Uusi Dan Brown

Rick_Blaine

Seuraava kirjoitus sisältää juonenpaljastuksia tulevasta Dan Brownin kirjasta, joten jos haluat säilyttää jännityksen lopeta lukeminen tähän. Seuraavassa Dan Brownin kirjassa seikkaillaan jälleen Euroopassa. Koska Ranska ja Italia on jo käyty läpi vuorossa on tällä kertaa Saksa, ja natsien aikoinaan jahtaamat kulttiesineet. Kirjassa on muutamia viittauksia symbolien merkityksiin ja alkuperään, esimerkiksi hakaristi. "Tiesitkö että natsitunnuksen takana oli Göring", kertoo Langdon. "Hän tutustui tunnukseen ollessaan Ruotsissa vaimonsa sukulaisten luona." Tällä kertaa kirjan yhdysvaltalaiseen yleisöön vetoavana vieraana kielenä on ns. korkkari-saksa. Kirjan päähenkilö oivaltaa asioiden tilan noin 20 sivua sen jälkeen kun lukija on ne oivaltanut. Kirjassa tapahtuu muutama pikku-ihme a'la daVinci-koodi: kuuro palkkamurhaaja saa yhtäkkiä kuulonsa takaisin, tai Enkelit ja Demonit: niukasti pukeutunut sankaritar on laittanut aseen Langdonin taskuun, koska se ei hänen asusteisiinsa mahdu. Kuitenkin eräässä kohtauksessa hän vetää aseen esiin. Punastuttaa kun miettii mistä hän sen veti. Langdon ei pääse nukkumaan ennen kuin juttu on ratkaistu. Roistoksi paljastuu henkilö jota ei ensi alkuun osata epäillä, kun taas roistoksi epäillyt todistavat syyttömyytensä kuolemallaan. Kesken tiukan takaa-ajon Langdon unohtuu haaveilemaan, sekä miettimään omaa erikoisalaansa. Pääpahis käyttää palkkamurhaajaan päin kaksinaamaisuutta tarkoittavaa mytologiasta otettua nimeä. Langdonin ja sankarittaren välillä on nyyrikkitasn alittavia sensuaaleja kohtauksia.

3

1390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paperipallo

      Vähä tyhmää! Sillo kun luin da Vinci koodin ajattelin et vitsit tää on hyvä ja haluun lukee lisää tuotantoo tält kirjailijalt. Mut sit mä luen Enkelit ja demonin ja se on ihan sen daVincin uusinto. Olihan se iha ok mut ärsyttävää ku Brown ei pysty tekee mitää uutta. Ja nyt sä kerrot et se tekee Saksaan sijottuvan samanlaisen kirjan? Veikkaanpa et siin on taas täysin sama rakenne mut vaan erilaiset puitteet ja uudet "viisastelut". Ja silti siitä tehdään todennäkösesti leffa ja suuret ylistykset perään..

      • ja Demonit

        tämä Enkelit ja Demonit on ilmestynyt kylläkin ennen Da Vinci-koodia!


      • Luetun ymmärtäminen
        ja Demonit kirjoitti:

        tämä Enkelit ja Demonit on ilmestynyt kylläkin ennen Da Vinci-koodia!

        Onko jossain päinvstaista väitetty?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3752
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2058
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1713
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1684
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1430
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1176
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      974
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      904
    Aihe