Lihavan tunnustus

Orvokki1972 kirjoitti:

Minä olen ihan syömällä lihonnut reilusti yli 100-kiloiseksi. Ei ole kilpirauhasongelmia eikä lääkkeistä johtuvaa lihomista. Masentunut tietysti olen, ja toki se painon nousuun vaikuttaa nykyään, mutta se on enemmänkin seuraus kuin syy. Alunperin olin iloinen ja reipas, ja lihoin silti. En voi oikeastaan sanoa, että kilot olisivat kertyneet lohtusyömisestä tai liian isoista määristä terveellistä ruokaa. (Tai no, ehkä pieni osa ylipainosta on tullut siitäkin.) Ja olen rehellinen itselleni ja muille, en väitä että lihominen johtuu geeneistä tai hitaasta aineenvaihdunnasta. Tiedän että syön liikaa ja vääränlaista ruokaa, ja sen takia lihon. Olen ollut lihava pienestä lapsesta asti, ja vaikka aikaisemmin pidin liikunnasta, se ei estänyt lihomista. Nykyään en enää edes yritä. Mistä tämä lihavuus sitten johtuu? Siihen on montakin syytä, riippuvuus epäterveellisistä herkuista tai syömishäiriö suurimpina tekijöinä. Nämä ovat lihavuuden edesauttajia ja pahentajia ilman muuta, mutta ei niitä voi kuitenkaan alkuperäisen ongelman aiheuttajiksi väittää. Omalla järkeilyllä olen päätellyt, että perimmäisenä syynä lihavuuteen on yksinkertaisesti se, että rasvainen, makea, suolainen ja hiilihydraattipitoinen ruoka maistuu suussani liian hyvältä. En tiedä onko se jäänne esihistoriallisilta ajoilta, jolloin syöminen oli elossapysymisen edellytys, ja ahneus ruokapöydässä takasi yksilön ja jälkeläisten selviytymisen. Toisaalta se voi olla jonkinlainen toimintahäiriö tai jopa vaurio esim. hypotalamuksessa, mikä jotenkin vahvistaa syömisestä saatua mielihyvää epänormaalilla tavalla. En tiedä mistä se johtuu. Tiedän miltä se tuntuu. Se on tunne mitä vastaan ei pysty taistelemaan, vaikka kuinka yrittäisi. Tai ainakaan minä en pysty. Voihan olla, että ilman syömishäiriötä tai riippuvuuteen taipuvaista psyykeä olisin pärjännyt ahmimishimoni kanssa niin kuin jotkut normaalipainoisina hädin tuskin pysyttelevät ihmiset, joiden mieliteot eivät aivan ylitä kipukynnystä. Paljon on kiinni siitä kuinka paljon huonoja alttiuksia tai taipumuksia yhdelle ihmiselle syntymässä jaetaan. Useimmat jaksavat kantaa sen oman ristinsä, mutta välissä on aina niitä onnettomia, joiden kohdalla huonot lähtökohdat kasaavat liian raskaita taakkoja. En syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Silti jopa minä ymmärrän, että en olisi tähän pystynyt millään itse vaikuttamaan. Niin kuin osuvasti sanotaan: ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Itsekuri, itsehillintä ja tahdonvoima ovat ominaisuuksia mitä joillakin on enemmän kuin toisilla. On turha sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni ja tee sitä tai tätä, jos itsekuri on lähes olematon. On tyhmää sanoa, että se on vain laiskuutta tai tyhmyyttä, jos ei pysty itseään kontrolloimaan, koska sillä logiikalla jokaiselle olisi kaikki mahdollista. Silloin kuka tahansa voisi vain päättää olevansa jonain päivänä esim. olympiavoittaja tai matematiikan professori, vaikka lahjoja ei olisi yhtään siihen suuntaan, luottaen vain ehtymättömään itsekuriin ja pitkäjänteisyyteen. Totuus on, että ihmisillä on tahtoa ja voimaa rajallinen määrä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ne, joilla sitä on paljon, eivät ymmärrä miten toiset eivät pysty tekemään asioita jotka ovat heille itselleen vaikeita. Ne, joilla sitä on vähän, eivät ymmärrä miten joku pystyy, ja miten se voi olla joillekin jopa helppoa. En usko että ikinä pystyn tekemään tälle lihavuudelle mitään. Olen niin monta kertaa yrittänyt ja epäonnistunut, että ei kiinnosta edes yrittää. Unelmoin joskus, että joku pelastaa minut tästä, mutta en jaksa uskoa että niin kävisi. Mielenterveystoimistosta työnnetään reseptejä ja kuntoutustoimintaa, mutta kukaan ei ikinä sano että sairauttani/ongelmaani edes yritettäisiin parantaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä