Lihavan tunnustus

Minä olen ihan syömällä lihonnut reilusti yli 100-kiloiseksi. Ei ole kilpirauhasongelmia eikä lääkkeistä johtuvaa lihomista. Masentunut tietysti olen, ja toki se painon nousuun vaikuttaa nykyään, mutta se on enemmänkin seuraus kuin syy. Alunperin olin iloinen ja reipas, ja lihoin silti. En voi oikeastaan sanoa, että kilot olisivat kertyneet lohtusyömisestä tai liian isoista määristä terveellistä ruokaa. (Tai no, ehkä pieni osa ylipainosta on tullut siitäkin.) Ja olen rehellinen itselleni ja muille, en väitä että lihominen johtuu geeneistä tai hitaasta aineenvaihdunnasta. Tiedän että syön liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja sen takia lihon. Olen ollut lihava pienestä lapsesta asti, ja vaikka aikaisemmin pidin liikunnasta, se ei estänyt lihomista. Nykyään en enää edes yritä. Mistä tämä lihavuus sitten johtuu? Siihen on montakin syytä, riippuvuus epäterveellisistä herkuista tai syömishäiriö suurimpina tekijöinä. Nämä ovat lihavuuden edesauttajia ja pahentajia ilman muuta, mutta ei niitä voi kuitenkaan alkuperäisen ongelman aiheuttajiksi väittää. Omalla järkeilyllä olen päätellyt, että perimmäisenä syynä lihavuuteen on yksinkertaisesti se, että rasvainen, makea, suolainen ja hiilihydraattipitoinen ruoka maistuu suussani liian hyvältä. En tiedä onko se jäänne esihistoriallisilta ajoilta, jolloin syöminen oli elossapysymisen edellytys, ja ahneus ruokapöydässä takasi yksilön ja jälkeläisten selviytymisen. Toisaalta se voi olla jonkinlainen toimintahäiriö tai jopa vaurio esim. hypotalamuksessa, mikä jotenkin vahvistaa syömisestä saatua mielihyvää epänormaalilla tavalla. En tiedä mistä se johtuu. Tiedän miltä se tuntuu. Se on tunne mitä vastaan ei pysty taistelemaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tai ainakaan minä en pysty. Voihan olla, että ilman syömishäiriötä tai riippuvuuteen taipuvaista psyykeä olisin pärjännyt ahmimishimoni kanssa niin kuin jotkut normaalipainoisina hädin tuskin pysyttelevät ihmiset, joiden mieliteot eivät aivan ylitä kipukynnystä. Paljon on kiinni siitä kuinka paljon huonoja alttiuksia tai taipumuksia yhdelle ihmiselle syntymässä jaetaan. Useimmat jaksavat kantaa sen oman ristinsä, mutta välissä on aina niitä onnettomia, joiden kohdalla huonot lähtökohdat kasaavat liian raskaita taakkoja. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Silti jopa minä ymmärrän, että en olisi tähän pystynyt millään itse vaikuttamaan. Niin kuin osuvasti sanotaan: ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Itsekuri, itsehillintä ja tahdonvoima ovat ominaisuuksia mitä joillakin on enemmän kuin toisilla. On turha sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni ja tee sitä tai tätä, jos itsekuri on lähes olematon. On tyhmää sanoa, että se on vain laiskuutta tai tyhmyyttä, jos ei pysty itseään kontrolloimaan, koska sillä logiikalla jokaiselle olisi kaikki mahdollista. Silloin kuka tahansa voisi vain päättää olevansa jonain päivänä esim. olympiavoittaja tai matematiikan professori, vaikka lahjoja ei olisi yhtään siihen suuntaan, luottaen vain ehtymättömään itsekuriin ja pitkäjänteisyyteen. Totuus on, että ihmisillä on tahtoa ja voimaa rajallinen määrä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ne, joilla sitä on paljon, eivät ymmärrä miten toiset eivät pysty tekemään asioita jotka ovat heille itselleen vaikeita. Ne, joilla sitä on vähän, eivät ymmärrä miten joku pystyy, ja miten se voi olla joillekin jopa helppoa. En usko että ikinä pystyn tekemään tälle lihavuudelle mitään. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja epäonnistunut, että ei kiinnosta edes yrittää. Unelmoin joskus, että joku pelastaa minut tästä, mutta en jaksa uskoa että niin kävisi. Mielenterveystoimistosta työnnetään reseptejä ja kuntoutustoimintaa, mutta kukaan ei ikinä sano että sairauttani/ongelmaani edes yritettäisiin parantaa.
7690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Voihan olla, että ilman syömishäiriötä tai riippuvuuteen taipuvaista psyykeä olisin pärjännyt ahmimishimoni kanssa niin kuin jotkut normaalipainoisina hädin tuskin pysyttelevät ihmiset, joiden mieliteot eivät aivan ylitä kipukynnystä." Minä pysyttelen hädin tuskin normaalipainon rajoissa. Voin sanoa että satunnaisilla muutaman viikon onnistumisilla olen vaivoin pystynyt siihen. Ymmärrän sinua täydellisesti, aina ei kertakaikkiaan pysty vastustamaan kiusausta vaikka mitä tekisi. Illat on pahimmat, istun netissä tai katson telkkaria ja SYÖN. Mutta joskus saan punaisen langan hyppysiini ja saan kertyneet kilot pois, onneksi niitä ei ole ehtinyt kertyä mahdottomastai. En tiedä kuinka tuhoisaa terveydelle on tämä 5-6kg jojoilu. Kun kuulemma olisi terveellisempää olla lihava kuin jojoilla.

Äänestä

se niin on että jokainen on oman onnensa ja lihavuutensa/laihuutensa seppä. Lihavuutta ei kukaan tuo, itse se on hankittu ja itse siitä on päästävä.

Äänestä

Melko pitkälti jaan saman tarinan masennuksineen. Tiedän itse syöneeni joka pullan, jota nyt mukanani kannan. Mutta en silti ole kaikkeen kokonaan itse syypää. Onhan näistä ihan tutkittua tietoa ja zöfin kaltaisten kanssa (joille myöskin on vain lusikalla annettu) ei kannata alkaa väittelemään. Orvokki, reilu 100 kiloa ei ole mahdoton tilanne ollenkaan. Pystyt vielä liikkumaan omin avuin, jopa harrastamaan liikuntaa. Jojoilu ei kannata, mutta kun terveemmän elämän aika koittaa niin onnistut kyllä. Minullakin alkoi puolisen vuotta sitten 15 vuoden raskaamman elämän jälkeen. Paino putoaa ja liikunnasta hetkittäin pidän.

Äänestä
  • Lihavuus on sitä että syö enemmän kuin kuluttaa, miten siitä voi väitellä. Lihava laihtuu kun lopettaa mättämisen ja liikkuu enemmän. Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää.

    Äänestä

  • zöf kirjoitti:

    Lihavuus on sitä että syö enemmän kuin kuluttaa, miten siitä voi väitellä. Lihava laihtuu kun lopettaa mättämisen ja liikkuu enemmän. Miksi tämä on niin vaikeaa ymmärtää.

    pelkällä ruokavaliolla. Hyötyliikuntaa tulee aika paljon päivittäin. Mutta jos alan rehkiä liikaa kuntoilun kanssa niin se tekee vain nälän, eikä jaksa niin paljon liikkua että saisi kaiken poltettua. Laihduin ilman kuntoilua normaalipainoon. En ole huonossa kunnossa, johtuu työssäni tulevasta liikunnasta.

    Äänestä

  • laihdun helpommin kirjoitti:

    se menee, normaalisti ilman mitään erikoisjippoja. Onnittelut ja respektit sinulle.

