Miten autan

Sain itse keskenmenon ihan hiljattain 10. viikolla, en siis ollut yhtä pitkällä kuin ystäväsi. Minua parhaiten auttoi se, että joka päivä oli joku, joka kysyi, miten voin tai miten jaksan. Se merkitsi minulle paljon. Koin, että minua auttoi parhaiten ihmiset, jotka kestivät kaiken tuskani ja suruni, antoivat sille luvan ja pysähtyivät siihen yrittämättä ratkaista sitä tai viedä sitä pois. Rasittavia olivat ne puhelut, joissa ihmiset kertoivat, miten minun pitäisi ajatella tätä asiaa jne. Et voi ratkaista tätä asiaa ystäväsi puolesta, hänen täytyy itse käydä asia koko kipeydessään läpi. Voit osoittaa välittämistäsi kysymällä, miten hän voi tai voitko auttaa jonkin käytännön asian kanssa esim. lastenhoito, kaupassa käynti jne. Voit myös kertoa hänelle, että sinulle voi soittaa milloin vain (jos se itsellesi sopii) ja itkeä ja puhua samoja asioita kerta toisensa jälkeen hänen kanssaan, niin kauan kuin on tarvetta.

avioliittoleiri esim. Pieksämäellä järjestetään joka heinäkuun HNMKY:n toimesta tosi suosittu leiri. Sinne voi ottaa myös lapset mukaan, lastenhoito on järjestetty hyvin. Olen itse käynyt näillä leireillä pari kertaa. Ohjelma rakentuu siten, että on luento ja keskusteluryhmä siitä aiheesta (tai usein ryhmä ajautuu puhumaan itselle tärkeästä aiheesta). Ajattelin ehdottaa tätä, kun sanoit, että heillä ei mene muutenkaan kovin hyvin. Siellä on tilaa käsitellä omia kipeitä asioita, opetella kuuntelemaan puolisoa, harjoitellaan kommunikaatiota jne. Lisäksi siellä voi varata yksityisajan kokoneelle pariskunnalle. Leiri voisi auttaa kokonaisvaltaisesti ystäväsi parisuhdetta ja perhettä (-> myös omaa hyvinvointia), vaikka ei auttaisikaan ihan akuutisti tähän lapsen menetykseen liittyvään suruun. Yleensä pariskunta lähtee leiriltä onnellisempana kuin mitä olivat sinne tullessaan. Monelle on ollut merkittävää saada käsitellä kipeitä asioita luottamuksellisessa ja tukevassa ryhmässä, eli on ollut tärkeää tulla kuulluksi eri tavalla kuin mitä kodin arjessa koskaan tulee. Leiri on kristilliseltä pohjalta ja sitä ei salailla, mutta siellä käy myös paljon ei-uskovia pareja. Oma kokemukseni on, että siellä saa olla oma itsensä, uskovainen tai ei. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että ei ahdistu uskonnollisista näkökulmista luennoilla ja hengellisistä lauluista. Pääpaino on kuitenkin siinä, että jokainen työstää omia kipukohtiaan ja parisuhteen kipukohtia. Toinen tapa auttaa ystävääsi voisi olla, että järjestät hänelle omaa aikaa kodinpyörittämisen keskeltä. Lastenhoidon keskellä ei ehkä ole tilaa surra ja surun joutuu työntämään taka-alalle. Joskus on helpottavaakin, kun lapset pitävät arjessa kiinni, mutta on tärkeää, että on tilaa myös surutyölle ilman, että joku roikkuu koko ajan hihassa. Ihanaa, että väiltät ja haluat tukea ystävääsi, voimia sinullekin rinnallakulkemiseen!

Älä ainakaan sano, että... - kohta varmasti tärppää uudestaan. - lapsesi oli varmaan vammainen, kun ei pysynyt hengissä. - hyvä, kun tuli pois nyt eikä myöhemmässä raskauden vaiheessa. Nämä ovat lohdutusmielessä sanottuja lausahduksia, mutta minua ne eivät lohduttaneet.

että miten auttaa toista. Lämmittää jo ajatuskin että olet niin sydämellinen ystävällesi. Itse km kokeneena voin sanoa et olet tosi ystävä. Kuuntelu on hyvä ja tärkeetä jos ystäväsi haluaa puhua asiasta. Ja voit tietty kysyä että saisinko auttaa jossain asiassa, arkiaskareet, lastenhoito, viedä roskia, käydä kaupassa.. jne.. sytytä kynttilä enkelivauvalle jne.. Ihana oli lukea viestiäsi. Kaikkea hyvää sinulle ja ystävällesi. t. Merja