eikö tää nyt ole itsestäänselvyys, että lapsi tarvitsee vanhemmat, ja vanhemmuus tarkoittaa minulle sitä, että siinä on kaksi juridisesti samoilla velvollisuuksilla ja oikeuksilla varustettua rakastavaa vanhempaa.
äitiys ja isyys, se on ikivanha käsite ja ikivanhoilla arvoilla valjastettu. Onhan se kiva, sille perheelle, jossa isä ja äiti on yhdessä kasvattamassa lasta, vaan yhtä kiva on se että lapsella on kaksi vanhempaa, ja näinollen oikeus molempiin vanhempiin, myös kriisin sattuessa.
Olen itse yksinhuoltaja isä, hetero ja hyvin näissä saappaissa viihtyvä. Ollaan elelty kaksin lapseni kanssa jo 4vuotta, äiti on olemassa, mutta eromme jälkeen hän ei kyennyt lapsestamme huolehtimaan. Olen oikeuden päätöksellä tässä aika harvinaisessa tilanteessa.
Ja ihan tämän tilanteen kanssa, olen ehkä kerrankin oikeasti ajatellut lapsen etuuksia yleisesti, ja sitä kuinka itsestäänselvyytenä tätä vanhemmuutta on pidetty. Nyt tämä kyseinen adoptiolaki verrattiin esimerkiksi naisparien tarpeeseen rinnastaa oma suhteensa miehen ja naisen avioliittoon, ja kävin miettimään miten ikinä kukaan pystyy leikkimään lapsenoikeuksilla, eli tuskin tämä lakiesitys on aikuisten tarpeisiin rakennettu, vaan kyllä tässä on varmasti lähdetty ensisijaisesti lapsen oikeuksista, ja tarpeista.
En tällä kirjoituksellani tahdo nostaa itseäni marttyyriksi, vaan lähinnä kertoa oman muuttuneen näkökulman, vanhemmuus on raskasta ja vastuullista ihan varmasti kaikille pareille, mutta lapsenoikeuksista kiinnipitäminen, se on asia mistä en tahdo että missään suhteessa tingitään. ja tämä kyseinen lakiesitys ei tingi, vaan antaa varmasti enemmän kuin ottaa.
nostan hattua niille naisille ja miehille, jotka vilpittömästi tahtovat lapsen parasta, perhemallista tai omista tarpeista riippumatta. On iso juttu olla vanhempi :) sillä ei niin väliä onko isi tai äiti.
voi jumankauta..
adoptio-oikeudet
4729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuo aamutv:n keskustelu kirvoittanut näitä tunteita? Itse elelen mukavasti uusiofuusio perheessä, ja heti kun lakipykälä astuu voimaan, tulen lapsilleni olemaan myös juridisesti vanhempi :) tämä on sovittu ensisijaisesti lasten kanssa. Meidän perheen vanhin on kuitenkin jo 13-vuotias, ja tietää suhtkoht tän maailman pyöritykset. Oli aikas mukavaa, kun sanoi äsken jo toistamiseen, että kun toi laki tulee, niin viittisitkös millään alkaa sit juridiseks äipäks kans.. ja siitä ei epäilystäkään! Ei sillä että tässä eroa pelätään, vaan sillä, että koskaan ei tiedä mitä voi sattua ja koskaan ei voi olla liian varma tuuristaan vaikka onnestaan olisikin, siksi kai niitä vakuutuksiakin otetaan, turvaksi.
niin suoraan sanoen hemmetin huonosti heteroperheet voivat ja huolehtivat lapsistaan. Toisaalta on turha vaatia sellaista homo- tai lesbopareilta, johon heteroparitkaan eivät ole pystyneet: täydelliset perheet, ei avioeroja jne. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Uskoisin, että kuitenkin kynnys yrittää lasta on paljon suurempi seksuaalivähemmistöperheissä ja siten voisi naisen logiikalla ajatella, että nämä lapset ovat todella toivottuja ja odotettuja. Ei myöskään pidä verrata heteropariskuntia ja lesbo/homopariskuntia, eivät ole sama asia, turha yrittää ajatella niin, ei ole. Ja itse inhoan kahta asiaa lesbona: kysymystä kumpi teistä on mies ja ajatusta, että lesboparissa toinen edustaisi isää ja toinen äitiä. Lesbot eivät voi elää heteroelämää, koska eivät ole heteroita rautalangasta vääntäen, on löydettävä oma tapa. Ero on pieni, mutta se on olemassa. Jos ajatus menee niin, että lesboparin ei tulisi tehdä lapsia, koska me heterot ja meidän heteroiden lapset tulemme tekemään tuon lapsen elämän ikäväksi, niin olisiko terapiassa käynnin tai eheytyksen paikka ; )
että kyky vanhemmuuteen jotenkin riippuisi seksuaalisesta suuntautumisesta. Sama kuin ihmisen kyky ilmaista itseään riippuisi jotenkin siitä, kirjoittaako oikealla vai vasemmalla kädellä...toinen on henkilökohtaista osaamista ja taipumuksia, toinen luontainen ominaisuus. Minä en ole äidillinen nainen, siksi kunnioitan niitä, jotka ovat kypsiä ja valmiita kasvattamaan myös lapsia hyviksi aikuisiksi. Eikä tässä maailmanajassa ole varaa heittää hukkaan yhtäkään mahdollisuutta kasvamiseen ja kasvattamiseen. Kysymys ei ole perhemalleista vaan ihmisistä, olivat valtakunnan Mikkoset asiasta mitä mieltä hyvänsä=)
"vasuri" vaimoineen pohtii lapsen hankkimista perheeseen( vaikka sanotaankin, ettei lapsia hankita, vaan niitä saadaan ). Ollaan molemmat jo yli kolmenkymmenen ja haaveena olisi saada yhteinen lapsi meidän pieneen perheeseen. Surua aiheuttaa se, että mahdollinen tuleva lapsi ei nykylakien mukaan olisi juridisesti meidän molempien. Ja itsekkäästi sanon myös sen, ettei se suru aiheutu pelkästään lapsen vuoksi vaan myös itsemme: mitä jos biologinen äiti kenties kuolee? Miten lapsen ja toisen äidin käy? Kenelle lapsi menee? Kuinka julmaa olisi riistää lapsi toiselta vanhemmaltaan ja kuinka julmaa olisi riistää lapselta toinen äiti? Vai pitääkö vaan ajatella, ettei meitä ole tarkoitettu äideiksi? Ollaanko me ainoita tämän ajatuksen kanssa, joka välillä tuntuu että repii sydäntä ihan riivatusti? :(