alkio

9265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tosin abortoitavat alkiot ovat jo paljon pidemmällä kuin 'solupallo'tasolla.

Äänestä
  • Viikolla kuusi alkiosta muodostuu sikiö: pää, aivot ja vartalo, jossa on pienet alut käsille ja jaloille. Kehittyvä sydän lyö jo. Sikiö on kahvipavun kokoinen. Viikolla 10 kaikki sisäelimet ovat muodostuneet, mutta eivät ole vielä kehittyneet valmiiksi. Esimerkiksi osa suolistosta on vielä napanuoran sisällä. Sormien ja varpaiden välinen iho häviää, ja lapaluut, kyynärpäät, lantio ja polvet ovat selvästi nähtävissä. Lihakset alkavat saada luonnollisen muotonsa, ja lapsi jo käyttää niitä. Sikiöpussin läpimitta on n. 4,5 cm. Sikiön pituus n. 3,1 cm. Äidin hormonit vaikuttavat moneen asiaan, esimerkiksi naisen mieliala saattaa vaihdella kuin vuoristoradalla. Myös ikenet pehmenevät. Hormoneilla on myös myönteisiä sivuvaikutuksia – rypyt häviävät

    Äänestä

  • onpa on kirjoitti:

    Viikolla kuusi alkiosta muodostuu sikiö: pää, aivot ja vartalo, jossa on pienet alut käsille ja jaloille. Kehittyvä sydän lyö jo. Sikiö on kahvipavun kokoinen. Viikolla 10 kaikki sisäelimet ovat muodostuneet, mutta eivät ole vielä kehittyneet valmiiksi. Esimerkiksi osa suolistosta on vielä napanuoran sisällä. Sormien ja varpaiden välinen iho häviää, ja lapaluut, kyynärpäät, lantio ja polvet ovat selvästi nähtävissä. Lihakset alkavat saada luonnollisen muotonsa, ja lapsi jo käyttää niitä. Sikiöpussin läpimitta on n. 4,5 cm. Sikiön pituus n. 3,1 cm. Äidin hormonit vaikuttavat moneen asiaan, esimerkiksi naisen mieliala saattaa vaihdella kuin vuoristoradalla. Myös ikenet pehmenevät. Hormoneilla on myös myönteisiä sivuvaikutuksia – rypyt häviävät

    "Viikolla kuusi alkiosta muodostuu sikiö: pää, aivot ja vartalo, jossa on pienet alut käsille ja jaloille. Kehittyvä sydän lyö jo. Sikiö on kahvipavun kokoinen." Sikiö ei muodostu yhden tietyn viikon aikana. Kolmannen ja kahdeksannen viikon välinen aika on elinten muodostumista. Tämän jakson jälkeen alkion merkittävimmät elinjärjestelmät ovat määrätyt ja niiden saamat muodot ovat tunnistettavissa toisen kuukauden loppupuolella. Tuossa vaiheessa sikiö ei ole missään nimessä elinkelpoinen itsenäinen ihmisyksilö.

    Äänestä

tai edes ihmisen sikiö ei ole sama kuin itse ihminen. Alkio tai sikiö on osa äitiä niin kuin maksa tai munuainenkin huolimatta siitä, että myöhemmin sille kehittyy omat aivot joilla se SITTEN JOSKUS tekee OMAT PÄÄTÖKSENSÄ.

Äänestä
  • ei oo hengityskoneeseenkaan kytketyt (ovat osa sitä konetta!) tai päätöskyvyttömät vauvat ihmisiä... :D

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ei oo hengityskoneeseenkaan kytketyt (ovat osa sitä konetta!) tai päätöskyvyttömät vauvat ihmisiä... :D

    katsos kun hengityskoneessa makaava ihminen on jo kehittynyt ja syntynyt.

    Äänestä

  • meni, kirjoitti:

    katsos kun hengityskoneessa makaava ihminen on jo kehittynyt ja syntynyt.

    ei vähennä ihmisyyttä.

    Äänestä

  • kehittymättömyys kirjoitti:

    ei vähennä ihmisyyttä.

    on eettisesti väärin.

    Äänestä

  • ehkäisykin kirjoitti:

    on eettisesti väärin.

    kun ei ole ihmistäkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku ihminen kirjoitti:

http://www.bioteknologia.info/etusivu/terveys/Kantasolut/fi_FI/eettisia_kysymyksia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu