T. Rantanen

90-luvulla kysyin usein apua selvännäkijä Tapio Rantaselta. Hän todella näki asioita. Tietääkö kukaan hänestä?
3686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei,Rantasesta en ole kuullut, mutta kävin Ritva Ryynäsen luona ja en suosittele menemään.Hän tiesi menneet asiat kaikki ja tulevaisuus ei tuonut tullessaan mukavia ja hyviä asioita.Nyt minun pitää pystyä elämään sen tiedon kanssa.Tämä on raskasta kun asiat ovat alkaneet jo menemään niin kuin hän sanoi.Enkä voi vaikuttaa niihin millään lailla. terkuin eeva

Äänestä
  • No voi. Näissä jutuissa on juuri tuo riski, että kuulee tulevaisuudesta ikäviä asioita. Sen takia olen itse aina aluksi kertonut, että tietyistä asioista ei saa sanoa mitään. On minullekin kyllä kerrottu kuitenkin jotakin, myös raskaita asioita. Elämä ei kuitenkaan ole osoittautunut sellaiseksi. Yritä unohtaa ennustus ja etsi iloa. Kyllähän me kuitenkin itse paljon vaikutamme elämäämme. Ja voiko olla ollenkaan varma, että ennustuksissa on mitään perää. Itse olen hyvin skeptinen, mutta joissain tilanteissa olen silti kysynyt jotain. Vähän niin kuin leikin päiten. Kun oikein ryhtyy analysoimaan kaikkea mitä tapahtuu, löytää ennustuksista totuutta, vaikkei yhtäläisyyksiä omaan elämään paljon olekaan. Hyvää vuoden jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • Ei kaikki toteudu välttämättä niin kuin sanotaan, minullekin on sanottu ikävästi eikä asia todellakaan mennyt aivan niin surkeasti kuin sanottiin. Jotkut näkijät ovat vaan aika negatiivisia, suosittelen esim. Kaarinaa joka on minulle kertonut ikäviä asioitakin, mutta ei-negatiivisesti, sillä uskon, että jokaisesta asiasta löytyy hyväkin puolia. Mistä löysit Ryynäsen yhteystiedot? Oliko kallis? Älä masennu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvännäkijäni kirjoitti:

90-luvulla kysyin usein apua selvännäkijä Tapio Rantaselta. Hän todella näki asioita. Tietääkö kukaan hänestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu