Mun nyt on vaan pakko purkaa ajatuksia ku tuntuu että hajoon. Tiedä sitten onko tää oikee paikka tälle, mutta nyt sille ei voi mitään..
Koko elämä tuntuu hajoovan käsiin taas kerran. Eikä oikein kukaan auta.
Oon kamppaillu syömishäiriön kanssa n. 7 vuotta ja kärsinyt masennuksesta, joka on johtanut viiltelyyn ja muutenkin itsetuhoisiin ajatuksiin. Aina kun tuntuu että elämä on nousussa, sattuu jotain mikä kaataa taas kaiken. 3 vuotta sitten jouduin raiskauksen uhriks, viime vuoden lopussa sain keskenmenon ja listaa voi jatkaa loputtomiin.. Kamalinta tässä on se että kukaan ei jaksa kuunnella tai ottaa mua tosissaan.
Perhe tietää raiskauksesta, syömishäiriöstä ja keskenmenosta, mutta ne ei vaan osaa puhua asioista. Korkeintaan on sanonut että kyllä se siitä ja kävelly pois. Oon kuitenkin yrittäny jaksaa. Lukion sain viime vuonna suoritettua kaikesta huolimatta loppuun.. nytten on uuteen kouluun haku käynnissä.. Silti vanhemmat ei jaksa kannustaa mua. Jos en heti pääse kouluun tai jotain niin saarna tulee siittä että en yritä ja oon laiska enkä muutenkaan osaa mitään..
Ja kaiken tän tekee vaikeeks se että mun siskon huolia ne jaksaa kuunnella aina. Vaikka se ei lähinnä oo elämässään muuta tehny ku ryypänny. Koulut jättäny kesken ja muutenki kusettanu vanhempia minkä kerenny. Silti ne jaksaa sitä, sanoo vaan mulle että koita ymmärtää ku sillä on elämässään niin vaikeeta..
Sisko raahaa meille kotiin kaiken maailman miehiä, vaikka nyt ite asuukin jo muualla. Mutta täällä on ilmaset ruuat jne, joten tulee aina tänne miesten kanssa mekastaan. Joten myös unta on vaikee saada kaiken sen mekkalan ja tappeluiden keskellä..
Elämä vaan tuntuu niin toivottomalta.. mä niin toivon että saisin sen opiskelupaikan että pääsisin muuttaan pois tän kamaluuden keskeltä.. En vaan kestäis asua täällä enää hetkeekään..
Ja anteeks nyt vielä tää kauhee tunteenpurkaus. Pakko vaan päästä kirjottan, että pää pysyy jotenkin kasassa :/
Toivotan kuitenkin kaikille hyvää kevättä ja ihanaa kesän odotusta..
Pakko purkaa ajatuksia!!!
-kunkukaaneiymmärrä-
2211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
koita olla ajattelematta negatiivisesti kaikkeen.oon ollu vähän samassa jamassa ku sä.ja tuntus se aluks toivottamalta koittaa ajatella positiivisesti.itse olin ihan maassa ja mulle varattiin aika psykologille.ajatus eka tuntu ihan naurettavalta ja että ne ei muo mitenkään voi auttaa ja miten ne muka tajuu mistään mitään. kyl ne tajuu-ja jo se auttaa tosi paljon että saat sanoo sille kaiken maailman asiat ja se ei niistä puhu kenellekkään. kävin aika kauan siellä ja sain masennus lääkkeitä. nyt olen päässyt elämässä eteen päin ja rakastan joka ikistä päivää mihin herään. mieti nyt itteäs. sulla on ollu vaikeeta,ja on varmasti edelleen mut mieti et olet niin rohkea ja oot pitäny ittes kurissa ja selviytynyt koulusta.jo se on jo positiivista. varmasti pääset jatko opiskelemaan ja pääset muuttamaan johonkin kauemmas ja omaan kämppään.uudelta paikkakunnalta saat varmasti uusia kavereita.sulla on tulevaisuus viellä edessä.älä luovuta viellä vaan elä päivä kerrallaan.
surulliselta. Mutta tiedätkö mitä? Olen aivan varma, että elämäsi muuttuu aivan toisenlaiseksi kun pääset asumaan omillasi! Kun alkaa olla tarpeeksi vanha kokeilemaan omia siipiä, kotona rupeaa tuntumaan ahdistavalta. Pääset aloittamaan uuden elämän ilmankin opiskelupaikkaa. Saat kyllä valtiolta tukea, ja voit koittaa töihin tai työharjoitteluun. Tarvitset ystäviä, he yleensä kuuntelevat ja auttavat paremmin kuin vanhemmat. Löydät niitä kyllä. Aurinkoa ja lämpöä elämääsi! Se on vasta alkamassa, mitään ei ole menetetty. Mitä jos muuten hakeutuisit lääkärille syömishäiriösi vuoksi, ja vaatisit kunnon apua? Jos masennus ei helpota itsestään, siihenkin on lääkkeitä jotta pääsee yli pahimmasta. Rakkautta tarvitset ennen kaikkea!