Mitä tarkoittaa

urheilutapahtuman jälkeen, kun ollaan grillaamassa, ja kun yksit seisot grillin edessä, suojaisessa paikassa, etteivät muut näe: Tulee yht`äkkiä taakse ja sanoo jotakin epämääräistä, mitä en ymmärrä. Sellaista, mikä ei valkene minulle heti sillähetkellä eikä jälkeenkään, kun olen kotona miettinyt. Lisäksi tuo tuttu ( urheilupiireistä tuttu) "ystäväni", minua vanhempi mies, silitti ensin olkapäätäni, sitten tarttui siihen lujaa ja mumisi jotakin seuraavanlaista: "Näin se vaan kuule on, näin sen pitää mennä." Sitten mies meni muun porukan luo ja jäi sinne juttelemaan. Mies on ihan täysjärkinen, jopa fiksu, ihan hyvän näköinenkin, mutta myös 4 lapsen isä. Työskentelee yrittäjänä ja on tietääkseni hyvä isä lapsilleen ja "uskollinen" aviomies. Minun miesystäväni oli myös mukana ( urheilija hänkin) mutta hän ei nähnyt tapahtunutta enkä ole kertonut hänelle. Mitä tuo yleensä niin fiksu mies tarkoitti tapahtuneella ? Minun ei varmaan pitäisi asiaa miettiä enempää, mutta minkäs voin, kun tässä ajoittain, toistuvasti tuo "välikohtaus" putkahtaa mieleeni. Ja öisin kun herään, mietin asiaa, mitä hän tarkoitti tuolla käyttätymisellään? Kertokaa, olisin kiitollinen
0548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kun mies varoittamatta kirjoitti:

urheilutapahtuman jälkeen, kun ollaan grillaamassa, ja kun yksit seisot grillin edessä, suojaisessa paikassa, etteivät muut näe: Tulee yht`äkkiä taakse ja sanoo jotakin epämääräistä, mitä en ymmärrä. Sellaista, mikä ei valkene minulle heti sillähetkellä eikä jälkeenkään, kun olen kotona miettinyt. Lisäksi tuo tuttu ( urheilupiireistä tuttu) "ystäväni", minua vanhempi mies, silitti ensin olkapäätäni, sitten tarttui siihen lujaa ja mumisi jotakin seuraavanlaista: "Näin se vaan kuule on, näin sen pitää mennä." Sitten mies meni muun porukan luo ja jäi sinne juttelemaan. Mies on ihan täysjärkinen, jopa fiksu, ihan hyvän näköinenkin, mutta myös 4 lapsen isä. Työskentelee yrittäjänä ja on tietääkseni hyvä isä lapsilleen ja "uskollinen" aviomies. Minun miesystäväni oli myös mukana ( urheilija hänkin) mutta hän ei nähnyt tapahtunutta enkä ole kertonut hänelle. Mitä tuo yleensä niin fiksu mies tarkoitti tapahtuneella ? Minun ei varmaan pitäisi asiaa miettiä enempää, mutta minkäs voin, kun tässä ajoittain, toistuvasti tuo "välikohtaus" putkahtaa mieleeni. Ja öisin kun herään, mietin asiaa, mitä hän tarkoitti tuolla käyttätymisellään? Kertokaa, olisin kiitollinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu