Tomaatin taimet olivat yön hieman kylmässä ehkä lähellä nollaa ja olivat nuukahtaneet aamulla ja vein lämpimään ulos ja virkosivat. Osa on taimista sitten sen vuoksi aika vaaleita ja valkoisia ja eivät tunnu oikein kasvavan mutta eivät ole kuolleetkaan. Miten on menetinkö taimia vai tuleeko niistä mitään. Miten tämä kylmyys vaikuttaa esim. taimen tomaattien satoisuuteen.
taimet
paleltuivat
1537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikka päivät olisivat kuinka aurinkoisia, ilma ei ole kuitenkaan vielä lämmennyt kaikille kasveille ulkona pidettäviksi ja nimenomaan yölämpötila on se jota pitää seurata. En osaa mitään pomminvarmaa osviittaa antaa, eri kasvien viileänkestävyys on niin erilaista. Älkää hosuko turhaan, jos hyvän tuloksen haluatte saada, lämmintä riittää, ja sitten kun se alkaa, useampi kuukausi, loppukesällä ovat vielä yötkin lämpimiä.