Laivaunet

Näen usein unta että olen laivassa.Josku laiva uppoaa ja pelastun aina siitä,uppoamista edeltää ei niinkään isot aallot vaan laivan kiihtyvä heiluminen.Joskus taas näen unta että olen juhlimassa isossa porukassa laivalla.Mitähän meinaa??
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäkin näen aika usein laivallaolosta unta, ja myöskin isolla porukalla siellä juhlimista. Minulla taas on usein laiva-unissa myöhästymisteema. Hermoilen koko ajan, että myöhästyn joko laivasta, tai en kerkeä pois sieltä oikeassa satamassa tms. Unissani on myös ollut laivan uppoamista ja siitä pelastautumista mitä erikoisimmilla keinoilla, kuten hyppäämällä toiseen laivaan tai rannalle, tai lähtemällä lentoon. Heittäisin ilmoille tulkintaidean etenkin tuosta porukalla juhlimisesta; omassa tapauksessani tunnen usein olevani suuressa porukassa ulkopuolinen, toisin sanoen en tunne oikein kuuluvani mihinkään. Siihen liittyy kai sekin, että pelkään myöhästyväni milloin mistäkin. Jos se vaikka symboloi sitä, että "myöhästyn" muiden jutuista ja en pysty tavoittamaan muita ihmisiä (ajatustasolla). Onko sinulla sellainen olo, ettet oikein tiedä mitä olet elämässäsi tekemässä ja kaikki on vähän epävarmaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yarrrrrr kirjoitti:

Näen usein unta että olen laivassa.Josku laiva uppoaa ja pelastun aina siitä,uppoamista edeltää ei niinkään isot aallot vaan laivan kiihtyvä heiluminen.Joskus taas näen unta että olen juhlimassa isossa porukassa laivalla.Mitähän meinaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu