Kaks jätkää:(

Mulla on ihan hirvee olo, sillä oon nyt kahden jätkän koukussa.. eli noin kuukausi sitten tapasin baarissa pojan nimeltään Tuomas joka tuntu suurinpiirtein unelmien mieheltä. Vaihdettiin sen kans sitten numerot jne ja vähä tekstailtiin. Kuitenki se olin lähes aina minä joka sai viestittää ja ilmotella itestään, kun poika vastas viestit oli tosi mukavia ja kivoja, mutta silti mietin koko ajan etteikö hän oo kiinnostunut vai ujo vaan? Sitten tuli vähä hiljasempaa tolla saralla, kunnes vappuna tas lähdin kavereiden kanssa baariin. Alunpitäen T:n piti kans tulla kavereidensa kanssa, mutta ei sitten eräästä syystä päässytkään. Noh, ilta jatkui ja päädyin erään Mikon kanssa tanssimaan ja muutenki viettämään iltaa. Myös hänen kanssaan vaihdoin numeroita. Mikko kertoi muutaman päivän aikana aidosti tykkäävänsä musta ja olin siitä ilonen. Unohdin periaatteessa Tuomaksen ja sovimme Mikon kanssa että näkisimme muutaman viikon päästä kun molemmille sopi.. Noh, sitten yhtäkkiä Tuomas taas laitto viestiä:/ just kun olin periaattees unohtanu sen.. ja se oli taas niin mukava mua kohtaan, vaikka vaan tekstaredien välityksellä. Nyt ois perjantaina sit aika nähdä Mikko, mutta myös Tuomas on mun mielessä ja oon iha paniikissa että mitä mun pitää tehdä:( Tykkään molemmista ja molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Periaatteessa Tuomas kiinnostaa enemmän, mutta Mikosta tiedän että se ainaki oikeesti tykkäis musta.. enkä haluaisi loukatakkaa kumpaakaan mut ei tääkään oo oikein että molempien kanssa oon yhteyksissä:( onko mitään vinkkejä?
4581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaskohan ensinnäkin miettiä itse kumman kaa oikeasti haluat olla. Tai sitten et ota kumpaakaan. Ei ainakaan silleen että valitset nyt yhden mutta haikailet kuitenkin koko ajan toisen perään. Tuomaksen kanssa voin sanoa ihan rehellisesti ja suoraan että tuskin teillä ikinä mitään sen enempää tulee olemaan. Tavataan kun keretään tai halutaan tuntuu olevan Tuomaksen ajattelutapa. Hänellä varmaan on muitakin muijia pyörityksessä tai sitten ei, mutta jos hän olisi oikeasti kiinnostunut niin kyllä hän yhteyttä enemmän pitäisi tai ainakin tulisi tapaamaan sinua. Mikko taas sanoi itse olevansa kiinnostunut joten älä heitä häntä noin vain pois jonkun epävarman sällin takia.

Äänestä
  • Niin se T on tosiaan armeijassa nyt eikä sen takia oikein tapaamiset onnistu, mutta totta kyllä että jos se oikeesti haluaisi niin yrittäis se varmaanki järkätä! Muita tyttöjä en usko kuitenkaa olevan.. Mutta toi oli kyllä iha hyvä vinkki että T on kuiteski paljo epävarmempi vaihtoehto kun M, mut pelkään just sitä että jos alottaisn jotakin Mikon kans nii silti ajatukset pyöris Tuomakses:( hankalaa kieltämättä ja huomenna pitäis nähdä M. Jäiks:/

    Äänestä

  • bebb kirjoitti:

    Niin se T on tosiaan armeijassa nyt eikä sen takia oikein tapaamiset onnistu, mutta totta kyllä että jos se oikeesti haluaisi niin yrittäis se varmaanki järkätä! Muita tyttöjä en usko kuitenkaa olevan.. Mutta toi oli kyllä iha hyvä vinkki että T on kuiteski paljo epävarmempi vaihtoehto kun M, mut pelkään just sitä että jos alottaisn jotakin Mikon kans nii silti ajatukset pyöris Tuomakses:( hankalaa kieltämättä ja huomenna pitäis nähdä M. Jäiks:/

    hänenä antaisin sinun jatkaa matkaasi M:n rinnalla. Ette tämän kertomuksen perusteella ole samoin ajatuksin kulkemassa yhteistä polkua.

    Äänestä

toisen kanssa viikonloppuna. Vaihdatte vuoroja välillä ni ei oo niin tylsää. eiköhän se siitä valkene:))))))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bebb kirjoitti:

Mulla on ihan hirvee olo, sillä oon nyt kahden jätkän koukussa.. eli noin kuukausi sitten tapasin baarissa pojan nimeltään Tuomas joka tuntu suurinpiirtein unelmien mieheltä. Vaihdettiin sen kans sitten numerot jne ja vähä tekstailtiin. Kuitenki se olin lähes aina minä joka sai viestittää ja ilmotella itestään, kun poika vastas viestit oli tosi mukavia ja kivoja, mutta silti mietin koko ajan etteikö hän oo kiinnostunut vai ujo vaan? Sitten tuli vähä hiljasempaa tolla saralla, kunnes vappuna tas lähdin kavereiden kanssa baariin. Alunpitäen T:n piti kans tulla kavereidensa kanssa, mutta ei sitten eräästä syystä päässytkään. Noh, ilta jatkui ja päädyin erään Mikon kanssa tanssimaan ja muutenki viettämään iltaa. Myös hänen kanssaan vaihdoin numeroita. Mikko kertoi muutaman päivän aikana aidosti tykkäävänsä musta ja olin siitä ilonen. Unohdin periaatteessa Tuomaksen ja sovimme Mikon kanssa että näkisimme muutaman viikon päästä kun molemmille sopi.. Noh, sitten yhtäkkiä Tuomas taas laitto viestiä:/ just kun olin periaattees unohtanu sen.. ja se oli taas niin mukava mua kohtaan, vaikka vaan tekstaredien välityksellä. Nyt ois perjantaina sit aika nähdä Mikko, mutta myös Tuomas on mun mielessä ja oon iha paniikissa että mitä mun pitää tehdä:( Tykkään molemmista ja molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Periaatteessa Tuomas kiinnostaa enemmän, mutta Mikosta tiedän että se ainaki oikeesti tykkäis musta.. enkä haluaisi loukatakkaa kumpaakaan mut ei tääkään oo oikein että molempien kanssa oon yhteyksissä:( onko mitään vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu