uskaltaisitko...

akvaarion pohjasta haljennut lasi, tavallaan niinkus kulma (aika iso), päätyreunasta etureunaan. Akvaario lähti tietysti vaihtoon kun heräsin 80l vettä lattialla. Nyt olen ajatellut josko se kestäisi, jos laittaisin silikonia huolellisesti ala- ja sisäpuolelle. Halkeama on lähinnä särö,mutta vedet tuli läpi ja se on pitkä.

Mitä luulette, jos paikkaan huolellisesti ja täytän vedellä, kestääkö vai painuuko lopulta veden painosta kokonaan rikki? En haluaisi herätä taas uuteen yllätykseen, tällä kertaa ei varmasti olisi enää niin hyvä onni (kaloilla oli n. 4cm vettä jäljellä, eli uida ei mahtunut mutta eivät kuolleetkaan :) ).
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehkä voisit saada altaasta vielä pelin, jos laitat silikonit alapuolelle ja sinne sisään sitten sopivan kokoisen "paikan", jonka liimaisit silikonilla hyvästi kiinni alta ja sivuilta. Sehän ei kuitenkaan hiekan alta näy. Tai sitten koko pohjan kokoinen lasi ja liimailet sen kiinni. Jälkimmäinen on varmempi vaihtoehto, mutta lasin pitää sitten kans olla oikean kokoinen...

Tai sitten hankit suosiolla jonku rotan tai muun iljettävän jyrsijän, kun sulla on sille jo asuntokin valmiina. :)

Äänestä
  • sellanen siinä oliki, kunnes se teki itsemurhan ja mun kissa söi sen :( kääpiöhamsteri oli jotenki päässyt hyppäämään viistosti sisentyvien reunojen yli ylöspäin n.30cm, keplotellut itsensä kannen alta ja hypännyt n. 1.5m suoraan alaspäin. Toivottavasti oli kuollut siihen nopeasti, koska kotiin tullessamme se oli puoliksi syötynä eteisen lattialla..

    Äänestä

  • itse en uskaltaisi enää käyttää akvaariota edes paikattuna.
    Kun akvaariota tehdään silikoniin ei saisi jäädä m
    mitään saumoja silloin se on kaikkein kestävin.

    Tietty uusi lasi pohjalle on ihan eri kuin että
    lähtee pientä osaa paikkailemaan

    Äänestä

Minä ottaisin akvaariosta kaikki silikonit sisäpuolelta pois (en siis lasien välissä olevia), hankkisin halkeamaa suuremman lasinpalan. Pala liimataan silikonilla pohjalasin päälle. Silikonia laitetaan paikkapalan ja pohjalasin väliin ja vielä paikkapalan reunoille. Sitten lopuksi saumataan akvaario normaalisti silikonilla.
Kannattanee miettiä koko pohjan kokoisen paikkapalan hankintaa, koska mitä ilmeisimmin pohjalasi on joko liian ohut tai sitä ei ole tuettu pehmikkeellä jalustan tasoa vasten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


akva kirjoitti:

akvaarion pohjasta haljennut lasi, tavallaan niinkus kulma (aika iso), päätyreunasta etureunaan. Akvaario lähti tietysti vaihtoon kun heräsin 80l vettä lattialla. Nyt olen ajatellut josko se kestäisi, jos laittaisin silikonia huolellisesti ala- ja sisäpuolelle. Halkeama on lähinnä särö,mutta vedet tuli läpi ja se on pitkä.

Mitä luulette, jos paikkaan huolellisesti ja täytän vedellä, kestääkö vai painuuko lopulta veden painosta kokonaan rikki? En haluaisi herätä taas uuteen yllätykseen, tällä kertaa ei varmasti olisi enää niin hyvä onni (kaloilla oli n. 4cm vettä jäljellä, eli uida ei mahtunut mutta eivät kuolleetkaan :) ).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu