Annetaanko vanhempien kopio kansitetusta gradusta/diplomityöstä kun työ on saatu sidonnasta vai sitten vasta kun valmistuu, joka tulee olemaan vasta syksyllä? Laitokselle ja ohjaajalle on jo annettu omat sidotutkopiot työstä.
Koska annetaan kansitettugradu vanhemmille?
4
1018
Vastaukset
- sdlgn
Miten itte tykkäät. Missäänhän ei ole määrätty tai säädetty, että porukoille pitäisi kappale antaa. Joten ihan miten susta tuntuu.
- Köyhä lähes maisteri
Perheelle voi antaa vaikkapa viimeistä edellisen gradunprujun ohjaajan punakynämerkinnöin. Suosittelen kampasidontaa, tulee halvemmaksi. Jos kannet haluavat, maksakoot ite. Niinku oikeasti vituttaa koko maisteriksi tuleminen niin paljon, etten ole varma viitsinkö viedä kansitettua graduani (kahtena kappaleena) edes laitokselle tarkastusta varten. Ja suoraan kortistoon. En ole katkera mutta kuitenkin
- tk345
Itse vein oman, kun sain sen sidonnasta. En ole ainakaan törmännyt mihinkään viralliseen etikettiin asiaan liittyen, joten en siten tietysti varmaksi osaa sanoa.
- tuollaisesta tavasta
En aio ottaa edes itselleni kansitettua painosta, saati vanhempieni hyllyyn. Onhan tuo pdf koneella jos joskus tekee mieli vilkaista, mutta tällä hetkellä koko gradun ajatteleminen saa mielen apeaksi. Niin paljon hukkaan heitettyä aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268