEET jostakin, että kouluTV:tä saa katsella.
SRK ei ole vielä tänäkään päivänä kumonnut kouluTV -syntiä virallisesti esim. Päivämiehessä.