Thermic

Mikän tuohon thermiciin tuli kun muuten toimii niin hyvin kuin tuommoinen voi mutta puhallin ei enää toimi?itse laitteelle tulee virtaa ja maata mutta puhaltimelta puuttuu maa,oisko vika siinä piirilevyssä vai mistä kannattais etsiä vikaa?pumppu ja muut toimii niin ylikuumenemis suoja laukeaa tietenkin kun puhallin ei pyöri.Älkää ehdottako uusia safireita ja webastoja,kiitos.
7839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näissä Thermoissa ja Thermickeissä oli sähköpuolella aika yleinen vika kortilla olevassa moninapaliittimessä. Siinähän johdot on kiinni ns. rosvoliitinsysteemillä, mikä on venekäytössä aivan väärä tapa. Sama riesa vaivasi muuten Volvo Ardic MiniMax:ejakin. Samoin tähän liittimeen tulevat kortilla olevat urospuoleiset liitostapit tuppasivat irtoamaan juotoksistaan, joskus niin että juotos näytti ihan ehjältä päältäpäin. Nämä kannattaisi ensiksi tarkistaa, moottorille tulee kiinteä ja maadoitus tapahtuu kortilla nopeussäätimen kautta. Kerro kuinka kävi, kirjoitellaan tarvittaessa lisää, tosin nimenomaan Thermic:in kortin kytkentäkaavio näkyi olleen tosi "Top Secret", ei ollut löydettävissä mistään, ainakaan näin ei-ammattilaiselle. Etsin sitä kovastikin kun minulla oli tämä lämmitin.

Äänestä
  • Se moninapaliitin eli se missä on ne pitkät piikit,sieltä oli 1 piikki irti tinauksesta,kiitos neuvosta!Taas toimii,mikähän siitä seuraavaksi hajoaa,alkaa hermot mennä jo koko vehkeeseen.Ensi kesäksi ajattelin webastoa,airtop 2000.Mitä mieltä sepeteus on ko.laitteesta?

    Äänestä

  • vilu ja vitutus kirjoitti:

    Se moninapaliitin eli se missä on ne pitkät piikit,sieltä oli 1 piikki irti tinauksesta,kiitos neuvosta!Taas toimii,mikähän siitä seuraavaksi hajoaa,alkaa hermot mennä jo koko vehkeeseen.Ensi kesäksi ajattelin webastoa,airtop 2000.Mitä mieltä sepeteus on ko.laitteesta?

    Ikävä kyllä en pysty sanomaan juuta enkä jaata Webastosta, ei näet ole kokemusta niistä.

    Äänestä

Saako piirilevyn ohi vedetty miinusjohdon suoraan puhaltimen moottorille jos kerran maa(?) siihen pysähtyy? Lainaus tekstistäsi:.Älkää ehdottako uusia safireita ja webastoja,kiitos. ehdottaisin Wallasta -itsellä vaihtui Thermic 2500 W-2400 lämppäriin juuri siksi että lämppärin tarkoitus ainakin omassa veneessäni on tuottaa lämmintä ilmaa veneeseen. Thermon aikakaudella lämpöä tuotti vain hikeentynyt lämppärinkorjaaja.

Äänestä
  • Mikäli en ole aivan väärässä, tuolla ohituskonstilla puhallin pyörii jatkuvasti täydellä teholla, myöskin silloin kun laite ei ole päällä.

    Äänestä

  • En tarkoittanut että safiressa tai muissa olisi jotain vikaa tms.vaan ajattelin tämän kesän pärjäillä vielä thermicillä,rahatilanteen vuoksi...

    Äänestä

  • vilu ja vitutus kirjoitti:

    En tarkoittanut että safiressa tai muissa olisi jotain vikaa tms.vaan ajattelin tämän kesän pärjäillä vielä thermicillä,rahatilanteen vuoksi...

    ja nehän ovat Webasto tai Eberi, näistä siis toinen ja silloin ei tarvitse herätä yöllä korjaamaan lämppäriä. Ihan vaan esimerkkinä Articin manuaalissa oli maininta ettei saa käyttää kun lämpötila on alle -0 astetta, tämä tuli esille kun eräs venelehti testasi laitteita. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa ainakin sen et meidän veneseurassa nämä peltilaatikon muotoon tehdyt laitteet ovat enemmän kuin yleensä rikki. Tämä vain on niin selvää kuin vaan voi olla, ostakaa siis toinen noista ammattikäyttöön tarkoitetuista niin säästytte monilta harmeilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vilu ja vitutus kirjoitti:

Mikän tuohon thermiciin tuli kun muuten toimii niin hyvin kuin tuommoinen voi mutta puhallin ei enää toimi?itse laitteelle tulee virtaa ja maata mutta puhaltimelta puuttuu maa,oisko vika siinä piirilevyssä vai mistä kannattais etsiä vikaa?pumppu ja muut toimii niin ylikuumenemis suoja laukeaa tietenkin kun puhallin ei pyöri.Älkää ehdottako uusia safireita ja webastoja,kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu