Haluan auttaa ystävääni, joka on jatkuvasti stressaantunut. Hän kertoi sen johtuvan siitä, että hän haluaa kontrolloida kaikkea, ja saa siksi vaikka stressiä jo pelkästään vapun viettämisestä. On niin paljon tapaamisia yms. Mikä tässä voisi olla kyseessä? Jokin mielenterveyshäiriä? Hän mietti onko olemassa jotain kursseja, jossa opetellaan rentoutumaan yms.
Antakaa jotain vinkkejä. Ilkeilyt voi jättää pois, koska kyseessä on ihan todellinen ja harmillinen ongelma.
Kontrollointi
ongelmana
3520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rentoutumaan ei varsinaisesti voi opetella, koska ihminen vain oppii olemaan olematta rentoutunut. Eli ihminen löytää itselleen tavotteita ja toimia ja ajatuskulkuja, jotka vievät häntä mukanaan. Miksi ihminen niin tekee, riippuu tapauksesta. Esim. syy voi olla, että halutaan pitää yllä jotain elämän kuvaa, jonka ajatellaan olevan se, mikä 'kuuluisi' olla mutta mitä ei todellisuudessa itselle haluta. Silloin tulee kiire, kun yritetään tehdä asioita, joita ei todella haluta tehdä. Kiire on ilmaisu siitä, että otetaan kontolle sellaisia asioita, joille ei haluta antaa aikaa. Siksi sitä aikaa ei sitten myöskään niille jää. Sitten ehkä sekoitetaan pakkaa viljelemällä aikaa asioille, joita ei haluta tehdä, ottamalla se niiltä asioilta, joita halutaan tehdä. Ja sitten on todella ikävää. Ja kiire. Kun pitää mennä.
Kauhee kiire ja stressi mulle tulee työn tekemisestä, eli se on sitä mitä luulen että on pakko tehdä jotta olisin muitten mielestä arvokas ihminen. Ja toinen jumalatonta stressiä aiheuttava on sukulaisissa käyminen. Se ei tosissaan kiinnosta yhtään, mutta pakko aina mennä jotta jälleen olisi muitten mieluinen.. Voi tätä elämää - muitten takia me vaan eletään niinkuin eletään!
Se kyllä helpottaa mutta sen eteen ainakin ite olen joutunut tekemään töitä. Ei ole helppoo. :) Ja melkein parempi joskus kohdata ihmiset siinä ahdistuksessa, ne joiden vuoksi tai kohti kokee sitä ahdistusta. Se ahdistus ei aina olekaan kuin oman mielen värittämää, missä mieli koettaa selittää aikaisemman huonon (itselle ja muille epäedullisen, ei itsetuntoisen) päätöksen hyväksi. Väärä on siis tuotava oikean luokse takaisin. Se varsinainen tuska on siinä, että syyllistää itseään mutta itselle on paljon helpompi kaivaa ne syyt siihen ikävään muista ihmisistä. Tiedän. Pahuksen vaikeaa. Kun osais vaan olla niin kuin suoraan itsensä. Se oppi hyvään kiireettömään ja stressittömään olemiseen lähtee harjoituksesta, kun sillä hetkellä kun aavistaa hankaluuksia kohtaakin sen konfliktin sen toisen ihmisen kanssa ja onnistuu heti ratkaisemaan sen koko tilanteen sielukkaasti. Muuten se sitten taas venyy viikkojen ja kuukausien ja vuosien varrelle ja ei aukea ennen kuin purkaa koko roskan. Oi oi! Kaikkea sitä onkin saanut tehdä! :)