    Äänestä

HEI,OLEN 12 VUTIAS TYTTÖ JONKA PAINO ON 80KG ELI OLEN YLIPAINOINEN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Orvokki1972 kirjoitti:

Minä olen ihan syömällä lihonnut reilusti yli 100-kiloiseksi. Ei ole kilpirauhasongelmia eikä lääkkeistä johtuvaa lihomista. Masentunut tietysti olen, ja toki se painon nousuun vaikuttaa nykyään, mutta se on enemmänkin seuraus kuin syy. Alunperin olin iloinen ja reipas, ja lihoin silti. En voi oikeastaan sanoa, että kilot olisivat kertyneet lohtusyömisestä tai liian isoista määristä terveellistä ruokaa. (Tai no, ehkä pieni osa ylipainosta on tullut siitäkin.) Ja olen rehellinen itselleni ja muille, en väitä että lihominen johtuu geeneistä tai hitaasta aineenvaihdunnasta. Tiedän että syön liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja sen takia lihon. Olen ollut lihava pienestä lapsesta asti, ja vaikka aikaisemmin pidin liikunnasta, se ei estänyt lihomista. Nykyään en enää edes yritä. Mistä tämä lihavuus sitten johtuu? Siihen on montakin syytä, riippuvuus epäterveellisistä herkuista tai syömishäiriö suurimpina tekijöinä. Nämä ovat lihavuuden edesauttajia ja pahentajia ilman muuta, mutta ei niitä voi kuitenkaan alkuperäisen ongelman aiheuttajiksi väittää. Omalla järkeilyllä olen päätellyt, että perimmäisenä syynä lihavuuteen on yksinkertaisesti se, että rasvainen, makea, suolainen ja hiilihydraattipitoinen ruoka maistuu suussani liian hyvältä. En tiedä onko se jäänne esihistoriallisilta ajoilta, jolloin syöminen oli elossapysymisen edellytys, ja ahneus ruokapöydässä takasi yksilön ja jälkeläisten selviytymisen. Toisaalta se voi olla jonkinlainen toimintahäiriö tai jopa vaurio esim. hypotalamuksessa, mikä jotenkin vahvistaa syömisestä saatua mielihyvää epänormaalilla tavalla. En tiedä mistä se johtuu. Tiedän miltä se tuntuu. Se on tunne mitä vastaan ei pysty taistelemaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tai ainakaan minä en pysty. Voihan olla, että ilman syömishäiriötä tai riippuvuuteen taipuvaista psyykeä olisin pärjännyt ahmimishimoni kanssa niin kuin jotkut normaalipainoisina hädin tuskin pysyttelevät ihmiset, joiden mieliteot eivät aivan ylitä kipukynnystä. Paljon on kiinni siitä kuinka paljon huonoja alttiuksia tai taipumuksia yhdelle ihmiselle syntymässä jaetaan. Useimmat jaksavat kantaa sen oman ristinsä, mutta välissä on aina niitä onnettomia, joiden kohdalla huonot lähtökohdat kasaavat liian raskaita taakkoja. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Silti jopa minä ymmärrän, että en olisi tähän pystynyt millään itse vaikuttamaan. Niin kuin osuvasti sanotaan: ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Itsekuri, itsehillintä ja tahdonvoima ovat ominaisuuksia mitä joillakin on enemmän kuin toisilla. On turha sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni ja tee sitä tai tätä, jos itsekuri on lähes olematon. On tyhmää sanoa, että se on vain laiskuutta tai tyhmyyttä, jos ei pysty itseään kontrolloimaan, koska sillä logiikalla jokaiselle olisi kaikki mahdollista. Silloin kuka tahansa voisi vain päättää olevansa jonain päivänä esim. olympiavoittaja tai matematiikan professori, vaikka lahjoja ei olisi yhtään siihen suuntaan, luottaen vain ehtymättömään itsekuriin ja pitkäjänteisyyteen. Totuus on, että ihmisillä on tahtoa ja voimaa rajallinen määrä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ne, joilla sitä on paljon, eivät ymmärrä miten toiset eivät pysty tekemään asioita jotka ovat heille itselleen vaikeita. Ne, joilla sitä on vähän, eivät ymmärrä miten joku pystyy, ja miten se voi olla joillekin jopa helppoa. En usko että ikinä pystyn tekemään tälle lihavuudelle mitään. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja epäonnistunut, että ei kiinnosta edes yrittää. Unelmoin joskus, että joku pelastaa minut tästä, mutta en jaksa uskoa että niin kävisi. Mielenterveystoimistosta työnnetään reseptejä ja kuntoutustoimintaa, mutta kukaan ei ikinä sano että sairauttani/ongelmaani edes yritettäisiin parantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu