Miten tukea lasta?

Perheessämme on juuri 6 v. täyttänyt reipas nuorimies joka on alusta asti ollut "helppo" lapsi - rauhallinen ja harkitseva, päiväkodissa suosittu kaveri. Vauvana hän oli hyvin ujo ja vierasteli uusia ihmisiä ja asioita. uudet tilanteet vaativat aina pitkää totuttelua ja tarkkailua, mieluiten äidin sylissä. Ujous kuitenkin kaikkosi ja nelivuotiaana pojasta kuoriutui reipas ja puhelias touhuuja. Hän on edelleen pojaksi varsin rauhallinen ja harkisteva, ei todeelakaan rämäpää tyyppiä. Hän pitää piirtämisestä, musiikista ja kielellisesti lahjakas mutta vaatii itseltään liikoja. Tästä onkin tullut ongelma (vai onko?). Emme ole patistaneet häntä harrastuksiin vaan odottaneet, että hän itse kertoo haluavansa sellaiseen mukaan. Nyt sitten vihdoin, pihapelejen kannustamana ja innoittamana poika sanoi haluavansa pelaamaan jalkapalloa. Niinpä me menimme lähiseuran 6v. harjoituksiin tutustumaan. Poika oli todella innostunut mutta... Paikanpäällä tuli totaalinen stoppi. Reippaana hän asteli riviin kuuntelemaan valmentajan ohejita, mutta ilmeisesti iski ramppikuume ja halusi pois. Sen jälkeen ei kentälle suostunut. Olimme mieheni kanssa hyvin harmistuneita sillä pojasta näki, että halu olisi kova. Myöhemmin juttelimme illalla asiasta ja poika kertoi että häntä pelotti koska ei tuntenut ketään. Kannustin häntä tutustumaan kavereihin ja menemään rohkeasti mukaan, siinähän sitä tutustuu! Ei auta. "En halua enää mennä". Miten siis edetä lapsen kanssa joka vaatii itseltään liikoja ja "lukkiutuu" uusissa tilanteissa? Tämä ei siis suinkaan ole ainoa tapaus kun näin käy. Myös päiväkodissa poika kieltäytyy osallistumasta kaikkeen uuteen ja liittyy seuraan vasta kun on varma, että tietää miten tomitaan, mitä häneltä odotetaan ja että hän osaa. Menemmekö kentän reunalle katselemaa ja keräämän rohkeutta vai annetaanko asian olla? Miten saisimme pojan ymmärtään, ettei kaikkea voi osata heti!
1433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kirjan nimeä...se antaa vinkkejä juuri tuohon ja moneen muuhunkin asiaan. Se kertoo lapsista ja persoonallisuuksista...voisit koettaa kuuklettaa sen...jos löytyis...mielestäni suomalainen...työkaveri luki sitä...siellä on kaikki tyypit...tarkkailija kuten lapsenne on...yritän kans etsiä ja koitan kysyä sitä kirjan nimeä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menninkäinen kirjoitti:

Perheessämme on juuri 6 v. täyttänyt reipas nuorimies joka on alusta asti ollut "helppo" lapsi - rauhallinen ja harkitseva, päiväkodissa suosittu kaveri. Vauvana hän oli hyvin ujo ja vierasteli uusia ihmisiä ja asioita. uudet tilanteet vaativat aina pitkää totuttelua ja tarkkailua, mieluiten äidin sylissä. Ujous kuitenkin kaikkosi ja nelivuotiaana pojasta kuoriutui reipas ja puhelias touhuuja. Hän on edelleen pojaksi varsin rauhallinen ja harkisteva, ei todeelakaan rämäpää tyyppiä. Hän pitää piirtämisestä, musiikista ja kielellisesti lahjakas mutta vaatii itseltään liikoja. Tästä onkin tullut ongelma (vai onko?). Emme ole patistaneet häntä harrastuksiin vaan odottaneet, että hän itse kertoo haluavansa sellaiseen mukaan. Nyt sitten vihdoin, pihapelejen kannustamana ja innoittamana poika sanoi haluavansa pelaamaan jalkapalloa. Niinpä me menimme lähiseuran 6v. harjoituksiin tutustumaan. Poika oli todella innostunut mutta... Paikanpäällä tuli totaalinen stoppi. Reippaana hän asteli riviin kuuntelemaan valmentajan ohejita, mutta ilmeisesti iski ramppikuume ja halusi pois. Sen jälkeen ei kentälle suostunut. Olimme mieheni kanssa hyvin harmistuneita sillä pojasta näki, että halu olisi kova. Myöhemmin juttelimme illalla asiasta ja poika kertoi että häntä pelotti koska ei tuntenut ketään. Kannustin häntä tutustumaan kavereihin ja menemään rohkeasti mukaan, siinähän sitä tutustuu! Ei auta. "En halua enää mennä". Miten siis edetä lapsen kanssa joka vaatii itseltään liikoja ja "lukkiutuu" uusissa tilanteissa? Tämä ei siis suinkaan ole ainoa tapaus kun näin käy. Myös päiväkodissa poika kieltäytyy osallistumasta kaikkeen uuteen ja liittyy seuraan vasta kun on varma, että tietää miten tomitaan, mitä häneltä odotetaan ja että hän osaa. Menemmekö kentän reunalle katselemaa ja keräämän rohkeutta vai annetaanko asian olla? Miten saisimme pojan ymmärtään, ettei kaikkea voi osata heti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu