Jatkuva muuttaminen, henkisen kodin löytyminen

Mulla on ollut noin muutto per vuosi viimeiset parikymmentä vuotta ja aina samasta syystä - asunto ei ole tuntunut kodilta. Nyt olen vakuuttunut siitä, ettei se vaihtamalla parane, eli että ainoa tie on päättää jäävänsä jonnekin, mihin se taloudellisesti on mahdollista ja alkaa rakentamaan sitä kotia sinne. Pienet asiat, suhteet naapureihin, lähikauppaan ja ympäröivään maailmaan sen kodin tekevät ja toki myös se, miten siellä asuu. Ulkopuolisuus tulee, tai on ainakin tullut itselläni siitä, että "haluaa" olla ulkopuolinen, koska ei uskalla kohdata uusia ihmisiä. Pitäisi rohkeammin osallistua lähiympäristön tapahtumiin, kutsua naapureita grillaamaan, auttaa tarpeessa olevia, jne.

tunne et pitäis liikkua matkailla,eikä vaan pysty jäämään paikoilleen. Lapsuudenkoti oli vielä ala-asteella kunnollinen, sitten oonkin muuttanut jo 4kertaa 10vuodessa, ja taas taitaa olla muutto tulossa pitemmälle.

Menkää hoitoon. Jos ette muuta eri maahan työn perässä älkää valittako sama kieli pysyy ja sama kulttuuri junttilan junttitavatkin :)

Mun veljeni vaimo koko ajan muuttamassa, vaikka 1 kuukausi asuttu jne. Ties kuinka monessa talossa asuneet =(
En tiedä, mut tuntuu oudolta. Jotenki ikäänkuin ei ihminen oo mihinkään tyytyväinen.
Mikään ei riitä. Enemmän kai taustalla muu kuin henkinen ongelma. Vaikuttaa enemmän ylpeydeltä jos siis puhun hänestä, en sinusta, joka teki tän avauksen.
Ei kyllä oo tervettä lapsien kannalta jos lapsen nuoruuden aikana muutetaan 10 eri asuntoihin 10 vuoden aikana. Riippuu lapsesta.

Kyllä se on jonkin sisäinen turvattomuus ja vamma. Jos ihminen ei ole kotona omassa kehossaan, ei ole yhteyttä omaan itseensä, tunteisiin, niin kokee olonsa vieraaksi. Sitä etsii kotia turvaa ja lepopaikkaa. Juuri tämä kodin etsiminen on jo symboliesti viesti mihin vamma viittaa. Toisilla sijaistoiminto saattaa olla shoppailu, jatkuva sisutamaninen, uuden ilmeen tai lookin kokeilu, shoppailu tai vaihtuvat kumppanit.

Kun löytää sisäisen henkisen kotinsa, ei maantieteellisellä paikalla ole merkitystä.
Pään sisällä on ihmisen henkinen koti.

Pienituloisissa perheissä vanhempien syytä olla tietoinen, kuinka kuvio yleensä etenee. Perheen nuori saattaa jo olla omaan asuntoon muuttaessaan mielenterveyden avohoidossa esim. koulukiusauksen tai lievän masennuksen vuoksi. Omassa asunnossa hän voi joutua äänihäirinnän kohteeksi, patentteja kyseisille laitteille on olemassa noin 600. Toki on mahdollista sijoittaa naapuriin myös meluisia henkilöitä. Jos nuori erehtyy mainitsemaan terapiakäynnillä naapurustosta kantautuvista äänistä, ne tulkitaan heti psykoottisiksi oireiksi. Milloinkaan ei lähdetä psykiatria parissa selvittämään äänilähdettä tai mahdollista rikosta kuten kotirauhanhäirintä, vaan nuori saa syötäväkseen neuroleptilääkityksen. Jos lääkkeistä ei ole apua, kuten ei tietenkään ole kyseisessä tilanteessa, tulee kuvioihin osastohoito.

Syy miksi näin on, niin tietysti ajan mittaa valtio säästää rahaa. Se voi nyt evätä fyysisen terveyden tutkimukset ja hoidon pienituloiselta. Nuori on nyt harhainen, joten hänen voidaan sanoa kuvittelevan fyysiset oireensa. Psyykelääkityksen kela korvaukset ovat hyviä, koska ne aihuttavat lisäsairauksia ja elinikä lyhenee. Ainoa hoito mitä nuori enää helposti saa, on pakkohoito psykiatrisessa sairaalassa. Terveysalalle syntyy näin paljon kaivattuja työpaikkoja, kun muualta niitä koko ajan vähenee.

Uskoisin tämän kyseisen tulevan yleistymään tulevaisuudessa. Pienituloiset ihmiset ovat tässä kuviossa vaarassa. Lähetteet psykiatriseen hoitoon ovat ainakin yleistyneet lähivuosina Suomessa. Ja työssä ylipäänsä tulee olemaan murrosvaihe. Työaloja katoaa ja niiden tilalle tarvitaan kipeästi uusia työpaikkoja ihmisille. En pahalla tätä kerro, vaan että ihmiset olisivat tietoisia esim. "sairastuneiden" omaiset.