eli otsikossa se kysymys olikin, voiko olla mahdollista selviytyä ns. "omin neuvoin" paniikkihäiriöstä?
olen kokeillu muutamaa lääkettä ja tiedän että olis viel monia mitä vois kokeilla mutta en jaksa.. kun ei en auta nii ei auta.
mulla oireena on hengenahdistus, ei juuri muuta. sitä on lievänä koko ajan, aamusta iltaan mutta joskus saan ns. kohtauksiakin, mutta en missään tietyssä tilanteessa. en esim. pelkää julkisia paikkoja tmv. viime aikoina kohtaukset ovat tulleet kotona, yhtäkkiä kesken kaiken kivan tekemisen. ja sitten kun sellainen pitkästä aikaa tuli noin ns. ilman syytä, aloin toki pelätä niitä ja nythän se on koko ajan ilmassa pieni paniikin poikanen.
mutta kun en hitto vie halua antaa sille periksi!!! etenkin kun mulla ei taida olla kovin vaikea tää, monilla varmasti paljon pahempaa.
voinko mä päästä täst yli jotenkin ilman lääkitystä?
nyt olen ajatellut tällaisia asioita tehdä itseni hyväksi:
-en juo kofeiinia, koska se saa minut hermostumaan ja saan rytmihäiriöitä
-liikun, urheilen joka päivä (olen ylipainoinen ja tarkoitus olisi laihtua...)
-yritän olla stressaamatta niin paljon
-koitan ajatella positiivisesti
-syön terveellisesti
-en välttele mitään tilanteita, käyn ihmisten ilmoilla kuten ennenkin
-teen hengitysharjoituksia
voikohan noista asioista olla oikeesti apua, vai haaskaanko aikaani vaan kun en halua taas aloittaa uutta lääkettä. nyt siis käytössä on mirtatsapiini, joka on vienyt masennuksen hyvin pois mutta ei paniikkioireilua.
voiko paniikkihäiriöstä selvitä ilman lääkkeitä?
ei jaksa lääkekokeiluja enää
3486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
terapiaa lääkityksen rinnalla? Ei pelkällä lääkityksellä pitkälle potkita
sellaiseen tarvetta. mulla ei ole taustalla mitään tarumaattisia kokemuksia, tämä kaikki vain alkoi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. kävin kyllä ussean kk ajan keskustelemassa psyk.sh kanss. aloittaja
Kävin suggestioterapiassa reilun puoli vuotta ja se toimi. Menin sinne hiukan epäröivänä aluksi, koska mielestäni minullakaan ei ollut tapahtunut mitään ihmeellistä elämäni aikana, joka olisi voinut laukaista paniikkihäiriön. Kas kummaa mitä sieltä mielenkätköistä kumminkin löytyi lapsuudesta asti ja solmukohdat aukesivat. Tuli tavallaan "kevyempi" olo. Edelleen joudun silti lääkkeisiin tukeutumaan vähenemissä määrin. Suosittelen lämpimästi terapian aloittamista!