Äideille...

Jos olisit tyttäreni, toivoisin todella paljon, että uskaltaisit kertoa minulle tämän asian. Tämä on niitä tapauksia jolloin kortit lyödään pöydälle ja katsotaan, mitä seuraavaksi tehdään, siis elämän suuria kysymyksiä, joissa ehdottomasti haluan auttaa lastani.

Yrittäisin valottaa eri näkökulmia sinulle ja kertoa rehellisesti, mikä minun mielipiteeni ja osuuteni ehkä jatkossa olisi. Pakottaisin itseni hyväksymään oman päätöksesi toimia kuten haluat.

Omasta taustastani johtuen olisin valmis isoäidiksikin ja avuliaaksi sellaiseksi, mutta kaikilla ei tietenkään ole siihen mahdollisuutta. Minulle olisi vaikeampaa ymmärtää aborttia, mutta tietenkin senkin opettelisin hyväksymään, olisihan kysymys tyttäreni kehosta ja elämästä.

Enemmän loukkaantuisin siitä, että en ole saanut tilaisuutta auttaa. Onnea päätöksen tekoon!

mä muutin mun sillosen poikakaverin kaa yhteen ja ikää oli 16 vuotta.molemmat olivat tietoisia siitä mitä voisi tapahtua.hommasin kyllä pilleritkin mutta liian myöhään!olin jo melkein kolmannella kuukaudella raskaana ja mä olen aina ollu abortteja vastaan ja olin todella valmis saamaan tämän lapsen mutta isä ei.vanhemmille kertominen ei ollu helppoa ja asuimme noin 4kuukautta lapsemme syntymän jälkeen yhdessä kunnes muutin pois lapsen kanssa.nyt olen onnellisesti naimisissa ihanan miehen kanssa ja elämme tasapainoista elämää kaikki 3!lapsemme on nyt 4 vuotta ja olen todella onnellinen hänestä!

joo,mulla melkein sama juttu kävi,mut tosiaan seurustelin.äiti otti mummon roolin erittäin hyvin vastaan..itse olin vielä alaikäinen.siitä vaan rupesin järjestämään asiat,ja tässä ollaan:)hyvin se menee,kunhan vaan itse päätät mitä teet!

olipa äitisi sitten mitä mieltä tahansa, niin sinähän teet niin kuin itse parhaaksi näet!
älä mieti mitä äitisi ajattelee, se ei ole nyt tärkeintä. ymmärrän, että sinulle olisi tärkeää hänen hyväksyminen ja tuki. siitä ainakin voit olla varma, että ensi reaktio on järkytys. kyllä ne aina järkiinsä tulee vaikka aluksi olisikin vastaan. rohkeasti vain kertomaan! kerro sitten meille tänne miten meni!!

että kertoisit äidillesi,se helpottaa omaa oloasi todella paljon. Itse olin samassa tilanteessa 18-vuotiaana. (silloin päädyin raskauden keskeytykseen OMASTA tahdosta).
Olen nyt kolmekymppinen,ja itselläni on tytär (tosin 3-vuotias vasta) ja toivon,että keskinäinen suhteemme on tulevaisuudessa niin avoin,että hän uskaltaa kertoa pahatkin asiat. Mieti tarkkaan mitä haluat tehdä. Itse tunnen tehneeni oikean päätöksen,en olisi ollut kypsä äidiksi MUTTA sinä voit :) Kuuntele sydämesi ääntä,ja voimia vaikeaan tilanteeseen. Kerro äidillesi,vaikka tuntuisi vaikealta.

Ei sellaista asiaa olekaan mitä ei voisi äidille kertoa.
Sitä varten äidit ovat.
Äitisi kyllä suuttuu ensin, mutta leppyy pian ja alkaa
a) etsimää esiin vanhoja vauvavaatteitasi
b) tilaamaan aikaa lääkärille
Itse tietenkin päätät, jatkatko raskauttasi vai keskeytätkö.
Äitisi on oleva kuitenkin tukenasi ja apunasi mitä tuletkaan päättämään.

Itselläni on tytär (jo 21v) ja raskaana, vaikka opiskelut vielä pahasti kesken.
Lapsi on silti tervetullut ja odotan innolla mummiuttani.
Olisin ollut kovasti vihainen tyttärelleni, jos hän olisi tullut raskaaksi sinun iässäsi ja hän olisi salannut asian minulta mahdollisimman pitkälle.
En kuitenkaan vauvasta olisi ollut vihainen, vaan siksi ettei minun puoleeni muka olisi voinut/uskaltanut kääntyä.

Äidit rakastavat lapsiaan niin että haluavat heille vain parasta.
Sinua ei torjuta tai sysätä pois.
Sinä olet äidillesi rakas, ole äitisi rakkauden arvoinen, käänny äidin puoleen ja pyydä apua äidiltä!