Suomen Kuntaliiton tutkimuskeskuksella on aikaa kaikenlaiseen turhaan tutkimukseen. Nyt Kuntaliiton ja sisäministeriön yhdessä tilaaman ja kuntaliiton tekemän tutkimuksen mukaan Kaarinassa asuu väestöpohjaan nähden maan kaupungeista ja kunnista eniten alkoholin suurkuluttajia, lähes 22,1% kaikista asukkaista. (Tutk.SM/SKLTK 118-7b/2008)
Tutkimuksessa todetaan Kaarinan olevan vaaravyöhykkeessä muuttua ns. slummiesikaupunkialueeksi. Tämä kehitys on tutkimuksen mukaan saanut alkunsa 1980-luvun alusta, jolloin suomen kommunistisimmaksikin kunnaksi kehuttu Kaarina alkoi kääntää poliittista suuntaansa oikealle päin. Nyt muuttamaan yhdessä Kaarinamme suuntaa, jotta kehtaa vielä kertoa asuvansa täällä.
Uskomatonta mutta
totta...
5546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miten ajattelit, että yhdessä tämän hoidamme? Antaapi tulla toimenpideehdotuksia. Erikoinen aloitus sinulla muuten, ken ensimmäiseksi toteat tutkimuksen turhaksi ja sitten se sama tutkimustulos onkin koko avauksesi kivijalka.
Jos kaarinan asioita hoitavat osaisivat katsoa itsensä ja kaverinsa maailman ulkopuolelle slummiesikaupunkialue voitaisiin vältää. Kaarinan vahvuuksia ovat olleet Turun eli työpaikkojen ja palvelujen läheisyys ja kaunis vapaa luonto. Kaarinaa ollaan hyvää vauhtia rakentamassa tai kaavoittamassa pilalle. Kohta meillä on paha kahtiajako ja se ei ole kenenkään edun mukaista.
Kerro missä tai miten kaavoitus on menossa pieleen ja miten se pitäisi tehdä jotta virheet vältetään. Muuten tämä on vain turhaa kitinää.
Keskustan kerrostaloalue on ongelmallinen. Nyt sitten keskustaan on suunniteltu 8 kerroksisia asuintaloja. Kuka niihin muuttaisi? Samalla kaikin puolin arvokkaita alueita (vaikkapa Lemunniemi) kaavoitetaan asumiseen ja niiden arvo muille kuin omistajileen on ainiaaksi menetetty. Kauhistuttaa ajatuskin siitä millainen Kaarina on 10 vuoden kuluttua, jos enää itsenäinen on.
Oliko jutun idea se, että Kaarina on alkanut alkoholisoitua kommunismin hellittäessä? Alkoholisoituivatko kaarinalaiset siksi, että kommunismi alkoi vähetä, vai alkoivatko kaarinalaiset kommunistit alkoholisoitua siksi, että kommunismi alkoi vähetä Kaarinassa. Suoritettiinko tutkimus kotitalousotannoilla vai kaarinalaisten, alkoholin myyntiin oikeutettujen yritysten myyntikehityksistä? Jos jälkimmäinen, niin huomioitiinko Kaarinan sijainti esim. Ykköstie/Saaristotie-risteyksessä? Jos Kaarina on joskus mainittu Suomen kommunistisimmaksi kunnaksi, niin täytyy onnitella pelastautumisesta nykyiseksi, ihan miellyttäväksi, demokraattiseksi pitäjäksi, josta slummiutumisoireita on vaikea löytää. Suomen oikeasti kommunistisimmat kunnat ovat suurelta osin enää mainintoja kuntaliitoshistoriassa. Muuten, kommunismista ja alkoholismista; NL osti vuosittain mm. USA:sta ja Kanadasta miljoonia tonneja vehnää USD:eilla ja käytti ostoksista suurimman osuuden vodkapolttimoille. Laatubrenkku meni vientiin mutta kotiolojakin lohduttamaan riitti pullo/viikko/talous.