Kaipailisin hieman apuja siihen, miten kerroitte lähipiirillenne olevanne raskaana? Oli suunniteltu juttu tai ei. Itselläni ei ole suunniteltu tämä raskaus ja soppaa hämmentää epävarmuus isästä. En yleensä sekoile pahasti mutta nyt vähän liian pahasti.
Hyviä vinkkejä siihe, miten kertoa esim vanhemmille raskaudesta, varsinkin kun välit eivät järin hyvät? Saati miten kerron tälle todennäköisemmälle isäehdokkaalle että tilanne on nyt tämä...? Apua...?
Kuinka kertoa?
vahinkolapsen vahinko.
4591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä olin 16v. kun aloin odottaa esikoistani ja mulla oli oikeestaan toi sama tilanne mut olin kyllä isästä varma. Se oli ihan kauheeta miettiä miten kerron tästä. Mutta se on vaan sanottava ja otettava vastaan mitä tulee. Et kuintenkaan voi loputtomiin olla kertomatta, niin kuin mä toivoin että oisin voinu. Onnea sulle lapsen kanssa ja tsemppiä kun asiasta kerrot sukulaisille!!
miehelle laitoin tekstari, kun oli ulkomailla sen aikana. vanhemmille tuli sit ruokapöydässä, se vaatiikyl sitä rohkeutta,koska nimittäin siinä meni koko ruokahalu. kavereille salasin puolivuotta, oli syksy-talvi niin isoissa vaatteissa vaan liikkuin ja vältelin frendejä. onnex se aika on jo menny ohi,kun poikakin vuos jo. tsemppiä sulle.. tiiän fiiliksen.
Kiitos molemmille tsemppauksesta!
Tiedän tunteen, itse olen ollut lähes samassa tilanteessa, paitsi että lapsen isästä olin aivan varma vaikkakaan emme missään vaiheessa olleet seurustelleet tai muuta sellaista, mutta meillä oli ns. seksisuhde monta kuukautta. Ensin kerroin parhaimmille ystävilleni, heistä sain tukea ja apua jaksamaan. Toisen kanssa on yhteydenpito vähentynyt todella paljon, koska elämäntilanteemme ovat niin erilaiset, mutta toinen on pysynyt rinnallani, ja nykyään vietämme edelleen paljon aikaa yhdessä ja soittelemme päivittäin, tekemisemme vain on sovellettu niin että lapsikin voi niihin osallistua. Seuraavaksi kerroin siskolleni, hän oli iloinen puolestani eikä tuominnut tai moittinut. Hän tarjosi heti apua ja käski sitä rohkeasti myös jatkossa pyytämään jos tarvetta olisi. Häneltä sain myös paljon hänen tyttärensä vanhoja vaatteita ym tavaraa. Sitten kerroin äidilleni, joka kertoi asiaa eteenpäin "kauhunvallassa". Edelleenkään äitini ei ole sopeutunut ajatukseen, vaan piikittelee ja huomauttelee asiasta joka käänteessä, sekä on ilmoittanut että hänelle lasta on turha tuoda hoitoon. Sekä jaksaa muistuttaa miten hirveää on kun lapset tekevät lapsia. Äitini kertoi isälleni asiasta, isäni otti asian hyvin ja oli onnellinen sekä aidosti ylpeä eikä kertaakaan syyllistänyt tai moittinut. Valitettavasti hän ei ehtinyt lapsenlastaan nähdä, vaan kuoli 2kk ennen laskettua aikaani. Loppu sukuni otti asian vaihtelevasti, toiset onnittelivat ja totesivat että eihän se maailman loppu ole, on sitä vakavampaakin nähty, ja ennen vanhaan monet saivat lapsia jo tämän ikäisenä. Mutta esim. isäni äiti haukkui minut pystyyn, emmekä edelleenkään ole puhe väleissä. Lapsen isälle kerroin vasta lapsen syntymän jälkeen, ensin olin itsekäs ja ajattelin olla kokonaan kertomatta. Mutta lapsen synnyttyä ajatukset muuttuivat, ei minulla ole oikeutta evätä lapseni isää pois hänen elämästään. Nyt jälkeenpäin kadun sitä että en kertonut isälle aijemmin. Jos haluat (tai joku muu esim. samassa tilanteessa oleva) niin mulle voit laittaa myös sähköpostia, os. [email protected]