kummia kipuja

Hei! monenlaisista kivuista täällä on kerrottu ja juteltu, joten päätin minäkin osallistua keskusteluun.. Olen siis vaiheessa 18 2, raskaus on ensimmäinen ja minulla on viimeisen kuukauden aikana ollut kummallisia kipuja. Alavatsa on koko ajan pinkeä ja sitä ikään kuin kiristää.. se vielä lienee normaalia, mutta onko kenelläkään ollut sellaista tunnetta, niinkun tuolta jostain syvältä nivustaipeesta tai emättimen tinoilta vetäisi suonta? On vähän sellainen tunne, niinku gynekologi napsisi tuolta jostain koepaloja vähän väliä.. Sitten välillä vihlaisee tosi kovasti jomman kumman munasarjan kohdalta. Onko kokemuksia? Myös vatsan koko huolestuttaa, sitä ei juurikaan vielä erota vaikka olen muuten rakenteeltani tukevahko. Niinkuin olisin joko lihonut pari kiloa tai muuten vaan turvonnut. pitäisikö huolestua...? Kertokaahan kokemuksianne!
2290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

heips! luulen että kuvailemasi kivut on normaalia, kohdun kasvusta johtuvaa kipuilua.muutaman viikon päästä voi olla samoja, eli niitä liitoskipuja.vatsan koko lienee normaali sekin.mulla ensimmäistä kun odotin, niin bestikseni oli sitä mieltä, että ei näytä siltä kun odottaisin lasta, ja omasta mielestäni taas olin kuin elefantti:). hyvää vointia!

Äänestä

liitoskipuja kun kohtu venyy. Mullaki oli noilla viikoilla. Kannattaa tottua että mitä pidemmälle menee niin sitä enemmän tulee jomotusta sinne ja kolotusta tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv 19 kirjoitti:

Hei! monenlaisista kivuista täällä on kerrottu ja juteltu, joten päätin minäkin osallistua keskusteluun.. Olen siis vaiheessa 18 2, raskaus on ensimmäinen ja minulla on viimeisen kuukauden aikana ollut kummallisia kipuja. Alavatsa on koko ajan pinkeä ja sitä ikään kuin kiristää.. se vielä lienee normaalia, mutta onko kenelläkään ollut sellaista tunnetta, niinkun tuolta jostain syvältä nivustaipeesta tai emättimen tinoilta vetäisi suonta? On vähän sellainen tunne, niinku gynekologi napsisi tuolta jostain koepaloja vähän väliä.. Sitten välillä vihlaisee tosi kovasti jomman kumman munasarjan kohdalta. Onko kokemuksia? Myös vatsan koko huolestuttaa, sitä ei juurikaan vielä erota vaikka olen muuten rakenteeltani tukevahko. Niinkuin olisin joko lihonut pari kiloa tai muuten vaan turvonnut. pitäisikö huolestua...? Kertokaahan kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu