Olen vanha ja vaivanen.En jaksa mitään enkä siedä kohta ketään.Olen ajannut kaikki ystävät luotani ihan vain omalla käytökselläni.Koska olen puhki.Loppuun käytetty ja loppuun palannut nainen.Nytkin pitäisi olla tehokas ja lajitella koko sakin talvivaatteet yliselle varastoon. Minä en kertakaikkiaan saa itestäni irti.Vasta äsken sain ruokapöydän tyhjennettyä.Ja kohta tulee lapset koulusta ja niille ruokaa. Tätäkö se on elämä? Että joka päivä sama kuvio toistuu, samat siivoukset, ruoanlaitot, siivoukset, ruoanlaitot...Eikö elämässä pitäisi olla jotain mieltä, sisältöä? Pelkään, että uskokin on alannut horjumaan. Mikään ei tunnu miltään. Saarnat ei kosketa. Olenko tulossa hulluksi vai miksi? Onko täällä ketään ihmistä, joka vaimoihmistä ymmärtää? Oma puolisokin on etääntynyt. Koko elämä vaan suoritusta, hautaanko asti?
Mitta täyttyy
vanha rupsu .
13948
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ystäviä, keskustelukumppaneita ja anna enemmän aikaa itsellesi. Ympärilläsi on elämää ja ihmisiä, joten älä jää nyhjöttämään kotiin vaan liiku. Saat uutta energiaa ja ajatuksia, eikä usko mihinkään karkaa, älä ota sitä niin vakavasti. Se on sinun uskosi, ei kenenkään muun.
Hyvähän se on miehen sanoa, mee etsimään ystäviä. Liiku, älä nyhjötä kotona. Siis miten niinkuin käytännöss'? Jos on nainen kotona lasten( usean sellaisen ) kanssa. Miten lähteä vaikka kahdeksan kanssa? Mahdoton yhtälö! Ja jos mies on sellainen, että on paljon poissa kotoa ja ei muutenkaan ole mukana perheen arjessa, kuten aloittaja antaa ymmärtää. Kyllä te miehet ootte toopeja. Lue uudestaan tuo aloitus. Siitä paistaa masennus. Se ei jumpalla lähde. Vaan lääkärikäynnillä lähtee purkautumaan, jos lähtee.
mielestäni aivan oikeat ohjeet, ei kotona nyhjöttämällä muuta kuin masentuu. Ja jos ne lapset on yhdessä hankittu, niin silloin on myös miehen tehtävä pitää niistä huolta, että vaimolle jää vapaa-aikaa. Minä kunnioitan naisia ja ehdotan, että kaikki muutkin miehet tekevät niin. Enkä minä tarkoittanut mitään jumppaa, vaan nauttimista vapaa-ajasta ja vapaudesta edes hetkeksikään. Minä en ole VL ja ymmärrän aloittajan tilanteen varsin hyvin. Tuohon ei tarvita lääkäreitä eikä pillereitä, vaan kotijärjestelyjä miehen kanssa ja sitten vapaalle nauttimaan pois arkirutiineista.
Ei tässä nyt muu auta kuin että saat myös perheesi ottamaan vastuuta kotitöistä. Jos he syövät pyödässäsi, niin kyllä he hiukan voivat myös osallistua. Harvalla on niin kova kiire, että se ei onnistu.
Olen minä yrittänyt, että muutkin osallistuisi kotitöihin. Mutta en saa otetta lapsiin, sellaista auktoriteettia. Ne ,jos jotain tekeekin, menee siihen aikaa niin että joudun itse tekemään.Minun mieheni sanoi, että suotta valitat kun kuitenkin olet joka päivä, koko päivä kotona.Totta se onkin. Minä en vain enää jaksa.En innostu mistään.En löydä voimavaroja, mitä minulla on aina ennen ollut.Joskus tekisi mieleni painaa ulko ovi kiinni ja vain kävellä pois.Katsomatta taakseni. Siis vain mielessä, en jättäisi heitteille lapsia.Heillä ei ole muita, kuin minä. Ja isänsä, joka on kiireinen.Lama aikana saa olla vaan kiitollinen, että töitä hänellä on.Onneksi meille ei synny enää uusia lapsia. En jaksaisi millään. Tai mistä sen tietää.
En ole lest. uskova, vaan muu.Sinun pitää ottaa yhteys omaan alueesi terveyskeskukseen. Jos et pääse yksin, järkkää lapsille siksi ajaksi hoitaja. Varmaan joku uskonlahkonne tuttava voi tulla. Ei selvinnyt kuinka monta teitä on, oletan että monta.Kuka vaan masentuu jos elämä on kuin vankilaa! Ja se, rakas ystävä on kyllä oma syysi, tämä tilanne.Mutta syyttelyt ei nyt auta. Hakeudu hoitoon, sillä masennus on aina vakava oire joka pitkittyessään voi viedä jopa hengen.
Miksi mies on pois, vaivaako työkiireet, vai onko ne "työkiireitä". Kyllähän päivät pitää töissä olla, mutta luulis että illat on sitä aikaa jolloin vanhempien pitää jakaa arjen pyörityksen kuormia. Ikävää jos toinen on "aina" pois -ei sellane voi toimia.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, sillä olen läheltä nähnyt oman äitini vastaavassa tilanteessa. Hän meinasi lähes uupua aikoinaan psyykkisesti ja fyysisesti. Samaten eräs ystävättäreni kärsi vuosia samanlaisesta ja ehkä vielä syvemmästäkin väsymisestä. Se oli dramaattinen muutos mikä hänessä tapahtuui silloin. Hän oli ennen tosi tarmokas, mutta kaikki työkyky meni kerralla vuosiksi. Lapset joutuivat hoitamaan itse kaiken silloin. Heillä oli tosin opetettu lapset pienestä tekemään vuorollaan suuri osa kotitöistä (ruoanlaitto, pyykkikäsittely, siivoukset) ja heillä oli tiukka järjestelmä siihen. Asiat sujuivat. Muuten olisikin varmaan tullut kaaos kun äidiltä loppuivat voimat. Mutta tällä tarinalla on onnellinen loppu: lopulta oireille löytyi selitys ja hän sai oikeaa hoitoa ja parantui. Lähetän sinulle myötäeläviä ajatuksia. Ja olen itsekin kokenut joskus uupumusta, tosin olen siitä onnellinen että minulla on ollut aina työpaikka kodin ulkopuolella ja harrastuksia. Mitä käytännössä voit tehdä on tietysti keskustella yhdessä puolison kanssa asiasta ja etsiä yhdessä ratkaisua. Hän on tietenkin yhtä paljon vastuussa kodin asioista kuin sinäkin, olettehean mennet naimisiin ja luvanneet kantaaa toistenne kuormia myös vastamäessä... Kun teillä on jo kouluikäisiä lapsia, heidän kanssaan on järjestettävä että he alkavat kantaa osaltaan vastuuta kodista. Sinulle itsellesi voisi olla hyvä saada työpaikka tai harrastus joka säännöllisesti veisi sinut pois kodin ympyröistä. Sinne on hauska silloin aina palata, kun on saanut olla poissa ja muissa ajatuksissa, tavata muita aikuisia jne. Toivon että et pahastu ehdotuksistani. Nämä vain tulivat ensiksi mieleeni. Voimia ja sisua uuden elämäsi organisointiin!
kaiken aikaa: Tee työtäs laulellen, talallallallallaa..... Kyl se siitä käynnistyy. Ja jos ei, niin ei kaikkia tarvi yrittää tehdäkään. Ei tämä maailma tekemällä valmiiksi tule. Pääasia, että kaikilla on leppoisan mukavaa, ilman sinun jatkuvaa narinaasi. Huilailet välillä, et yksinkertaisesti välitä repsottavista paikoista. Saat pian nhdä: muutkin alkaa siivoilemaan.
tämmöinen lause: "Ja se, rakas ystävä on kyllä oma syysi, tämä tilanne." Oliko se rohkaisuksi tarkoitettu? Luuletko, etteivät vaimoihmiset osaa itse aivan tarpeeksi syyllistää itseään? Juuri syyllisyyden tunne saa heidät usein tekemään yli voimiensa ja yrittämään kaikkensa, koska vain itse he ovat osansa valinneet... Ja siksi heistä tuntuukin siltä, ettei valittelu auta eikä valittaa edes saa! Jos kaikille voimansa kadottaneille sanottaisiin, että juuri niin, omaa syytäsi kaikki tyynni, mitä luulisit tapahtuvan? Minä näen jopa naapurustossa ihmisiä, jotka eivät ole jaksaneet työtään tehdä, vaikkei heillä ole edes lapsia! Mitään uskovaisiakaan he eivät ole. Onko heissäkin itsessä vika väsymiseen? Niin se sinun käsityksesi mukaan on. Miksi heitä ei syyllistetä? Mutta jos jollakulla on lapsia ja hän väsyy siihen työhön - ihme ja kumma, oma syy paha vika! Kaikki on itse aiheutettua ja sillä selvä!
Ihan tuttua. Ensinnäkin miksi ne vaateet pitäisi lajitella? :) Eikö riittäisi, että vain veisit ne sinne? Hienoa, olet saanut ruoka pöydän tyhjennettyä. :) Minunkin kai pitäisi tehdä se. ;) Ostin pinaattilettuja, sillä ne on terveellisiä ja mikro on hyvä kapistus. Eilisestä rokastakin vielä löytyy ja sehän kypsyi itsestään. Vai ei saa saarnoista mitään. Mitä sitä suotta valmiiksi pureskeltua ruokaa sitten edes yrittää syödä. Alkaa tutkimaan itse tai jonkun kohtalotoverin kanssa silloin tällöin :)
Lähde ihmeessä töihin edes osa-aikaisesti. Mulla on ollu samat kokemukset ja olen selvinnyt lähtemällä työhön vaikka muuten työt on samat kotona ne tulee paremmin muidenkin tehtyä eikä silti kaadu niskaan kun on itse henkisesti vahvemmilla.
sille, mitä olet SRK:lta saanut.