Ennustuksesta

Ennustamaan voi opetella lähes kuka tahansa, vähänkin potentiaalia omaava henkilö. Tähän voi pystyä meditoimalla ja harjoittelemalla erittäin syvää transsia paljon jotta pystyy siirtymään astraalitasolle joutuisasti, oppia katsomaan aikaan (eteenpäin) ja onkimaan ihmisten alitajunnasta vastauksia tulevaan. Prophesian lahjan voi ihminen saada syntyessään ihan randomisti. Tällöin ennustaminen ja tulevaan näkeminen on luontainen kyky. Tällaiset yksilöt ovat yhteiskunnassa sellaisia hiljaisia ehkä hieman syrjittyjä, mutta määrätietoisia yksilöitä. noin. 1/5000
6571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oikein "Prophesian" lahja ja että oikein 1/5000 omaa sellaisen "prophesian" lahjan. Mitäpä jos "vanha sielu" alkaisit ihan oikeasti osoittaa sitä vanhaa kokemustasi ja lopettaisit tuollaiset lapselliset pelleilyt ja esittämisen? Kerrotko ensiksi että mistä tuo tieto on peräisin että "prophesian" lahja on yhdellä viidestätuhannesta? Toiseksi noin vanhan sielun pitäisi myös osata puhua selvää suomea eikä keksiä suominglish-sanoja joita ei ole olemassakaan. Vai kutsutko itseäsi propheetaksi?

Äänestä

että ennustamisen voi opetella kuka tahansa. Olen sitä viestättänyt monella palstalla, mutta se ei mene perille. Eli että se vaatii vain työtä. Harjoittelua ja harjoittelua. En itse ole mennyt minhinkään transsiin, vaikka tajuan tuon, että aika on tässä ja kaikki on tässä. Kaikki tieto on saatavissa ajasta ja aikaudesta riippumatta. Itse voin jutella triljoonia vuosia sitten olleen tai tulevan sielun kanssa (siis maan päälle tulevan kanssa - tämä on vitsikästä kun tietää). Itse en usko että vain harvat voivat saada randomisti tämän taidon. Uskon siihen, että jos halua on (useilla ei ole ja useilla on usko siihen, että se on radomien taito), niin sen saa pelkällä HARJOITTELULLA. Tässä ei ole mitään mystistä, kuten meille on tuhansiin vuosiin tokutettu. Ehkä miljooniin, triljooniin, megatriljooniin vuosiin.

Äänestä
  • Moro ! Minä ainakin haluaisin harjoitella ennustamista, ai miksi. No aivan sen takia koska nuorempana mulla oli ihme juttuja esim, "tuntuu siltä kuin..." "aivan kuin olisin ennenkin ollut täällä...(Déjà Wu -ilmiöitä)" Sitten oli sellasia käänteis juttuja. Minun siis oli pakko ajatella asioita toisin päin eli negatiivisesti, niin sattui asiat aina positiivisesti. Olin tuosta tietoinen ja sitä jotku ihmetteli. Sitten on sellasia ihme juttuja että jos sanon jotain mitä en mieti, niin se toteutuu. Nykyään ei oikein mitään tapahdu, olenko siis liian väsy ajattelemaan, nytkin kirjoitan väsyneenä työpäivän jälkeen ja tekstini voivat olla hieman sekavia.

    Äänestä

ei muuta tarvita kuin intuitio, hyvä mielikuvitus ja verbaalista esityskykyä. Vai että "prophesia" ja "randomisti". Jos sanoilla haluat brassailla, niin käytäpä suomenkielen sivistyssankirjaa. Nuo tekosanat ei vakuuta ketään.

Äänestä
  • Enpä tiedä teidän harjoituksistanne, mutta itse olen aina kyennyt näkemään tulevaa. Olen aina vaistonnut asioita ja tiedän lopputuloksen johonkin tiettyyn asiaan. Minusta ennustamista ei voi harjoitella vaan se kyky/lahja joko annetaan tai ei anneta ihmiselle. En ole koskaan tarvinnut sivistyssanakirjaa kertoessani jollekin henkilölle hänen kysymyksiinsä vastausta. Minä uskon Luojaan, Maailmankaikkeuteen joka Viisaudessaan osaa kyllä erottaa jyvät akanoista.

    Äänestä

  • vähäuskoiset kirjoitti:

    Enpä tiedä teidän harjoituksistanne, mutta itse olen aina kyennyt näkemään tulevaa. Olen aina vaistonnut asioita ja tiedän lopputuloksen johonkin tiettyyn asiaan. Minusta ennustamista ei voi harjoitella vaan se kyky/lahja joko annetaan tai ei anneta ihmiselle. En ole koskaan tarvinnut sivistyssanakirjaa kertoessani jollekin henkilölle hänen kysymyksiinsä vastausta. Minä uskon Luojaan, Maailmankaikkeuteen joka Viisaudessaan osaa kyllä erottaa jyvät akanoista.

    "Se, joka itsensä ylentää, alennetaan." Niin sanoraan sanassakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Targo kirjoitti:

Ennustamaan voi opetella lähes kuka tahansa, vähänkin potentiaalia omaava henkilö. Tähän voi pystyä meditoimalla ja harjoittelemalla erittäin syvää transsia paljon jotta pystyy siirtymään astraalitasolle joutuisasti, oppia katsomaan aikaan (eteenpäin) ja onkimaan ihmisten alitajunnasta vastauksia tulevaan. Prophesian lahjan voi ihminen saada syntyessään ihan randomisti. Tällöin ennustaminen ja tulevaan näkeminen on luontainen kyky. Tällaiset yksilöt ovat yhteiskunnassa sellaisia hiljaisia ehkä hieman syrjittyjä, mutta määrätietoisia yksilöitä. noin. 1/5000

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu