Onko kellään kokemuksia aivokasvaimen poistosta tai lähinnä leikkauksen riskeistä. Äitillä leikataan huomenna oikealta puolelta tuumori. Voiko leikkauksesta johtuen esim persoonallisuus muuttua vaikka se menisi hyvin? Jääkö päähän iso arpi? Paljon kysymyksiä mutta ehkäpä huomenna on mahdollisuus haastatella leikkaavaa lääkäriä.
Aivokasvain
Tietoa
1314703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
itseltäni poistettiin n.7cm pitkä 3,4cm leveä ja 3cm paksu kasvain puolitoista vuotta sitten,leikkauksissa on AINA riski että jotain tapahtuu.itse "selvisin"vasemman silmän näönmenetyksellä ja arpi on"korvasta korvaan".peroonallisuus ei välttämättä muutu,riippuen missä kohtaa kasvain on.
Miten sait tietää minkä kokoinen kasvain oli ?
Minulta leikattiin samoihin aikoihin myös kasvain, ja kas, minäkin olen "oikea silmäinen". Kasvaimen kokoa minulle ei kerrottu ( toki näin sen magneettikuvista ) eikä se käy myöskään ilmi sairaskertomuksesta.
Arpea tuskin enään edes näkee, vaikka aluksi näyttikin hurjalta. Olen tosin kuullut, että "ompelijoissa" on paljon eroja ja sen myötä arvissakin.
se oli puhdas"vahinko",menin kesken työ-päivän valittamaan huonoa näköä terveys keskukseen ja 15min.myöhemmin istuin ambulanssissa matkalla sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin jossa lääkäri näytti mulle kuvat ja sanoi kasvaimen koon.leikkasko ne sinutkin tampereella vai missä? joo kyllä se arpi oli kauhistus ku näki sen seuraavana päivänä.
Mut leikattiin Helsingissä. Ihan noin pikaisesti ei käynyt, mutta silmälääkärin kautta munkin "paise" löyty. Näkö rupes huononemaan vähitellen, huomasin mm. autoillessa että en näe enään vasenta peiliä kunnolla, jne.
Mitenkäs toipuminen ? Onko ollut kovia särkyjä, yms. Mulla alkaa helpottaa vasta nyt...
no mitäs täs pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan edetään.kesällä alkoi hitonmoinen tinnitus,on ku 100 hyttystä vinkuu yhtäaikaa.yhden särkylääkkeen oon tarvinnu koko aikana toipuminen on mennyt yli odotusten,kuinka sinulla itselläsi on mennyt?onko joutunut syömään lääkkeitä?eniten rassaa ihmisten suhtautuminen ku ne kuulee et on ollu kasvain,vähä on yksinäinen olo,vaimo on mutta ei kavereita kovin montaa,voi hyvin laskea yhden käden sormilla.
Äiteen kasvain oli 6*6 cm(maapähkinän muotoinen) ja tieto tuli suoraan lääkäriltä mag. kuvan perusteella.
Niin, kuten kirjoitin, niin kärsin n. 1,5 vuotta säryistä. Särky ei ollut jatkuvaa, vaan kohtauksen omaista. Niitä oli päivittäin, ja se voima millä ne tulivat...Lääkkeet kyllä auttoivat, jos vain kerkisi ottaa ajoissa. Nyt ovat onneksi harvinaisia, eivätkä niin sietämättömiä. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen hermojuttu, koska särky ei ollut leikkausalueella.
Perhe on kestänyt kiitettävästi ja työkavereista ei ainakaan huomaa, että suhtautuminen olisi muuttunut vaikka aika ajoin olen joutunut olemaan poissa särkyjen takia ( 3 kk leikkauksen jälkeen). Myös naapurit ovat olleet hienosti hengessä mukana.
Kaiken kaikkiaan pitää olla tyytyväinen, sillä ilmeisesti oli aika pienestä kiinni, ettei kasvainta olisi voinut poistaa ollenkaan. Leikkauksen alkaessa leikkaava kirurgikaan ei ollut nimittäin varma, pystyykö sitä poistamaan. Siihen nähden toisen silmän näön menetys on pieni hinta.
kaverilta leikattiin, mutta kasvain tuli takas ja suuri suru.
Äidiltäni leikattiin tuumori n. 60-vuotiaana. Arpi on tietty iso, hevosenkengän muotoinen ja keskellä päätä, mutta peittynyt kokonaan hiusten alle.
Homma oli sillä selvä eikä mitään jälkiseurauksia ole ollut.
No niin. Homma on ohi ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli uusinta leikkaukseen. Äiti leikattiin tiistaina ja ja leikkauksen jälkeinen kuvaus todisti että kasvainta ei oltu saatu kokonaan pois. Voi itku. Tavoitteena kuitenkin totaali poisto joten?? Paljon kysymyksiä mutta PÄÄasia että saadaan pois. Lääkäri kertoi leikkauksen jälkeen että silmä määräisesti oli kaikki saatu poistettua mutta mag. kuvasta selvisi että rippeitä on vielä. Uusi leikkaus maanantaina ja kuka vittu enää kestää toista leikkausta viikon sisään paitsi ne äidit. Lääkäriltä kyselin tekniikasta ja ne kuulemma imetään aivon syrjästä mutta ekalla kertaa oli siis saatu silmämääräisesti pois mutta... Ekan leikkauksen miinus merkki on vasemman silmän heikennyt näkö mutta riskit huomioon ottaen (halvaus) ei haittaa. Maanantain jälkeen ollaan taas samassa tilanteessa. Voikohan lääkäreillä vaikka on erikoistuneita tuohon pää alueeseen tulla ns maanantai leikkauksia. Eipä kai sillekään mitään voi. Ja se sairaalassa makoilu. Jos ei siellä olisi meidän perheestä äitee niin kyllä kyllä tulisi äitee... eikun isiä ikävä.
Taas ollaan kusessa. Lääkäri tosin sanoi että nyt helpompi homma koska vanhat haavat ei vielä arpeutuneet. No ei tietty voi kun vanhasta leikkauksesta 3 pvä. Et sillee. Joo ja se arpi on vitun iso mutta nyt jo sänki kasvamassa.
Miksi sitä Vittua pitää kirjoittaa joka asiassa. Olen huomannut että se sana toistuu näissä keskustelupalstoilla. en nyt sentään olisi uskonut näkeväni sen näin vakavalla palstalla kuin syöpäpalstalla. Ällöttäva!
Kiroilu minun tapauksessani on isältä peritty ikävä ominaisuus. Yritän olla siirtämättä sitä omalle jälkikasvulleni. Pahoittelen.
Riippuu todella paljon siitä, missä kohtaa aivoja tuumori on. Aivokasvain jo itsessään voi muuttaa potilaan persoonallisuutta, mutta myös leikkaus. Persoonallisuuden muutokset voivat kyllä myöhemmin palautua ennalleen. Kyllä päähän arpi tietysti jää, mutta senhän voi sitten peittää.