Olen jo useita vuosia miettinyt sijaisperheeksi alkamista (siis koko perheeni on, en vain minä). Omia lapsia on kaksi, ja tilaa (niin talossa kuin sydämessä) olisi vielä sijaislapsellekin.
Olisin kysynyt että miten järjestetään yleensä pienen vauvan sijoitus? Ymmärrän hyvin sen että lapsi on lainassa vain, ja jos/kun biovanhemman olosuhteet paranevat lapsi palautuu oikealle äidilleen.
Mutta miten tämä voi toimia vauvojen kanssa? Vauvalle turvallinen lähiäiti on erittäin tärkeä jotta varhainen vuorovaikutus kehittyy ja perusluottamus syntyy. Jos vauva sijoitetaan perheeseen johon vauva kiintyy, niin näkisin aivan brutaalina sen että vauva sitten yhtäkkiä vaikka kahden vuoden ikäisenä repäistään tutusta perheestä pois bioäidille takaisin. Lapsihan menisi tuollaisesta aivan rikki ja shokkiin eikä ymmärtäisi vaan luulisi tulevansa hylätyksi.
EN siis missään nimessä kiistä oikean äidin oikeutta omaan lapseensa, vaan lähinnä lapsen parasta ajattelen. Miten vauvana sijoitetut lapset yleensä sijoitetaan, voidaanko alussa jo "luvata" pitkä sijoitus esim. viideksi vuodeksi ettei lasta riepotella paikasta toiseen?
PS: olen menossa valmennukseen ja hankin koko ajan lisätietoa asista. Kiitos jos joku osaisi auttaa.
vauvan sijaisperhesuhde - kesto?
sijariksiko?
92408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vauvan, kuten ei minkään ikäisen lapsen sijoituksen pituudesta voida etukäteen sanoa mitään varmaa. Ainoastaan määräaikaisen sijoituksen pituus tiedetään, mutta määräaikaisen kesto on max. 3kk. Huostaanoton purkua ei tehdä yht`äkkiä, vaan suunnitellusti l. vaikka vauva olisi ollut sijaisperheessä 3-vuotiaaksi, niin hän on tavannut biovanhempiaan säännöllisesti yhä tihenevin välein ja pidempiä aikoja kerrallaan, kunnes viettää enimmän aikansa biovanhemman luona ennen lopullista sinne muuttoaan.
ajatellaan lapsen etua kiintymyssuhteen vuoksi yhä etenevissä määrin. Olen kasvatustieteiden maisteri ja paljon näitä asioita punninnut juuri oman koulutukseni pohjalta - tieto tosiaan lisää tuskaa. On selvää, että lapsen kehittymiselle, niin fyysiselle kuin psyykkisellekin, on edellytyksenä turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen ainakin yhteen aikuiseen. Tämän kiintymyssuhteen "rikkominen" on todella brutaalia, kuten sanoitkin, ja täysin vastoin lapsen etua. Valitettavasti meillä Suomessa yhä vieläkin aikuisen etu ratkaisee, ei niinkään lapsen paras. Toki on hyvin harvinaista, että sijoitusta puretaan, jos voidaan osoittaa että lapsi on syvästi kiintynyt sijaisperheeseensä. Ja ihan täytyy alleviivatata vielä ennenkuin saan hirveän ryöpyn niskaani: en ole karsimassa biovanhempien oikeuksia, mutta peräänkuulutan monissa euroopan maissa vallalla olevaa käytäntöä, jossa vanhemman toipumiselle asetetaan määräaika. Tyypillisesti määräaika on esim. kaksi vuotta, jonka aikana vanhemmat voivat kuntoutua takaisin lapsen huoltajiksi. Jos näin ei käy, sijaisvanhemmat voivat adoptoida lapsen. Näin lapselle suotaisiin vapaus kiintyä perheeseensä, vaikka hänet olisi huostattu myöhemminkin.Näin myös ilkeät rahanahneus kommentit loppuisivat ja lapset pääsisivät nauttimaan ihan oikeasta perhe-elämästä irtolaisuuden sijaan.
kaksivuotiaan takaisin biokotiin. Meidän sosiaalitoimi tekee kotiinpaluun niin hyvin lasta kuunnellen, että ei traumoja kyllä jää. Lapsi oli meillä kolmen viikon ikäisestä lähtien ja ehti täyttää kaksi kun kotiutui. Puolisen vuotta lapsi kävi aina pitemmän jakson kotonaan ja kun siirto tapahtui se meni tosi hienosti. Meille tapahtuma oli todella myönteinen myös. Sijaisvanhemman paras palkka on kun kotiutus onnistuu hyvin.
samalla huolella. Monet lapset traumatisoituvat syvästi väkivaltaisista huostaanotoista - joihin suurimmassa osassa tapauksista ei todellakaan ole niin kiire, kuin väitetään. Kun olen kertonut esim. koulutuksissa omalle läheiselleni tehdystä järkyttävästä traumasta, olen saanut ymmärtämättömiltä sijaisvanhemmilta esim. tokaisun: "No, traumatisoituvathan ne joka tapauksessa." Joo, mutta on olemassa aste-eroja, traumatisoituuko syvästi vai lievästi.
hänen traumasa on kun koko vartalon katkaisu. Hänet sijoitettiin alle 2 vuoden ikäisenä ja vietiin järkyttävään (täysin erilaiseen taloon, jossa oli asunut ja suureen ihmisjoukkoon (oli perheen ainoa lapsi). Sitten "ammatiliinen sijaisäiti" oli kertonut hallinto-oikeudessa: "Se oli kehityksessään viivästynyt, kun tuli meille. Ei halunnu herätä, eikä syödä. nukkui vaan. Mutta kun oli ollut meillä muutaman kuukauden, otti kehityksen kiinni." Meitä lapselle läheisiä omaisia olisi ollut käytössä tuossa sopeuttamisessa,kun vanhemmat eivät kyenneet, mutta ei huolittu. Olen loppuelämäni vihainen läheiseni puolesta, joka on aina ollut kehityksessään vähintäänkin ikätasollaan.
Meille tuli sijoitettu vauva. Vaua oli silloin 5kk. Nyt 4 vuotiaana on alkanut tapailemaan vanhempiaan. Lapsi ei ikinä tule muuttamaan vanhempiensa luokse, koska on elänyt meillä "aina". Eikä näin ollen tunne vanhempiaan. Joskus asiat menee myös näin. Meillä ei ole ollut mitään kontaktia vanhempiin nyt kolmeen vuoteen siis. Lapsen kannalta ihan sairaan surullista, mutta mielle helpompaa. Lapsi on saanut vauvana rauhassa kiinnittyä meihin. Itse taas olen sitä mieltä että lapsen olisi voinut antaa adoptioon, kun ei kerran vanhempiaan kiinnosta. Mutta menee se täälläkin sisaruksena. Ainoa, että hänellä ei ole nyt perintöoikeutta, minkä olisi adoption myötä saanut.
Meillekkin Lapsi tuli 3kk iässä. Bio äidistä ei vieläkään mitään ole kuulunut. Bio isä on ottanut yhteyttä 1/2v. Sitten. Nyt tapaamisia on ollut 4x. 2h kerrallaan. Toiveena hänellä on saada lapsi itsellensä, mutta sitä en koskaan päästä tapahtumaan. Ei millään pahalla bio vanhempia kohtaan, mutta se mahdollisuus meni vuosia sitten. Lapsi on nyt 4 ja puoli vuotias. Hänen vanhempansa, kotinsa ja sukunsa on täällä... Ei siellä satojen kilometrien päässä.
Mukava kun Bio isä käy vierailulla, ja lapsi saa tutustua häneen. Mutta isäksi hän ei enää voi lapsellemme ryhtyä, sillä lapsi on jo siinä iässä, että tietää ja sanoo mitä itse tahtoo. Me olemme hänen perheensä, eikä hän koskaan muusta ole tiennytkään. Yhteyttä pidetään, ja hyvin tullaan kuitenkin toimeen :)
Ainakin Helsingin kaupunki ilmoittaa, etä heidän pitkäaikaisesti sijoitetuista lapsistaan 2% palaa vanhemmilleen siksi, että heidän elämänsä on muuttunut. Muista syistä (eli vanhemmat väsyvät lapseen) sijoituksia purkautuu joku 5 %
vastaava prosentti on 4, opetettiin pari vuotta sitten pridessa.