Venäläisestä kulttuurista

hiaman.

Venäläisen kulttuurin juuret ovat varhaisessa itäslaavilaisessa kulttuurissa. Kansanperinteeseen ovat vaikuttaneet myös alueella asuvat monet eri kansallisuusryhmät ja näiden tavat. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous ovat maailmallakin arvostettua. Tunnetuimpia venäläisiä nykykulttuurin edustajia ovat muun muassa viihdelaulaja Alla Pugatšova, tyttöpop-ryhmä t.A.T.u. ja Euroviisuissa menestynyt Dima Bilan. Venäläisistä nykykirjailijoista mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa Boris Akunin ja Viktor Pelevin. Muinaisvenäläiseen kulttuuriin vaikutti voimakkaasti Venäjän kastautuminen ortodoksisuuteen vuonna 989. Venäläiset omaksuivat Bysantin uskonnon, taiteen ja arkkitehtuurin. Bysantista on peräisin muun muassa ikonimaalaus. Venäjän historian aikana kirkko ja sen ylläpitämät luostarit ovatkin toimineet merkittävinä kuvataiteen ja kirjallisuuden tuottajina ja säilyttäjinä. Venäläisen kirjallisuuden ja runouden kulta-aika sijoittuu 1800-luvulle, jolloin elivät muun muassa kuuluista runoilijat Aleksandr Puškin ja Mihail Lermontov sekä kirjailijat Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski. Venäjän kirjallisuuden hopeakaudeksi kutsutaan 1800-1900-lukujen taitetta, jolloin teoksiaan julkaisi muun muassa runoilija Vladimir Majakovski. Vuonna 1917 alkanut Neuvostohallinnon kausi vaikutti voimakkaasti maan kulttuuriin. Neuvostoliiton aikana venäläisessä taiteessa vaikutti erityisesti sosialistiseksi realismiksi kutsuttu suuntaus. Sosialistinen realismi oli ainoa hyväksytty taidesuuntaus vuodesta 1934 aina 1980-luvun lopulle, ja se vaikutti kielteisesti paitsi kuvataiteeseen, myös kirjallisuuteen, musiikkiin, elokuvaan, tanssiin, arkkitehtuuriin ja teatteriin. Taidetta sääntelevänä kulttuuripoliittisena järjestelmänä sosialistinen realismi loppui vasta Neuvostoliiton purkautuessa 1991. Virallinen sensuuri lakkautettiin Neuvostoliitossa kolme vuotta ennen maan lakkauttamista, vuonna 1988, jolloin kirjastot siirtyivät uuteen aikaan. Se tarkoitti ovien avaamista osastoon, joka oli otsikoitu ”vain viralliseen käyttöön”. Myös yksityiset taidemarkkinat alkoivat vaikuttaa 1980-luvulla. Uuden Venäjän taiteilijoiden ammattiliittojen valta heikkeni ja taiteilijat menettivät niitä etuoikeuksia, joita heillä oli ollut kommunistien valvomassa taide-elämässä. Neuvostoliiton romahdus ja talouden lama-ajat vaikeuttivat muun muassa maan kulttuuripalvelujen saatavuuteen. Tästä huolimatta kirjallisuus, teatteri ja musiikki ovat yhä Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja. Venäläiset klassisen musiikin teokset kuten Tsaikovskin Joutsenlampi ovat tunnettuja ja arvostettuja ympäri maailmaa, mutta sen sijaan venäläinen populaarimusiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.

9

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veidi

      Alla Pugatšova ja Dima Bilan, Boris Akunin ja Viktor Pelevin, Aleksandr Puškin ja Mihail Lermontov, Leo Tolstoi ja Fjodor Dostojevski, Vladimir Majakovski ja Pjotr Tsaikovskin jne jne ei tegelenud akende lõhkumise ja lammutamisega, vaid LOOMISEGA. Võibolla nende vähene eeskujuks seadmine ongi viinud kultuuriTuse esindajad selleni, et mõni ei leia oma juuri üles...

      • nahhuipohhui

        ...ovat näitä huligaaneja. Olen jostain lukenut, että Viroon siirretyt neuvostokansalaiset olisivat olleet huonointa ainesta lähtöaluetteinsa kansanosista, joten mitä voi odottaa jälkeläisistä joiden geeniperimä on alle arvostelun.


      • point....
        nahhuipohhui kirjoitti:

        ...ovat näitä huligaaneja. Olen jostain lukenut, että Viroon siirretyt neuvostokansalaiset olisivat olleet huonointa ainesta lähtöaluetteinsa kansanosista, joten mitä voi odottaa jälkeläisistä joiden geeniperimä on alle arvostelun.

        Selle asemel, et tegelda propagandaga a la eestlased, miks te ei armasta venelasi, tulekski tegelda hoopis iseendaga ja leida oma sisemusest omad talendid ja anded. Kõikidest ei saa kirjanikke või poeete, kuid kõigis on midagi, mida tasub endas edasi arendada. Kui inimene ei oska väärtustada ja armastada iseennast, siis ta otsibki tuge ja armastust teistelt.


      • lingi
        point.... kirjoitti:

        Selle asemel, et tegelda propagandaga a la eestlased, miks te ei armasta venelasi, tulekski tegelda hoopis iseendaga ja leida oma sisemusest omad talendid ja anded. Kõikidest ei saa kirjanikke või poeete, kuid kõigis on midagi, mida tasub endas edasi arendada. Kui inimene ei oska väärtustada ja armastada iseennast, siis ta otsibki tuge ja armastust teistelt.

        http://www.postimees.ee/?id=115042 Siin on artikkel Eestis elavast vene rahvusest mehest, kes leidis üles oma ande ja ei tee probleemi sellest, kas ja kui palju keegi kedagi armastab. Eestis elab palju selliseid vene rahvusest inimesi, kes on näinud vaeva ja teinud tööd, et ennast arendada. Kuid kui palju on aga neid, kes otsivad ENNAST siiamaani ja arvavad, et teised peavad neile õnne õue peale tooma? Haloo, kus on siis teie Paul Potts´id ja Susan Boyle`d, kus olete, talendid ja anded? Nii et, antifashistid, kumb võitlus on siis parem, kas võidelda igavesti barrikaadidel või võidelda oma Ande arendamise eest ja elada täisväärtuslikku elu??


    • või mis?

      Küllap eestlased teavad rohkem Venemaa kirjanikke ja kultuuritegelasi, kui siin pikas jorus loetletud. Sina, algataja, otsi mõni venekeelne foorum ja jaga oma "teadmisi" seal. Häbi võiks olla: esinemistegevuse justlõpetanud Pugatshova, laialiläinud TATU, Bilan 6 kirjanikku :-))))))))))))))))) Hari ennast enne! Vene kirjanikke •   Georgi Adamovitš •   Nikolai Agnivtsev •   Bella Ahmadulina •   Anna Ahmatova •   Boriss Akunin •   Andrei Amalrik •   Leonid Andrejev •   Konstantin Batjuškov •   Demjan Bednõi •   Nina Berberova •   Vladimir Bill-Belotserkovski •   Aleksandr Blok •   Georgi Brjantsev •   Valeri Brjussov •   Jossif Brodski •   Mihhail Bulgakov •   Ivan Bunin •   Vladimir Dal •   Ivan Dmitrijev •   Darja Dontsova •   Fjodor Dostojevski •   Sergei Dovlatov •   Ilja Ehrenburg •   Aleksandr Fadejev •   Fjodor Gladkov •   Nikolai Gogol •   Ivan Gontšarov •   Maksim Gorki •   Daniil Granin •   Aleksandr Grin •   Lev Gumiljov •   Nikolai Gumiljov •   Jevgeni Haritonov •   Zinaida Hippius •   Ilja Ilf •   Vjatšeslav Ivanovitš Ivanov •   Venedikt Jerofejev •   Viktor Jerofejev •   Sergei Jessenin •   Nikolai Karamzin •   Valentin Katajev •   Vsevolod Knjazev •   Ivan Krõlov •   Aleksandr Kuprin •   Mihhail Kuzmin •   Julija Latõnina •   Hans Leberecht •   Mihhail Lermontov •   Eduard Limonov •   Mihhail Lomonossov •   Sergei Lukjanenko •   Vladimir Majakovski •   Ossip Mandelštam •   German Matvejev •   Villi Melnikov •   Vladimir Meštšerski •   Arvo Mets •   Andrei Muravjov •   Vladimir Nabokov •   Nikolai Nekrassov •   Viktor Nekrassov •   Verner Oamer •   Boriss Pasternak •   Viktor Pelevin •   Kuzma Petrov-Vodkin •   Jevgeni Popov •   Valeri Popov •   Anatoli Pristavkin •   Aleksandr Puškin •   Helju Rebane •   Svetlan Semenenko •   Julian Semjonov •   Igor Severjanin •   Andrei Sinjavski •   Boriss Slutski •   Saša Sokolov •   Vladimir Solovjov •   Aleksandr Solženitsõn •   Vladimir Sorokin •   Boriss Strugatski •   Viktor Suvorov •   Mihhail Šolohhov •   Vassili Šukšin •   Jevgeni Zamjatin •   Vladimir Zazubrin •   Abram Tertz •   Fjodor Tjuttšev •   Aleksei Konstantinovitš Tolstoi •   Aleksei Tolstoi •   Lev Tolstoi •   Marina Tsvetajeva •   Anton Tšehhov •   Ivan Turgenev •   Eduard Uspenski •   Mihhail Veller •   Lev Veršinin •   Aleksandr Vojeikov •   Vladimir Võssotski

      • listastasi.

        Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto (ven. Literaturnaja premija imeni Marshala Sovetskogo Sojuza L. A. Govorova, Neuvostoliiton marsalkka L. A. Govorovin kirjallisuuspalkinto) on Pietarin kaupunginhallituksen 2001 perustama, kerran vuodessa jaettava kirjallisuuspalkinto, jonka tarkoitus on edistää isänmaallista kirjallisuutta. Palkinto luovutetaan Pietarissa asuvalle henkilölle kirjallisista teoksista, jotka Pietarin kaupungin antaman palkintoa koskevan virallisen asetuksen mukaan ”paljastavat kansallisten urotekojen mahtavuuden sekä suurten sotapäälliköiden roolin Suuressa Isänmaallisessa sodassa 1941–1945, soturien ja piiritetyn Leningradin asukkaiden sankaruuden ja miehisyyden, isänmaallisuuden, ihmisrakkauden sekä voittaja-esi-isiemme kunniakkaita perinteitä jatkavien aikalaistemme korkean moraalisen laadun”. Palkinnossa on kolme luokkaa, arvoiltaan 25 000, 15 000 ja 10 000 ruplaa. Palkinto on myönnetty Johan Bäckmanille vuonna 2004


      • ... arvab,
        listastasi. kirjoitti:

        Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto (ven. Literaturnaja premija imeni Marshala Sovetskogo Sojuza L. A. Govorova, Neuvostoliiton marsalkka L. A. Govorovin kirjallisuuspalkinto) on Pietarin kaupunginhallituksen 2001 perustama, kerran vuodessa jaettava kirjallisuuspalkinto, jonka tarkoitus on edistää isänmaallista kirjallisuutta. Palkinto luovutetaan Pietarissa asuvalle henkilölle kirjallisista teoksista, jotka Pietarin kaupungin antaman palkintoa koskevan virallisen asetuksen mukaan ”paljastavat kansallisten urotekojen mahtavuuden sekä suurten sotapäälliköiden roolin Suuressa Isänmaallisessa sodassa 1941–1945, soturien ja piiritetyn Leningradin asukkaiden sankaruuden ja miehisyyden, isänmaallisuuden, ihmisrakkauden sekä voittaja-esi-isiemme kunniakkaita perinteitä jatkavien aikalaistemme korkean moraalisen laadun”. Palkinnossa on kolme luokkaa, arvoiltaan 25 000, 15 000 ja 10 000 ruplaa. Palkinto on myönnetty Johan Bäckmanille vuonna 2004

        et selles tulbas olid KÕIK Vene kirjanikud ja bätman ise peab ennast ju soomlaseks.


    • Anonyymi

      Palataanpa tähän ketjuun näin reilut 1 vuotta myöhemmin.

      Alla Pugatsovan mies on julistettu kansan viholliseksi ja ulkomaalaiseksi agentiksi ja Allakin on lähtehnyt maanpakoon Israeliin.

      tyttöpop-ryhmä t.A.T.u. on hajonnut, eiväthän he koskaan mitään LGBT lesboja olleet, vaan esittivät vain. Toinen heistä on paljastunut täydeksi fasistiksi. Ja jos nykyisinhän Tatun musiikkivideot ovat sensuurin kieltämiä.

      Euroviisuissa menestynyt Dima Bilan. Menestyi koska tuomaristo lahjottiin ja ilmaisia kännykkäpuheluja jaettiin venäjän toimesta. Se oli sitä pehmeää vaikutusvaltaa. Mutta Dima viihtyy yhä Moskovassa. Varmaan niinkauan kun halpaa kokaiinia riittää? Ainakin ilkeät kielet väittävät näin.

      Sekä Boris Akunin ja Viktor Pelevin ovat maanpaossa ja heidät on julistettu valtion vihollisiksi. Kirjoja ei enää saa myydä kaupoissa ja pian niitä käydään varmaan polttamaan julkisesti rovioilla.

      • Anonyymi

        *reilu 10 vuotta myöhemmin, eikä 1 vuotta...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe