Keskeytys

Niin siinä sitten kävi, että olen raskaana kaikista toiveista huolimatta. Suuren suuri kirosana pääsi, kun testi näytti plussaa. Mitä tehdä? Niin, keskeytys, oli ensimmäinen ajatus. Päälimmäisenä se on vieläkin. Tänään lääkärissä käyneenä ajatus vahvistui, vaikkei lääkäri kannustanutkaan siihen suuntaan. Omat ajatukset ovat aika sekaisin... Itse haluaisin keskeytyksen. Lähinnä ulkoiset paineet sotivat sitä vastaan. Mitä joku ajattelee minusta, jos/kun kuulee minun tehneen raskauden keskeytyksen? Millaisen kuvan se antaa minusta? Tunteeton hylkiö? Tuleeko asia aina uudelleen ja uudelleen ilmi lääkärissäkäyntien yhteydessä ja joudunko selittelemään sitä mahdollisesti vielä eläkeläisenäkin? Voinko salata asian julkiselta terveydenhuollolta? Miksi sitten taas pitäisin ei-toivotun lapsen? Voiko joku ottaa asiallisesti kantaa? Moraalisaarnoja en kaipaa.
541859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Tietysti merkinnät kulkevat papereissasi. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, että sinusta tulee hylkiö itsellesi. Lapsi ei enää muutu olemattomaksi abortissa surmauttamalla. Lapsen muisto seuraa sinua matkasi loppuun. Elämänkokemuksella voin sanoa, että paljon helpompi on kanta elävää ja iloa tuottavaa lasta kuin surua kuolleesta. Kun olet ottanut lapsesi vastaan, et suostu luopuomaan hänestä mistään hinnasta. Miksi siis eliminoisit lapsesi ja kieltäisit itsesi ja naiseutesi? Ei sellaiseen toimeen ole yhtään järki- eikä tunnesyytä.

Äänestä

ei-toivottu? Mieti sitä! Sinun pitää nyt ajatella sitä, mitä mieltä itse olet näistä asioista eikä miettiä sitä, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Sairaalahenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, jos itse et kerro abortistasi kellekään, niin eivät he siitä mistään kuule. Abortit tehdään Suomessa yleisissä sairaaloissa.

Äänestä
  • sitä, että sitä ei ole toivottu! Miten sen paremmin selittää? Sitä ei haluta!

    Äänestä

  • todella tarkoittaa kirjoitti:

    sitä, että sitä ei ole toivottu! Miten sen paremmin selittää? Sitä ei haluta!

    muillekin kuin raskaanaolevalle??

    Äänestä

  • kaikille... kirjoitti:

    muillekin kuin raskaanaolevalle??

    sille, joka sitä odottaa, jonka kohdussa se kasvaa. Ei siinä tilanteessa naapurin Marjaa ajatella. Vai otatko sinä koiran, koska naapurin pikku-Liisa toivoisi, että saisi käydä luonasi rapsuttamassa koiraa, ostatko auton, jotta tätisi pääsisi mökille kyydissäsi tai kynitkö tukkasi kaljuksi, koska miehesi pitääkin lyhyttukkaisista naisista?

    Äänestä

  • no nimenomaan kirjoitti:

    asioiden olla ja elää muualla, en tuhoa niitä siksi että minä en niitä halua :)

    Äänestä

  • noiden kirjoitti:

    asioiden olla ja elää muualla, en tuhoa niitä siksi että minä en niitä halua :)

    halunnut rv6 3 olleen alkioni, olisin mielelläni sen antanut pois. Mutta kun se ei ollut mahdollista, se ei todellakaan tullut pilaamaan minun elämääni, minun, joka itse itseni kanssa tulen jatkossakin elämään ja silloin tiedän mitä haluan. Jos abortti on laillinen toimenpide ja sen haluan, sen teen. Kuten verensiirron, luomenpoiston tai tukanleikkuun.

    Äänestä

  • muu olisi kirjoitti:

    joutunut luopumaan muutaman kuukauden mukavuudenhaluistasi..mutta oli liikaa sulle ja siksi pilasit erään ihmisen koko elämän. Luomen poiston, verensiirron ja tukanleikkuun saa ilman lain anomustakin. Aborttia et lain mukaan saa haluamisella, vaan siitä onko olosuhteissa siihen edellytyksiä, päättää lääkäri ja muut viranomaiset.

    Äänestä

  • olisit kirjoitti:

    kuparikierukalla tulee päättäneeksi ihan ilman lainsäädäntöä monet varhaisalkiot. Aborttilain päätarkoitus ei nykyaikana näytä olevan alkioiden elämän suojeleminen, jos koskaan on ollutkaan.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    kuparikierukalla tulee päättäneeksi ihan ilman lainsäädäntöä monet varhaisalkiot. Aborttilain päätarkoitus ei nykyaikana näytä olevan alkioiden elämän suojeleminen, jos koskaan on ollutkaan.

    silti laista anomaton abortti on edelleen rikos. Kuinka kierukkakuolemat on todistettavissa, että niitä tapahtuu? Tai että uhreja on olemassa?

    Äänestä

  • syystä kirjoitti:

    silti laista anomaton abortti on edelleen rikos. Kuinka kierukkakuolemat on todistettavissa, että niitä tapahtuu? Tai että uhreja on olemassa?

    vastasi samaiseen kysymykseen että 12 uhria vuodessa ihan yhdyntäkerroista riippumatta. Että sellaista "logiikkaa" aborttiväellä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Äänestä

joutuneeni juurikaan selittelemään aborttiani terveydenhuollossa, vaikka kai se sieltä papereista näkyy. En myöskään ole joutunut sitä selittelemään kenellekään muullekaan, kenelle en ole halunnut sitä selitellä, eikä kukaan ole koskaan minua haukkunut sen takia. Siis haukkunut tuolla oikeassa elämässä, tällä palstalla kylläkin ;) Tämän palstan haukkujiin en osaa kovin vakavasti suhtautua, minusta sellainen käytös kertoo enemmän siitä haukkujasta kuin kohteesta. Minulle keskeytys oli niin selvä ratkaisu, etten ole sitä jälkeenpäin katunut. Ja tiesin, että siinä elämäntilanteessa se oli minulle oikeastaan ainoa ratkaisu, joten mitkään maailman haukkujat ja hylkiönä pitäjät eivät olisi voineet sitä muuttaa. Minulle oli ihan sama vaikka kuka olisi haukkunut, koska tiesin kuitenkin itse omat syyni ja tilanteeni paremmin kuin muut. En edelleenkään välitä siitä, millaisen kuvan joku ulkopuolinen minusta on sen takia saanut. Ei ne ulkopuoliset minun saappaissani kulje ja kulkeneet eivätkä minun elämääni eläneet. Perheenjäseneni ja rakkaimmat ystäväni eivät ole muuttaneet käsitystään minusta ihmisenä abortin jälkeen ja se on tärkeintä.

Äänestä
  • mitäs jos ne sun ystävät ja perheenjäsenetkään ei ole vaan kehdannu sanoo sulle suoraan mitä oikeesti teostas ajattelee ;) Ja sillähän sulle kuitenkin on väliä? Täällä netissä uskalletaan sanoa todelliset mielipiteet mutta sitä et ota vakavasti..?

    Äänestä

  • kertoo, kirjoitti:

    mitäs jos ne sun ystävät ja perheenjäsenetkään ei ole vaan kehdannu sanoo sulle suoraan mitä oikeesti teostas ajattelee ;) Ja sillähän sulle kuitenkin on väliä? Täällä netissä uskalletaan sanoa todelliset mielipiteet mutta sitä et ota vakavasti..?

    ystäväni ja perheenjäseneni, ja todellakin tiedän, etteivät he minua yhtään entistä huonompana ihmisenä abortin takia pidä. Olen asiasta kyllä heidän kanssaan keskustellut, sekä ennen että jälkeen abortin. Täällä netissä olevat ihmiset eivät minua, minun tilannettani, tunteitani, kokemuksiani ja elämääni tunne, joten siksi heidän käsityksillään ei ole minulle juurikaan väliä. Asiallisesti esitettyyn kritiikkiin suhtaudun toki vakavasti ja vastaan siihen asiallisesti. Pelkän haukkumisen todellakin jätän täysin omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Keskeytys on minullekin aika selkeä vaihtoehto. En näe oikeastaan yhtään syytä, miksi sitä en tekisi. Olen itse ajatellut niin, etten ko. asiasta puhu juurikaan kenellekään. Tällä hetkellä olo on tämä, voi olla että se muuttuukin. En myöskään halua sitä selitellä terveydenhoidon työntekijöille. Koen, että ratkaisu ja sen syyt ovat niin vahvoja, mutta en niitä halua selitellä tuiki tuntemattomille vaan siksi, että keskeytys näkyy tiedoissani. Kiitos asiallisesta vastauksesta!

    Äänestä

  • Piia73 kirjoitti:

    Keskeytys on minullekin aika selkeä vaihtoehto. En näe oikeastaan yhtään syytä, miksi sitä en tekisi. Olen itse ajatellut niin, etten ko. asiasta puhu juurikaan kenellekään. Tällä hetkellä olo on tämä, voi olla että se muuttuukin. En myöskään halua sitä selitellä terveydenhoidon työntekijöille. Koen, että ratkaisu ja sen syyt ovat niin vahvoja, mutta en niitä halua selitellä tuiki tuntemattomille vaan siksi, että keskeytys näkyy tiedoissani. Kiitos asiallisesta vastauksesta!

    ne syyt lääkärille perustelemaan (ja hankkimaan mahdolliset lisäselvitykset sossusta), muuten et voi lainmukaista aborttia saada, pelkkä haluamisesi kun ei riitä!

    Äänestä

  • sinä joudut kirjoitti:

    ne syyt lääkärille perustelemaan (ja hankkimaan mahdolliset lisäselvitykset sossusta), muuten et voi lainmukaista aborttia saada, pelkkä haluamisesi kun ei riitä!

    Sanoin vain lääkärille, että en aio lapsia hankkia ikinä enkä tätäkään aio synnyttää niin siinähän se oli.

    Aborttia hakiessasi luultavasti joudut kyllä sen syyt lääkärillesi perusteleman ja asiasta keskustelemaan asiaa hoitavien tahojen kanssa. Minäkin jouduin. Mutta ei sitä sen jälkeen ole tarvinnut sairaalassa tai terveyskeskuksessa selitellä.

    Äänestä

  • sinä joudut kirjoitti:

    ne syyt lääkärille perustelemaan (ja hankkimaan mahdolliset lisäselvitykset sossusta), muuten et voi lainmukaista aborttia saada, pelkkä haluamisesi kun ei riitä!

    Usko nyt, että abortin saa, jos sen HALUAA! Siihen mitään selvityksiä tarvitse. Tämä tieto 2 kuukauden takaa, jolloin itse halusin ja sain abortin Helsingissä.

    Äänestä

  • nounounn kirjoitti:

    Sanoin vain lääkärille, että en aio lapsia hankkia ikinä enkä tätäkään aio synnyttää niin siinähän se oli.

    ole hoitanut virkavelvollisuuksiaan. Tosin epäilen kyllä että kukaan voisi sitä saada joutumatta selittämään sanaakaan MIKSEI halua..

    Äänestä

  • riittää!!!!! kirjoitti:

    Usko nyt, että abortin saa, jos sen HALUAA! Siihen mitään selvityksiä tarvitse. Tämä tieto 2 kuukauden takaa, jolloin itse halusin ja sain abortin Helsingissä.

    nainen tai lääkäri joutuu silloin sepustamaan tekaistuja syitä joita kirjataan sinne hakemukseen. Onkohan jollain riittänyt syiden kohtaan pelkästään että 'ei halua jatkaa raskautta' tai edes että 'hakija kokee lapsen hoidon ja kasvatuksen huomattavana rasituksena'.. epäilen.

    Äänestä

  • lääkäri ei kirjoitti:

    ole hoitanut virkavelvollisuuksiaan. Tosin epäilen kyllä että kukaan voisi sitä saada joutumatta selittämään sanaakaan MIKSEI halua..

    ei kuulu kenellekään. Itse sain ajan abortiin, kun sanoin, etten todellakaan lasta halua. Ei siinä joutunut selittelemään yhtään mitään, ainoastaan vastamaan seuraavaan kysymykseen, että oletko varma? OLEN!

    Äänestä

  • kumpi... kirjoitti:

    nainen tai lääkäri joutuu silloin sepustamaan tekaistuja syitä joita kirjataan sinne hakemukseen. Onkohan jollain riittänyt syiden kohtaan pelkästään että 'ei halua jatkaa raskautta' tai edes että 'hakija kokee lapsen hoidon ja kasvatuksen huomattavana rasituksena'.. epäilen.

    Hakemukseen rastitetaan kohta: sosiaaliset syyt. Se siitä!

    Äänestä

  • kumpi... kirjoitti:

    nainen tai lääkäri joutuu silloin sepustamaan tekaistuja syitä joita kirjataan sinne hakemukseen. Onkohan jollain riittänyt syiden kohtaan pelkästään että 'ei halua jatkaa raskautta' tai edes että 'hakija kokee lapsen hoidon ja kasvatuksen huomattavana rasituksena'.. epäilen.

    ketkäköhän tietävät paremmin mitä sinne 'hakemukseen' laitetaan, abortin tehneet vaiko te hihhulit? me olemme sentään TÄYTTÄNEET sen yhdessä lääkärin kanssa ja olemme sitä saaneet tarkastella.

    Äänestä

  • lässyttää yhtään kirjoitti:

    ketkäköhän tietävät paremmin mitä sinne 'hakemukseen' laitetaan, abortin tehneet vaiko te hihhulit? me olemme sentään TÄYTTÄNEET sen yhdessä lääkärin kanssa ja olemme sitä saaneet tarkastella.

    lomake (AB2) kuitenkin yleensä täytetä.. kun haetaan sillä syyllä 'olisi kohtuuton rasitus', ts. sosiaaliset syyt. Ja siitä AB1stäkö voi jättää ihan vaikka tyhjäks sen kohdan 21..?!

    Äänestä

  • Piia73 kirjoitti:

    Keskeytys on minullekin aika selkeä vaihtoehto. En näe oikeastaan yhtään syytä, miksi sitä en tekisi. Olen itse ajatellut niin, etten ko. asiasta puhu juurikaan kenellekään. Tällä hetkellä olo on tämä, voi olla että se muuttuukin. En myöskään halua sitä selitellä terveydenhoidon työntekijöille. Koen, että ratkaisu ja sen syyt ovat niin vahvoja, mutta en niitä halua selitellä tuiki tuntemattomille vaan siksi, että keskeytys näkyy tiedoissani. Kiitos asiallisesta vastauksesta!

    Itse olen abortin käynyt läpi kerran (muutama vuosi takaperin) ja silloin kyllä lääkäri kysyi hyvinkin tarkkaan elämän läpi. Ja minusta ihan hyvä niin. Abortin jälkeen en ole kenellekään koskaan syitäni kertonut. Joissain papereissa (esim. PAPA-kokeiden kaavakkeissa, varmaan neuvolakorteissa jne.) keskeytys näkyy siellä numerona tai olen itse sen sinne kirjannut, mutta ei kukaan ole koskaan terveydenhuollossa syitäni kysellyt tai mitenkään edes odottanut minun niitä kertovan. Enkä koskaan ole kokenut noiden tilanteiden olevan mitenkään painostavia. Ehkä se tietenkin riippuu omasta asenteestakin eli miten itse keskeytykseen ja siihen, mitä muut siitä ajattelee, suhtautuu.

    Äänestä

  • lässyttää yhtään kirjoitti:

    ketkäköhän tietävät paremmin mitä sinne 'hakemukseen' laitetaan, abortin tehneet vaiko te hihhulit? me olemme sentään TÄYTTÄNEET sen yhdessä lääkärin kanssa ja olemme sitä saaneet tarkastella.

    on kyllä se joka tekee abortin entä se joka ottaa lapsen vastaan.

    Äänestä

  • että ne syyt kirjoitti:

    ei kuulu kenellekään. Itse sain ajan abortiin, kun sanoin, etten todellakaan lasta halua. Ei siinä joutunut selittelemään yhtään mitään, ainoastaan vastamaan seuraavaan kysymykseen, että oletko varma? OLEN!

    että tässä maassa ei ole lain mukaan VAPAATA aborttia!!

    Äänestä

muutama kuukausi sitten ja ensimmäiseksi hain netistä apua/tietoa asiasta ja törmäsin tälle palstalle. Kauhistuin todella, että näinkö kaikki ystäväni ja läheiseni suhtautuvat aborttiini? Siis samalla lailla kun tämän palstan vastustajat? Pilkkaamalla, hylkimällä ja pahaa puhumalla? Mutta rohkeasti otin asian puheeksi aborttia hakiessa terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa ja he sanoivat, että abortti jakaa kyllä mielipiteitä, mutta jokainen päättää asiasta itse, eikä pitäisi kuunnella tuntemattomien pilkkoja, koska he eivät elästäsi tiedä, saati tunne sitä. Joten mieleni huojentui ja kerroin tilanteestani ja abortista muutamille läheisemmilleni ystäville ja kukaan heistä ei suhtautunut negatiivisesti, vaan erittäin ymmärtävästi. Eli ei kannata lueskella täältä vieraiden ihmisten tuomistsemista, uskon ja tiedän, että oikeat ystävät eivät hylkää, vaan seisovat rinnallasi, oli päätöksesi mikä tahansa.

Äänestä
  • et edelleenkään tiedä mitä ne 'läheisimmät' puhuu susta selkäsi takana..

    Äänestä

  • haluaa.. kirjoitti:

    et edelleenkään tiedä mitä ne 'läheisimmät' puhuu susta selkäsi takana..

    kuin sulla tai ainakin epäilet olevan, kun tuollaista jauhat!

    Äänestä

  • haluaa.. kirjoitti:

    et edelleenkään tiedä mitä ne 'läheisimmät' puhuu susta selkäsi takana..

    kuten et tiedä sinäkään mitä sinusta puhutaan...

    Äänestä

  • ikgjlg kirjoitti:

    kuten et tiedä sinäkään mitä sinusta puhutaan...

    tosin minulla nyt ei olekaan mistä miettisin puhuuko jotkut jotain, tai arvuutella pitääkö tekojani pahoina.. joten ei haittaa :)

    Äänestä

  • niin, kirjoitti:

    tosin minulla nyt ei olekaan mistä miettisin puhuuko jotkut jotain, tai arvuutella pitääkö tekojani pahoina.. joten ei haittaa :)

    selitellä ja vakuutella näköjään pitää :D Juu juu, ei oo mitään pahaa...esim. raiskatun pikkulapsen kiduttaminen ja pakottaminen raskauteen ja synnytykseen ei oo yhtään pahaa...kaikki läheises katoais kun ton tietäis.

    Äänestä

  • ken tahtoo... kirjoitti:

    selitellä ja vakuutella näköjään pitää :D Juu juu, ei oo mitään pahaa...esim. raiskatun pikkulapsen kiduttaminen ja pakottaminen raskauteen ja synnytykseen ei oo yhtään pahaa...kaikki läheises katoais kun ton tietäis.

    ei ole mitään sellaista mitä pitäisi hävetä :) sulla taitaa olla?

    Äänestä

  • piteissäni kirjoitti:

    ei ole mitään sellaista mitä pitäisi hävetä :) sulla taitaa olla?

    kiduttamista mielipiteenä sietää hävetä. Et ole varmaan kertonut läheisillesi, miten haluaisit raiskattuja pikkutyttöjä kidutettavan ja pakotettavan synnyttämään? Ja että pidät 13-vuotiasta naisena?

    Äänestä

  • haluaa.. kirjoitti:

    et edelleenkään tiedä mitä ne 'läheisimmät' puhuu susta selkäsi takana..

    Sellaisiako sinun läheisesi ovat, ihmisiä joilla on tapana puhua pahaa selän takana ystävistään? Sellainenko sinä olet läheisenä ja ystävänä muille? Onko sinun suhteesi läheisiisi niin ontolla maaperällä, että teillä on tapana olla mielin kielin kasvokkain ja morkata toista hänen selkänsä takana?

    Äänestä

  • pikkulasten kirjoitti:

    kiduttamista mielipiteenä sietää hävetä. Et ole varmaan kertonut läheisillesi, miten haluaisit raiskattuja pikkutyttöjä kidutettavan ja pakotettavan synnyttämään? Ja että pidät 13-vuotiasta naisena?

    liiottele, raskaus ei ole sen kummempi juttu 13-vuotiaallekaan, jos on fyysisesti siihen kypsä :D

    Äänestä

  • takana yksi abortti kirjoitti:

    Sellaisiako sinun läheisesi ovat, ihmisiä joilla on tapana puhua pahaa selän takana ystävistään? Sellainenko sinä olet läheisenä ja ystävänä muille? Onko sinun suhteesi läheisiisi niin ontolla maaperällä, että teillä on tapana olla mielin kielin kasvokkain ja morkata toista hänen selkänsä takana?

    ainakin mulla sanoa suoraan mitä ajattelen. Ehkä en kuitenkaan oman terveyteni vuoksi viitsisi sanoa kaikkea abortintekijälle.. koittaisin vain vältellä mahdollisuuksien mukaan sellasta henkilöö, vaikka naamatusten yrittäsin tulla jotenkin toimeen.

    Äänestä

  • on tapana kirjoitti:

    Sinäkin siis sanoisit suoraan ajatuksesi tai pyrkisit välttelemään henkilöä, josta ajattelet pahaa. Eli et kai itseäsi tuollaisen henkilön ystäväksi tai läheiseksi sen jälkeen enää laskisi. Miksi sitten epäilet, etteivätkö myöskin abortin tehneiden läheiset toimisi samoin? Miksi epäilet heidän puhuvan pahaa selän takana ystävästään, vaikka kasvokkain ollaan jotain ihan muuta? Minua jäi kummastuttamaan, ettet oman terveytesi takia sanoisi abortin tehneelle suoraan ajatuksiasi... Onko sinulla jokin sairaus joka estäisi sen, vai mitä tarkoitat?

    Äänestä

Hei! Jos päätät pitää lapsesi, on odotusaika onneksi niin pitkä, että ehdit tottua ajatukseen. Nyt varmaan olet yllättynyt ja suunnitelmasi ovat muuttuneet. Tuntuu ehkä, että sinusta ei ole siihen tai elämäntilanteesi ei voi ottaa lasta vastaan. Tämä on tietysti ajatustesi ja tunteittesi arvailua, kun en tunne sinua ja tilannettasi. Yleensä ihminen tarvitsee aikaa tottua muutokseen, tutussa pitäytyminen kun on turvallisempaa. On aika todennäköistä, että saadessasi oman lapsesi syliisi, olet onnellinen siitä, että päätit synnyttää hänet, etkä enää luopuisi hänestä mistään hinnasta. Jos päätät pitää lapsen, järjestyvät käytännön asiatkin. Lähipiirissäni on lapsi, joka oli aborttiuhan alla. Hän sai kuitenkin luvan syntyä ja on vanhempiensa kallein aarre. Vanhemmat eivät olleet enää yhdessä, kun päätös tehtiin, mutta ovat nyt. Mietit sitä, että joudutko jatkossa selittelemään päätöstä muille ihmisille. Tärkeintä ehkä kuitenkin on miettiä, joudutko selittelemään päätöstä itsellesi. Jos pidät lapsesi, et joudu varmaankaan selittelemään itsellesi vuosien päästä, oliko se oikea ratkaisu. Jos taas päätät abortoida lapsen, joudut aika suurella todennäköisyydellä vastaamaan kysymykseen ainakin itsellesi vielä vuosien jälkeen. En ole itse läpikäynyt aborttia, mutta olen menettänyt lapseni keskenmenosta johtuen. En siis katsele asiaa samasta näkökulmasta. Tiedän kuitenkin sen, että loppujen lopuksi vain ne lapset syntyvät, joiden on tarkoitus syntyä, mutta ajattelen niin, että meidän ihmisten ei kuulu sitä ratkaisua tehdä. Toiset uskovat siihen, että luonto hoitaa sen niin kuin kuuluu käydä, toiset uskovat kohtaloon, toiset Jumalaan. Tämän vuoksi kirjoitin otsikoksi Lapsi on lahja, raskaaksi tuleminen ei ole sattumaa tai virhe.

Äänestä

Pitkästä aikaan pyörähdin tälle palstalle ja huomaankin ettei täällä ole mikään muuttunut, vastustajat räyhää ja yrittävät pelotella. Itse olin samassa tilanteessa kolme vuotta sitten ainoana erona että minulla oli tuollon ihana ja kovasti odotettu alle vuoden ikäinen tyttö. Takanani oli vaikeahko synnytyksen jälkeinen masennus ja elämä alkoi pikkuhiljaa kuitenkin tuntua hyvältä. Elämäni ensimmäistä kertaa hain tietoa abortista ja eksyin tietenkin tälle palstalle ....... Ja tämä on ihan kauhea tapa hakea kokemuksia ja neuvoja. Itselläni raskaustestin tehtyäni oli päällimmäisenä kauhu ja järkytys. Kantani oli heti vahva, että en voi lasta pitää. Pahin aika oli odottaa nuo muutamat viikot että "pääsin" keskeytykseen. Aborttia pitää miettiä tarkkaan ja päätös pitää olla vahvasti oma, kenenkään pitäisi joutua sitä tekemään esim. puolison painostuksen takia. Haluan vain kertoa että minun kohdallani päätös oli oikea, eli olen todella huojentunut että pystyin tekemään niin kuin minun sisin sanoi. Rakastan alle 4 v prinsessaani hirmuisesti, mutta enempää en lapsia halua. Kohta alkaa se tuttu saarna kuinka en ansaitsisi olemassa olevaakaan jne ...... Kaikkea hyvää Sinulle ja mieti asiaa kuitenkin rauhassa. Eli varmasti oppisit rakastamaan lastasi, mutta lapsen teko on niin iso ja mullistava asia.

Äänestä
  • Oma tilanteeni on jokseenkin sama kuin sinulla. Lapsia on ennestään ja totaalikauhua tunsin, kun testi näytti plussaa. Ensimmäinen ajatus itselläkin heti, että en voi pitää lasta, en voi antaa raskauden jatkua. Syyt ovat erittäin vahvat. Lähinnä epäröin juuri ulkopuolisten mielipiteiden vuoksi. Olen asiaa miettinyt viikon ja päätös tuntuu edelleen samalta. Haluan keskeyttää raskauden. Rakastan lapsiani, mutta tietyistä syistä en halua enää lisää lapsia. Iso kiitos Minna sinulle asiallisesta vastauksesta. Kovin monet täällä tuntuvat omaavan suuren syyllistämisen taidon.

    Äänestä

  • Piia73 kirjoitti:

    Oma tilanteeni on jokseenkin sama kuin sinulla. Lapsia on ennestään ja totaalikauhua tunsin, kun testi näytti plussaa. Ensimmäinen ajatus itselläkin heti, että en voi pitää lasta, en voi antaa raskauden jatkua. Syyt ovat erittäin vahvat. Lähinnä epäröin juuri ulkopuolisten mielipiteiden vuoksi. Olen asiaa miettinyt viikon ja päätös tuntuu edelleen samalta. Haluan keskeyttää raskauden. Rakastan lapsiani, mutta tietyistä syistä en halua enää lisää lapsia. Iso kiitos Minna sinulle asiallisesta vastauksesta. Kovin monet täällä tuntuvat omaavan suuren syyllistämisen taidon.

    Nyt kyllä vaikuttaa siltä, että oikeasti toivot vastuksia vain niiltä, jotka tukevat aborttipäätöstäsi. Yritin kirjoittaa asiallisesti, ystävällisesti ja syyllistämättä, ei tästä aiheesta voi enää sen pehmeämmin kirjoittaa, jos haluaa myös tuoda kantansa esille. Mutta kuten sanoin, et halua vastauksia, jotka ovat eri mieltä kanssasi... Jos koit viestini syyllistävänä, mieti, oliko viestini oikeasti syyllistävä, vai nouseeko syyllisyys omasta itsestäsi.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    tällä palstalla. Usein vielä kaikki hiukankaan "vääränlaiset" (lue: aborttia kyseenalaistavat) vastaukset lähtee poistoon jotta vain ne aloittajaa (ja muita samanhenkisiä) miellyttävät jää jäljelle!

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Nyt kyllä vaikuttaa siltä, että oikeasti toivot vastuksia vain niiltä, jotka tukevat aborttipäätöstäsi. Yritin kirjoittaa asiallisesti, ystävällisesti ja syyllistämättä, ei tästä aiheesta voi enää sen pehmeämmin kirjoittaa, jos haluaa myös tuoda kantansa esille. Mutta kuten sanoin, et halua vastauksia, jotka ovat eri mieltä kanssasi... Jos koit viestini syyllistävänä, mieti, oliko viestini oikeasti syyllistävä, vai nouseeko syyllisyys omasta itsestäsi.

    Ehkä kirjoituksestani sai sen kuvan, etten muunlaista vastausta halunnut, kuin omaa päätöstäni tukevia. Asia ei kuitenkaan ole ihan niinkään, vaikka vastasin vain Minnan viestiin. Kirjoititkin asiallisesti, enkä kokenut sinun viestiäsi syyllistävänä. Ehkä enemmänkin jotkut muut viestit, joita tämän asian tiimoilta on tullut tähän ketjuun paljonkin. Ilmeisesti täällä käy useinkin niin, että asia rupeaa rönsyilemään hiukan vierestäkin? En tiedä, koska en kovin usein ole näillä sivuilla vieraillut. Jotenkin nyt vaan kaipasin mielipidettä/toista näkökantaa, vaikka tavallaan oman päätöksen olenkin tehnyt. Ja vaikka oma päätökseni on ollut alusta lähtien sama, niin silti sinunkin kirjoituksesti pisti miettimään asiaa vielä uudestaan. Koen sen hyvänä. Näin ainakin voin olla 100 % varma päätöksestäni, kun sen aika tulee. Olen oikeasti miettinyt tätä asiaa monelta kantilta, ja aina lopputulos on sama. Kiitos siis sinullekin kirjoituksestasi.

    Kiitos, kun jaksoit vastata minulle vielä ystävällisesti. En tiedä, miksi olin niin pettynyt, ehkä siksi, kun jotenkin koin tärkeäksi kirjoittaa sulle. Ja yritin olla kiihkoilematta :) Taitaa olla niin, että oma keskenmenoni saa minut ottamaan henkilökohtaisesti muidenkin maha-asukkien asiat. Toivon sinulle kaikkea hyvää, oli päätöksesi mikä hyvänsä!

    Äänestä

  • Piia73 kirjoitti:

    Ehkä kirjoituksestani sai sen kuvan, etten muunlaista vastausta halunnut, kuin omaa päätöstäni tukevia. Asia ei kuitenkaan ole ihan niinkään, vaikka vastasin vain Minnan viestiin. Kirjoititkin asiallisesti, enkä kokenut sinun viestiäsi syyllistävänä. Ehkä enemmänkin jotkut muut viestit, joita tämän asian tiimoilta on tullut tähän ketjuun paljonkin. Ilmeisesti täällä käy useinkin niin, että asia rupeaa rönsyilemään hiukan vierestäkin? En tiedä, koska en kovin usein ole näillä sivuilla vieraillut. Jotenkin nyt vaan kaipasin mielipidettä/toista näkökantaa, vaikka tavallaan oman päätöksen olenkin tehnyt. Ja vaikka oma päätökseni on ollut alusta lähtien sama, niin silti sinunkin kirjoituksesti pisti miettimään asiaa vielä uudestaan. Koen sen hyvänä. Näin ainakin voin olla 100 % varma päätöksestäni, kun sen aika tulee. Olen oikeasti miettinyt tätä asiaa monelta kantilta, ja aina lopputulos on sama. Kiitos siis sinullekin kirjoituksestasi.

    miettiä minkälaista elämä 5 tai 10 vuoden päästä on. Elämästä ei koskaan tiedä eikä tarkkaan voi suunnitella. Joitain asioita saattaa katua eri tilanteessa paljon myöhemmin vaikka olisi luullut päätöksen olleen kuinka varma. Harvemmin kai lasta katuu kuin aborttia? Olisiko kuitenkin parempi katsoa kuin katua?

    Äänestä

  • kannattaisi kirjoitti:

    Jos jotain, niin juuri tuota tulevaisuutta olen tässä miettinyt. Ja sen miettiminen on vahvistanut omia ajatuksia. On muutama vahva syy tälle päätökselle,eikä niistä suinkaan pienin ole periytyvän sairauden pelko, jota ei voi nähdä ultrassa jne. En halua enää sairasta lasta. Itsekkäästi sanottu, mutta täysin totta. Harvemmin lasta katuu, keskeytystä varmaan paljon useammin. Minä en vaan ole nyt valmis lapsen saantiin.

    Äänestä

Jos sinä nyt jo mietit että onko abortti sinulle sittenkin väärä ratkaisu niin sinun kannattaa miettiä tarkkaan mitkä ovat muut vaihtoehdot. Älä tee väärää ratkaisua! - abortti - äidiksi lapselle - lapsi adoptioon Ja ainoastaan tuo ensimmäinen ratkaisu pitää tehdä pian. Muissa ratkaisuissa sinulla on aikaa miettiä rauhassa, ainakin raskauden loppuun asti.

Äänestä
  • Kukaan, ei kukaan, joka ei lasta halua, odota ja synnytä sitä antaakseen laspen adoptioon! Ei kukaan!

    Äänestä

  • olko hulluja! kirjoitti:

    Kukaan, ei kukaan, joka ei lasta halua, odota ja synnytä sitä antaakseen laspen adoptioon! Ei kukaan!

    noiden kiihkomielisten solvaustesi sijaan miksi joka vuosi tulee adoptioon muutaman kymmentä lasta??

    Äänestä

Tein positiivisen testin pääsiäisenä ja samat oli ajatukset pitkään... En tiennyt mitä piti teahdä tai ajatella koska yllätys se minullekkin oli. Eikä niin mukava. Mietimme vastausta kysymykseen kauan,viikolle yhdeksän asti ja päädyimme keskeytykseen. Haluaisin kertoa sinulle toimenpiteestä minkä koin jos se auttaa päätöksessä. menin maanantaina ottamaan ns.esilääkityksen sairaalaan jossa kerrottiin toimenpide huolella, mikä minulta meni kyllä ihan ohi kun jännitti kuitenkin jonkin verran. Keskiviikkona menin sitten aamusta poliklinikalle ja olin siellä yhteen asti päivällä. Itse koin keskeytyksen tosi kivuliaana, olin kyllä äärirajoilla että tehdäänkö se kemiallisesti vai kaavintana sain vielä kuitenkin kemiallisen mikä on muka luonnollisin tapa keskeyttää eli lääkkeillä aiheutetaan keskenmeno. Tunsin kaikki supistukset ja poltot jopa sen kun se tai hän tuli pois sieltä. Ei ollut helppo juttu henkisesti eikä fyysisesti. Kerrottiin myös että jälkiseurauksena voi tulla kohtutulehdus, missä piti olla pieniriski saada se mutta vahinko oli lapsi mitä ei pitänyt tapahtua ja niinpä sain tulehduksenkin, mikä oli kivuliaampi kuin keskeytys. en tiedä vielä sainko vielä kaupan päälle sen että en voi enää saada lapsia, kuulemma sekin epätodennäköistä niinkuin kaikki muukin. Pitää muistaa että ei kaikki koe asioita samalla tavalla, se voi mennä hyvinkin. Tapahtuma ei muuta sinua ihmisenä, ja se on ihan sama mitä muut siitä ajattelee. Tää on sun elämä ja sun kroppa teet niille mitä haluat. Pahempi se on että pidät lapsen josta et oo varma kun se ei oo paita minkä voi palauttaa tai että tunnet jääneesi paitsi jostain. Papereissa se näkyy aina, mutta en usko että joutuu selittelemään sitä kenellekkään. Päätös ei tuu olemaan helppo ja ainut oikea päätös on se mitä itse haluat! Älä tee kumpaakaan suuntaan päätöstä muiden mielipiteiden pohjalta.

Äänestä

Hei sinulle. Tiedän mitä koet, miltä susta tuntuu. Mulle raskaustestin tuloksen näkeminen oli ihan ok juttu, mutta mitä pidemmälle raskaus meni, se ahdisti mua suunnattomasti. Minulla ja miehelläni on jo viisi lasta, olen lähes 40, lapset jo aika isoja...en jaksaisi aloittaa kaikkea alusta, en en en. Päätös oli siis keskeytys ja sen teimmekin. Olemme tyytyväisiä tähän, sillä meillä on nyt pääasiana jo olemassaolevian lasten hyvinvointi. Vauva ei enää mahdu taloomme, haluamme olla näin. Ja mitä siihen tulee, mitä muut ajattelevat..meille kaikki sanoivat että oli aivan oikea päätös, meille läheiset ihmiset tietävät tilanteemme, muiden mielipiteet saavat mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Itse olen asennoitunut asiaan näin, tämä oli ainoa oikea ratkaisu meidän perheelle. Täytyy ajatella kokonaisuutta, muita lapsia, koko elämää. Jos se vain on parempi näin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Piia73 kirjoitti:

Niin siinä sitten kävi, että olen raskaana kaikista toiveista huolimatta. Suuren suuri kirosana pääsi, kun testi näytti plussaa. Mitä tehdä? Niin, keskeytys, oli ensimmäinen ajatus. Päälimmäisenä se on vieläkin. Tänään lääkärissä käyneenä ajatus vahvistui, vaikkei lääkäri kannustanutkaan siihen suuntaan. Omat ajatukset ovat aika sekaisin... Itse haluaisin keskeytyksen. Lähinnä ulkoiset paineet sotivat sitä vastaan. Mitä joku ajattelee minusta, jos/kun kuulee minun tehneen raskauden keskeytyksen? Millaisen kuvan se antaa minusta? Tunteeton hylkiö? Tuleeko asia aina uudelleen ja uudelleen ilmi lääkärissäkäyntien yhteydessä ja joudunko selittelemään sitä mahdollisesti vielä eläkeläisenäkin? Voinko salata asian julkiselta terveydenhuollolta? Miksi sitten taas pitäisin ei-toivotun lapsen? Voiko joku ottaa asiallisesti kantaa? Moraalisaarnoja en kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu