Neurologisista

Muutama vuosi sitten äkillinen kipu iski risti-selkään, enkä pystynyt kävelemään ilman apua. Kaverit kiikutti mut sairaalan päivystykseen. Selkä kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään, mikä kivun aiheutti. Kipulääkepresetti käteen ja kotiin. Kipu ei hellittänyt, vaikka söin tupla- annoksen mitä lääkäri oli määrännyt. Pari päivää kului ja mut vietiin ambulanssilla yksityiselle lääkäri asemalle, jossa ilman kuvausta lekuri totesi mulla olevan välilevytyrä ja se leikattiin välittömästi ja selkä tuli kuntoon. Sairaalasta tilatuista sairauskertomuksia ei ollut edes mainintaa, että olisin edes käynyt siellä kuvauttamassa, mutta pahan kaularankarappeuman aiheuttajaksi oli kirjattu Dystonia. Jos potilaalla on Dystoniadieknoosi, niin ei välttämättä selkää leikata, koska selkäkipu johtuu Dystoniasta. Kipupumppu asennetaan, koska Dystoniapotilaan selkäkipu johtuu aivoista, eikä leikkauksesta ole hyötyä. Minulle kävi hyvä tuuri, että leikattiin.
1607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä on ihan kylmän määrätietoista touhua. Terkkarissa ei ole varaa tutkituttaa ihmisiä kovin tarkasti, joten lyödään kipurespa/masennuslääke käteen, ja toivotaan parasta. Jos ongelma jatkuu, niin yleensä potilas itse tajuaa että täytyy mennä yksityiselle, jolloin yhteiskunnan ei tarvi kustantaa koko touhua. Tosin saanen epäillä että yksityiselläkään saa kaikki vaivat korjattua oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairauksista kirjoitti:

Muutama vuosi sitten äkillinen kipu iski risti-selkään, enkä pystynyt kävelemään ilman apua. Kaverit kiikutti mut sairaalan päivystykseen. Selkä kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään, mikä kivun aiheutti. Kipulääkepresetti käteen ja kotiin. Kipu ei hellittänyt, vaikka söin tupla- annoksen mitä lääkäri oli määrännyt. Pari päivää kului ja mut vietiin ambulanssilla yksityiselle lääkäri asemalle, jossa ilman kuvausta lekuri totesi mulla olevan välilevytyrä ja se leikattiin välittömästi ja selkä tuli kuntoon. Sairaalasta tilatuista sairauskertomuksia ei ollut edes mainintaa, että olisin edes käynyt siellä kuvauttamassa, mutta pahan kaularankarappeuman aiheuttajaksi oli kirjattu Dystonia. Jos potilaalla on Dystoniadieknoosi, niin ei välttämättä selkää leikata, koska selkäkipu johtuu Dystoniasta. Kipupumppu asennetaan, koska Dystoniapotilaan selkäkipu johtuu aivoista, eikä leikkauksesta ole hyötyä. Minulle kävi hyvä tuuri, että leikattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu